Teuvan kirkko25.7.2011 klo 14:50
Kuvassa on Teuvan kirkko. Sinne oli tarkoitus mennä kuvaamaan Tove Janssonin maalaama alttaritaulu "Kymmenen neitsyttä", mutta ilmeisesti kirkon henkilökunta oli elonkerjuulla tai sitten muissa puuhissa, koska ovi oli teljessä sisään yritettäessä. Onneksi tien toisella puolella oli taidenäyttely, joten pysähtyminen Teuvalle ei mennyt sentään aivan ketuille.
Teuvan ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1701. Vanha vuonna 1863 rakennettu kirkko tuhoutui tulipalossa tammikuussa 1950. Nykyisen vuonna 1953 valmistuneen kirkon on suunnitellut arkkitehti Elsi Borg. Hänen käsialakseen mainitaan myös kirkon saarnatuoli.Elsi Borg, suomalainen arkkitehti, syntyi Nastolassa 3.10.1893 rovasti Nathanael Borgin ja hänen vaimonsa (o.s. Calonius) yhdeksänlapsisen perheen neljänneksi vanhimpana. Perheessä oli seitsemän tytärtä ja kaksi poikaa. Elsi Borgin suunnittelemia rakennuksia ovat mm. Helsingin Lastenlinna ja Taulumäen kirkko Jyväskylässä. Lisäksi Viipurin sotilassairaalaa hän on ollut suunnittelemassa yhdessä Olavi Sortan kanssa. Hänen veljensä, Kaarlo Borg, oli myös arkkitehti. Hänen sisariansa olivat taidegraafikko ja piirustuksenopettaja Ester Borg ja kansanedustaja Margit Borg-Sundman.
Tove Marika Jansson (9. elokuuta 1914 Helsinki ? 27. kesäkuuta 2001 Helsinki) oli suomenruotsalainen kirjailija, taidemaalari, filosofian tohtori, pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija, joka tunnetaan parhaiten Muumi-hahmojen luojana.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!