Nymphalis urticae21.8.2010 klo 13:47
Nokkosperhonen, Nymphalis urticae, on täpläperhosten heimoon kuuluva, Euroopassa elävä päiväperhonen. Nokkosperhonen on levinnyt Suomessa koko maahan pohjoisinta Lappia myöten. Sitä tapaa kaikkialla missä on sen toukkien tarvitsemaa nokkosta. Perhosen esiintyvyys perustuu siis nokkoskasvustojen määrään. Tämän takia se on yleisin kulttuuriympäristöissä. Nokkosperhonen on yksi yleisimmistä päiväperhosista, mutta sillä mainitaan olleen 2000-luvun alkupuolella voimakas kannan taantuma. Useilla paikoilla, varsinkin Etelä-Suomessa, neitoperhosia tavattiin tällöin huomattavasti nokkosperhosia enemmän. Lajin kanta on jälleen elpynyt lähes ennalleen.
Määritelmän mukaan voitaneen päätellä, että koti, jonka pihamaalla kasvaa nokkosta on siis kulttuurikoti. Luulin aikaisemmin, että vain Aleksis Kiven kuolinmökki, Sibeliuksen Ainola ja Halosenniemi olivat kulttuurikoteja. Sen sijaan Tamminiemi ja Kesäranta mainitaan virka-asunnoiksi, mutta jos pihamaalla kasvaa nokkosta, niin tiedä vaikka olisivat kulttuurikoteja.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!