Iloista Vappua!30.4.2010 klo 11:45
Niin sanotun työn ja kevään tulon juhla lähestyy. Siksi kannattaa hyvissä ajoin kiinnittää huomio siihen, että vesi on kirkasta. Vesi kannattaa laskea ensin vaikka siivilän läpi, että kaikki veden kirkkauteen vaikuttavat ainesosaset saadaan siivilöydyksi vedestä pois. Epäkirkas vesi aiheuttaa aistiharhoja. Mielestäni esimerkiksi ufohavainnot lisääntyvät huomattavasti sen mukaan, millaista vettä on viimeaikoina nauttinut. Tosin voi olla, että tämä vuosi on erityisen hyvä ufovuosi muutenkin, koska ufoja näkee, jos vain katselee ympärilleen. Eikä tässä vielä kaikki. Avaruusalusten väki tekee nykyään jopa kaupunkikierroksia. Keskellä aurinkoista päivää olen nähnyt vierelläni takavasemmalla tai oikealla tumman hahmon, jota ei saa karistetuksi kintereiltä, ei sitten mitenkään. Ilmeisesti ufoväki on tutkimassa syytä siihen, miksi jotkut eivät menesty Ãlypäässä ja toiset sitä vastoin menestyvät. Tämäntyyppisiä tutkimuksiahan tekevät maanpäälliset yliopistotkin. Ehkä piakkoin saamme lukea tuloksista. Siis syyn siihen, mistä "tihkaasoo".

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!