Paluu Häränsilmälle24.10.2012 klo 19:29
Muistaakseni kirjoitin Häränsilmästä joitakin vuosia sitten, mutta koska Kuvablogi.com on hävinnyt kuvineen jonnekin (hornan tuuttiin?) edes häviämisestään mitään ilmoittamatta, niin laitan uuden häränsilmäpäivityksen näkyville. Mitään silmin havaittavaa muutosta ei ole näkyvissä, kenties syksyä lukuun ottamatta. Edellinen versio oli kuvattu keskemmällä kesää, joten vaikutelma mitä ilmeisimmin oli toisenlainen.
Häränsilmä on 1983 luonnonsuojelualueeksi rauhoitettu suppalampi Lahden stadionin läheisyydessä. Sen alkuperäinen pinta-ala on ollut 1 ha, mutta umpeenkasvun vuoksi sen vesipinta-ala on supistunut 0,2 hehtaariin. Häränsilmä on saanut alkunsa jäälohkareen painauduttua maahan, jossa se on sitten myöhemmin sulanut. Lampi muodostui siinä vaiheessa, kun jäälohkareen alapuolelle muodostui vettä pidättävä pohja.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!