Törnävä, tammikuu 201018.1.2010 klo 15:58
Tammikuu on vuoden ensimmäinen kuukausi ja pohjoisella pallonpuoliskolla se tarkoittaa keskitalvea, josta myös kuukauden nimen on arveltu saaneen alkunsa, sillä sana tammi on nimittäin tarkoittanut esimerkiksi hämäläismurteissa sydäntä tai ydintä ("sydänpuu") ja toisaalta napaa tai akselia(Wikipedia). Tammikuuta on kutsuttu myös sydänkuuksi. Tammikuussa on 31 päivää.
Kuukauden latinankielinen nimi Ianuarius tai Januarius merkitsee Janukselle pyhitettyä kuukautta. Janus oli roomalainen porttien, ulko-ovien sekä kaiken alkamisen jumala, jonka tunnuksena oli kaksikasvoinen pää. Tammikuun keskilämpötilat eri puolella Suomea vaihtelevat. Vantaalla tammikuun keskilämpötila on noin -6 astetta, Lahdessa noin -7,8 astetta, Tampereella -8 astetta, Kuopiossa -10 astetta, Oulussa -11 astetta ja Sodankylässä -13,5 astetta.
Kuvissa näkyy Törnävä tammikuisessa iltavalaistuksessa. Lunta on melkolailla paljon, samoin pakkasta. Parhaimmillaan pakkasta on ollut 24 celsius -astetta. Tosin paikallisia vaihteluja esiintyy.

Â
Â
Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!