Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Apassionata 20126.2.2012 klo 21:46

    Apassionata on Euroopan menestynein hevosshow, jota on esitetty Suomessa jo useampana vuonna. Tapahtuma on kahden tunnin mittainen show, jossa yhdistyvät hevoset, tanssijat ja musiikki. Esitys pitää sisällään erilaisia tanssiesityksiä ja ratsastusta, minkä lisäksi mukana on erilaisia akrobatiaan liittyviä esityksiä hevosten kanssa.Mukana on eurooppalaisia show -ratsastajia ja show -tanssijoita. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Suomessa Hartwall Areenalla 4.-5.2.2012. Tämänkertainen esitys oli nimeltään "Ikuisesti yhdessä". Ohjelman sisältöä muutetaan vuosittain.

    Hartwall-areena on 1994 keväällä Harry Harkimon ideoima Suomen suurin monitoimihalli, joka valmistui huhtikuussa 1997. Se sijaitsee Helsingin Keski-Pasilassa. Areena sai nimensä juomavalmistaja Hartwallilta, joka on toiminut hallin nimisponsorina. Hartwall-areena toimii jääkiekon SM-liigajoukkue Jokerien kotiareenana.

    Helsingin keskustaan selvittyään kansalaisen kannattanee Harwall Areenalle päästäkseen matkustaa paikallisjunalla Pasilaan, mistä löytyvät opasteet itse paikan päälle. Siis Hartwall Areenaan. Myös muita tapoja löytää perille on olemassa, mutta mainittu on yksi ekologisesti kestävimmistä, ellei patikointia pakkasessa oteta huomioon.

    Apassionata

     

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita