Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Menneen talven lumet28.10.2010 klo 16:44

    Siltä varalta, että kasvihuoneilmiön vuoksi emme saa enää lumirikasta talvea, kannattanee tässä vaiheessa muistella menneen talven lumia. Sinänsä kasvihuoneilmiö olisi jopa toivottava asia, ettei palelisi, kuten on laita maailmassa, jossa ei ole kasvihuoneilmiötä. Mutta, kuten tiedetään, kasvihuoneilmiön seuraukset ovat vakavat. Etenkin, jos napajäät äityvät sulamaan, niin sehän tietää sitä, että vesi nousee ja matalammat maat jäävät näin ollen veden alle. Se taas tietää vaikeuksia niiden maiden asukkaille, joiden täytyy elää veden peittämässä maassa, ellei sitten ympäristöolosuhteet muokkaa näiden veden varaan joutuneiden maiden asukkaita siten, että keuhkoilla hengittäminen korvautuu jollakin muulla tavalla hengittää. Olen kuullut puhuttavan, että esimerkiksi kirahvin kaula on kasvanut siksi, että pystyisi syömään puun oksia tavallista korkeammalta.

    Luultavasti kumminkaan mitään kasvihuoneilmiötä ei tule. Onhan esimerkiksi EU tehnyt merkittävää työtä uuden vihreän aatteen puolesta, joten pikemminkin uhkana on jääkausi kuin vedenpaisumus. Jääkausi puolestaan merkitsee sitä, että sukset, monot ja muut hiihtotarvikkeet pitää etsiä vaikka väkisin käyttöön, koska vielä tässä vaiheessa en edes muista, mihin olen jääkauteen tarvittavat varusteeni laittanut. Olen ne kyllä hankkinut vuonna 1994 ja käynyt hiihtämässäkin peräti kaksi kertaa Salpausselällä Lahdessa. Tosin mäet olivat siksi jyrkkiä, että ne täytyi tulla kävellen alas, vaikka paljon helpompi olisi ollut lasketella, mutta varovaisuussyistä päätin kuitenkin kävellä.

    Talvi 2010

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita