Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1340 kpl
  • Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja2.11.2022 klo 03:56  Kommentoi (0)

    Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan

    kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi

    vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut

    heidät vapaiksi. 

    Room. 3:23-24

     

    Perisynti on karu, mutta samalla hengelliseen suorittamiseen 

    väsyneelle riemastuttava löytö. Siinä, että en tavoittanutkaan

    suurta hurskautta ja hengellistä voimaa, vaikka niin tosissani

    yritin, ei ole mitään ihmeellistä. Niin sen täytyikin mennä. 

    Yrittävä ei tavoittanut Jumalaa, mutta Jumala tavoittikin

    yrittävän. Suorittava pyrki kelpaamaan Jumalalle, mutta

    Kristus kelpasi Isälle suorittajan puolesta. Ja samalla kelpasi

    suorittaja Isälle Kristukseen kätkettynä. Enää en 

    parantumattomana täydellisyyden tavoittelijana etsi

    täydellisyyttä itsestäni, vaan katson Jumalan täydelliseen

    urhikaritsaan minun sijastani. - Puhallelkoot siis vapaan armon

    lempeät tuulet! Kristus Jeesus on lunastanut vangin vapaaksi,

    syyttäjät on vaiennettu!


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja1.11.2022 klo 04:28  Kommentoi (0)

    Hän näet ajatteli: Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa,

    minä paranen. Jeesus kääntyi ja näki naisen ja sanoi:

    Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.

    Siitä hetkestä lähtien nainen oli terve.  Matt. 9:21-22

     

    Jospa pääsisin niin lähelle sinua kaikkien ongelmieni keskeltä,

    että sinun voimasi tekisi minut terveeksi. Näin ajattelin, Herra.

    Minä yritin ja kilvoittelin. Lopetin tämän ja tuon synnin ja 

    harjoitin hartautta lakkaamatta. Täytin tahtosi puhtain sydämin

    ja autoin kaikkia apua tarvitsevia. Sukelsin hengen virtoihin ja

    koin uskoni voiman. Kaiken tämän minä tein, mutta vaivani

    ei väistynyt, eikä sieluni löytänyt rauhaa, vaan suuremman

    levottomuuden. Onko uskoni sittenkin liian heikko ja 

    kilvoitteluni kuitenkin puolisydämistä? Siksikö et minua

    parantanut, et antanut rauhan muuttaa sydämeeni? Jos vain

    saisin koskettaa sinua, niin minä kyllä paranisin.

    Jeesus, katsot minua rakkautesi silmin ja sanot, että sinun armosi

    riittää minulle. Että sinun voimasi tulee täydelliseksi minun

    heikkoudessani. Että minä kannan hedelmää taivaaseen paremmin

    kun kannan vaivojani uskon levossa. Katsot minua ja sanot näin

    ja minun sieluni saa rauhansa.


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja31.10.2022 klo 04:15  Kommentoi (0)

    Aina kun olin vähällä kaatua, sinun armosi, Herra, oli

    minun tukenani. Ps. 94:18

     

    Jeesus, lakisi osoittaa vaellukseni epäonnistuneeksi, eikä omatuntoni

    ole asiasta ollenkaan eri mieltä. Huono kulkija olen todellakin, eikä

    elämäni kelpaa esimerkiksi kenellekkään. Olen jälleen kompuroinut,

    vaikka ei olisi mitään syytä. Olen lyönyt jalkani kummallisiin

    kivikkoihin. En ole edes tahtonut valita oikeaa tietä. En sittenkään

    vaikka olen jo etukäteen tiennyt mikä olisi parasta. Tahto hyvään

    ja oikeaan on minulta kokonaan puuttunut. Siksi kiitän sinua

    sydämestäni, että et kuitenkaan hylännyt minua pimeyteeni.

    Et ajanut omiesi joukosta pois vaan jaksoit jälleen kärsivällisesti

    hoitaa ja ohjata. Tulit itse avuksi, kun sydämeni tuomitsi minut jo

    poisheitettäväksi. Sinä et päästänyt minua luotasi, vaan

    rohkaisit uudelleen matkaan. Sanoit sydämelleni oikeat sanat ja

    katkaisit anteeksiantamuksellasi tuomioiden terät. Sinä, Vapahtajani,

    tahdot minut todellakin taivaaseen.


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja30.10.2022 klo 05:20  Kommentoi (0)

    Polvesa polveen minä osoitan armoni niille tuhansille,

    jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

    2 Moos. 20:2

     

    Jeesus, tiedät että ein kykene täyttämään lakia, en yhtäkään

    sen käskyä, kun sydämen syvyyteen katsotaan. Olen kuitenkin

    saanut armon uskoa ja turvautua sinuun. Olet kutsunut minut

    tielle ja siinä pitänyt. Olet vetänyt takaisin, kun olen ollut astumassa

    harhaan. Minä en kykene täyttämään lakia, eivätkä siihen kykene

    tulevatkaan sukupolvet. Lue siksi meidän kaikkien hyväksi

    ihmeellinen ristintyösi, jossa sovitit vajavuutemme  ja syntimme.

    Lue sovintoveresi ansio hyväksemme joka päivä, niin kuin luit

    sen kasteemme hetkellä ja niin kuin luet sen ehtoollispöydässä.

    Lue se hyväksemme, niin pääsemme perille. Siellä saamme

    ylistää sinua, Jumalan Karitsa, kasvoista kasvoihin lastemme

    ja kaikkien tulevien sukupolvien kanssa. 


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja29.10.2022 klo 04:16  Kommentoi (0)

    Näettehän nyt: minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa

    minun rinnallani. Minä lähetän kuoleman, minä annan

    elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani

    on kaikki. 5 Moos. 32:39

     

    Kiitos, Herrani, tästä evankeliumista. Ei ole todellakaan ketään 

    muuta Jumalaa kuin sinä, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Paha voi

    yrittää röyhistellä rintaansa, mutta yksikin sana sinun suustasi

    syöksee sen tuhoon. Koska sinun on kaikki valta, ovat sinun

    käsissäsi myös minun elämäni pienet asiat ja tapahtumat.

    Myös kaikki suuri ja pelottava voi tulla vain sinun

    lähettämänäsi, siksi saan olla kaikessa rauhassa. Kun kuolemani

    hetki koittaa, sekään ei tule sattumalta tai vahingossa tai

    kenenkään ihmisen päättämänä, vaan sinun tahdostasi, joka

    kaiken hallitset. Jokainen kohtaamani isku on sinun sallimasi,

    kuten myös hyvä ja parantava apusi ja hoitosi. Tämä kaikki

    tuo elämään suuren levollisuuden. Pyhä Kolmiyhteinen Jumala,

    olen sinun. Sinun olkoon siksi myös elämäni ja kuolemani.

    Sinun tulevat olemaan ne enkelitkin, jotka kantavat minut

    lopulta kotiin. Pidät minusta aina hyvää huolta, olethan 

    minun rakastava Jumalani. 


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja28.10.2022 klo 05:49  Kommentoi (0)

    Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että

    ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa 

    selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa

    toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut

    rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille

    Pyhän Hengen.    Room. 5:3-5

     

    Jeesus, tarvitsen Pyhän Hengen tuomaa toivoa, että osaisin

    suhtautua tähän elämään oikein. Annat meidän kokea kaikkea

    tavallista elämän ahdinkoa, mutta sen lisäksi annat omillesi

    myös muita ristejä matkalle. Niillä kasvatat meistä palvelijoita,

    jotka osaavat suhtautua elämään oikealla tavalla ja osaavat

    ohjata muita samaan pyhään huolettomuuteen. Kaiken, minkä

    kohtaan, voit muuttaa opiksi ja siunaukseksi. Mitään mitä

    kohtaan, et anna tuhokseni. Kun tahdot minun kulkevan 

    toisten vaivattujen vierellä, on omankin askeleen hidastuttava.

    Ahdinolla luot kestävyyttä, kestävyydellä autat selviytymään

    koetuksista, koetuksista selviäminen tuo toivoa niin itselle

    kuin vierellä eläville. Se toivo on Pyhän Hengen lahja. 

    Sitä lahjaasi nyt pyydän, Vapahtaja.


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja27.10.2022 klo 04:32  Kommentoi (0)

    Menkää ja tutkikaaa, mitä tämä tarkoittaa:

    Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja. En minä

    ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.

    Matt. 9:13

     

    Pyhä Jumala, tärkeämpää kuin osoittaa sinulle omaa pyhyyttään,

    on osoittaa toisille armahtavaisuutta. Olet sanonut, että se joka

    on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Joka tuntee vain vähän

    omia syntejään ja on saanut vain vähän anteeksi, rakastaa vain 

    vähän jos ollenkaan. Jeesus, anna minulle lahjaksi Pyhän Henkesi

    hedelmiä: anna rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä,

    hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää. Muistuta minua

    omasta syntisyydestäni, että voisin armahtaa muita. 


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja26.10.2022 klo 04:23  Kommentoi (0)

    Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut

    teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni,

    te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen

    noudattanut Isäni käskyjä pysyn hänen rakkaudessaan.

    Olen puhunut teille tämän, jotta  teillä olisi minun iloni

    sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.

    Joh. 15:9-11

     

    Jeesus, sinun rakkautesi on täydellistä ja peitttää minut, heikon

    ihmisen kokonaan hyvyyteen. Niin kuin Isä rakastaa sinua 

    täydellisellä rakkaudella, rakastat sinä täydellisesti minua. 

    Kuinka voisin sen ymmärtää? Elämäni ei ole sankaritarina,

    eikä uskoni siirtele vuoria, ei edes hiekan jyvää. Silti rakkautesi

    kohdistuu minuun joka päivä ja joka hetki. Jeesus, auta minua

    elämään kiitollisena tahtosi mukaan. Tahdon rakastaa sinua

    pitämällä käskysi. Auta minua pyrkimään siihen koko sydämestäni.

    Tiedät, että en siihen kykene niin kuin tulisi, mutta älä anna

    käskyjesi täyttämisen tahdon kuitenkaan koskaan sammua.

    Kun kuljen tietäsi, saan kokea, kuinka ilosi täyttää mieleni ja 

    sana armostasi saa sydämeni hehkumaan.

     

     


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja25.10.2022 klo 04:33  Kommentoi (0)

    Kasvakaa meiän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa

    ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden

    päivään asti. Aamen. 

    2 Piet. 3:18

     

    Herra Jeesus, voin oppia tuntemaan sinut vain kasvamalla

    armossasi. Tahdot ohjata minua ensin kohtaamaan todellisuuden,

    josta minut armahdat. Viet tutustumaan oman sydämeni 

    pohjattomaansyntisyyteen. Sanan valossa paljastuvat karut näkymät: 

    epäusko, epäilys, himot, syntiset ajatukset, katkeruus ja armottomuus.

    Kuviteltu hurskauteni paljastuu likaiseksi vaatteeksi, jonka vain

    veresi voi puhdistaa. Kun lain valaisemalle sydämelleni luetaan

    anteeksiantamuksen vakuutus ja syntisyyteni peittyy armosi

    pohjattomaan mereen, on se ihmeellisistä asioista ihmeellisin.

    Silloin voin kohdata sinut, Vapahtajani, sellaisena kuin sinä olet:

    täynnä armoa ja totuutta. Saan olla Jumalan lapsi, saan elää armosta!


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja24.10.2022 klo 02:42  Kommentoi (0)

    Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan.

    Jes 66:13

     

    Sinä olet Jumala, minun Jumalani. Sinua minä tahdon lakkaamatta

    Jumalanani ylistää. Tahdon painaa pääni edessäsi ja kuunnella ja

    taipua sanasi ääneen. Sinun hyvässä suojassasi saan kulkea 

    omanasi. Sinä suojaat minut kuin muuri ja annat enkelisi

    vartijakseni, etten loukkaa itseäni kulkiessani. Kun sinä pidät

    minusta huolta ja lohdutat minua matkallani, en osaa mitään

    enempää kaivata. Jätän nyt itseni; sieluni, henkeni ja ruumiini

    sinun käsiisi. Ei minulta tule tänäänkään mitään puuttumaan.


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita