Launeen neidot4.6.2012 klo 19:24
Launeen neidot on Kari Juvan punagraniittijalustalla seisova suihkukaivoveistos vuodelta1987. Se sijaitseeLahdessa KirkkokadullaRistinkirkonitäpuolella. Mallasjuomalahjoitti suihkulähteen kaupungille täytettyään 75 vuotta.
Laune on kaupunginosa eteläisessä Lahdessa. Alue on kuulunutHollolaan, josta se liitettiin1933Lahteen. Nimensä alue on saanut Launeen lähteestä. Laune-nimen taustaksi arvellaan muinaissaksalaista, kelttiläistä tai gootinkielistä sanaa,joka merkitsee iloista. Lähde peitettiin 1909, ja sen paikalle rakennettiin vesipumppuasema, jonka ympäristö on Lahden kulttuurihistoriallinen suojelukohde. Asukkaita Launeella on noin 5900 henkeä.
Lahti, ruots. Lahtis, aikaisemmin Lachtis, on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Vesijärven eteläpäässä Päijät-Hämeen maakunnassa. Lahdessa oli vuoden 2012 tammikuun lopussa 102358 asukasta ja se on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki.
Mallasjuoma, Osakeyhtiö Mallasjuoma, oli kauppias Henrik Mattsonin poikiensa Ernst Mattsonin ja Maximillian Mattsonin kanssa 1912 perustama panimo Lahdessa. Mainonnassa Mallasjuoma ja erityisesti sen tuotteet tulivat Lahden symboleiksi 50 -luvulta lähtien. Sittemmin Mallasjuoma yhdistyi Hartwall -yhtymään, minkä seurauksena Mallasjuoman tuotantolaitokset Lahden keskustasta lopetettiin, mikä toimenpide on merkinnyt muiden muassa lahtelaisten olutmerkkien häipymistä markkinoilta.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!