Talven taontaa7.1.2011 klo 17:50
Sielläpähän paistelee, jossakin Austraaliassa, tiemmä, aurinko. Näkyy kiekon oletettavasti vasen laita geopoliittisen asemamme vuoksi hieman pilkottavan tännekin. Ainakin puidenlatvojen väri antaa olettaa, että väri aiheutuu auringon punerrusta luovasta vaikutuksesta. Voi tietysti olla, että kysymyksessä on viimeaikoina vilkastunut tunnistamattomien lentävien esineiden invaasio, mistä syystä sitten outoja valoilmiöitä on muitakin kuin itse perinteinen aurinko. Kuuleman mukaan Austraaliassa tulvii, joten saattaa myöskin olla niin, ettei siellä paista aurinko edes risukasaan.
Kylmän ja lumisen puoleiselta vaikuttaa vuoden 2011 alku Etelä-Pohjanmaalla. Lunta on about parikymmentä senttimetriä ja pakkasta parhaimmillaan lähes kolmekymmentä pojoa. Uutta lunta tippuu ehtimiseen, joten se pitää ihmisen liikkeellä, ellei sitten ihminen halua hautautua lumen sisään. Näin käy ellei käy välillä hosimassa lunta vähintäänkin rappusilta.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!