Daphne mezereum11.5.2010 klo 14:02
Näsiä, riidenmarja, Daphne mezereum, on pensas, joka kukkii aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista. Etelä-Suomessa kukinta ajoittuu huhtikuulle ja Etelä-Lapissa vasta toukokuulle. Näsiän marjat ovat erittäin myrkyllisiä. Marjan siemenet sisältävät muun muassa myrkyllistä diterpeenialkoholeihin kuuluvaa metsereiiniä. Suomessa kasvava yleinen näsiä kuuluu näsiöihin, jossa on noin 50 lajia.
Näsiä kasvaa noin 60â120 cm korkeaksi pensaaksi. Lehdet ovat noin 6 cm pitkät, suikeat ja sinivihreät. Näsiän vaaleanvioletit kukat puhkeavat varren vanhoista silmuista ennen lehtimistä. Kukista muodostuu punaisia, soikeita ja erittäin myrkyllisiä luumarjoja. Näsiän osia on käytetty lääkekasvina. Sen myrkyllisyyttä on myös hyödynnetty esimerkiksi ketunmyrkyn valmistuksessa. Kaikkin eläimiin näsiän myrkky ei tehoa, esimerkiksi hanki. Näsiää käytetään myös koristekasvina.
Metsereiini, C38H38O10, on hartsimainen typetön aine, metsereiinihapon anhydridi (yhdiste, josta on poistettu vesimolekyyli). Näsiän myrkky on erityisesti marjoissa ja kuoressa, joten marjojen syöminen ja varren pureskelu ovat tapoja saada myrkytys. Jopa kukkien runsas haistelu voi aikaansaada huimausta. Vesi, jossa näsiä on seissyt voi juotuna aikaansaada myrkytyksen. Vaadittavat määrät ovat pieniä: 10-15 marjaa sisältää yleensä aikuisen tappamiseen riittävän määrän. Parikin marjaa voi aikaansaada pahoja myrkytyksiä lapsille. Myrkky imeytyy limakalvojen läpi, ja tehoaa melko nopeasti. Koskettelusta voi saada rakkoja ja sidekalvontulehduksia. Pahimmissa tapauksissa seuraus on jopa kuolio. Kasvin pureskelu aikaansaa pahoja oireita. Muita oireita on turvotus, jano, vatsakipu, ripuli, sydämen tiheälyöntisyys, hikoilu, päänsärky, kouristelu, huimaus, tajunnanhäiriöt, hallusinaatiot, verinen virtsa, verinen oksentelu, hengityksen tai verenkierron halvaantuminen. Myrkyllä on pitkä kestoaika, oireettomaksi palautuminen vie viikkoja tai kuukausia.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!