Picea abies14.11.2012 klo 08:06
Suomi on Euroopan metsäisin maa. Suomen pinta-alasta metsät kattavat 75 prosenttia. Metsää on jokaista suomalaista kohti neljä ja puoli hehtaaria. Kasvimaantieteessä Suomi kuuluu pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Lähes puolet puustosta on mäntyä, seuraavaksi yleisimmät puulajit ovat kuusi ja hies- sekä rauduskoivu.
Metsäkuusi eli kuusi, Picea abies, myös näre, on mäntykasvien, Pinaceae, heimoon kuuluva ainavihanta havupuu. Metsäkuusi jaetaan tavallisesti kahteen alalajiin, jotka ovat euroopankuusi, Picea abies subsp. abies ja siperiankuusi Picea abies subsp.obovata. Jotkut kasvitieteilijät pitävät siperiankuusta omana lajinaan Picea obovatana.
Suomessa metsäkuusi on ainoa luonnonvarainen kuusilaji, joka kasvaa koko maassa Lapin pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Siperiankuusi kasvaa Lapissa ja Oulun läänissä ja on Lapissa yleisempi kuin euroopankuusi. Kuusirajan sanotaan kulkevan Ivalon ja Inarin kirkonkylän välillä. Vaikka kuusi on vallannut lähes koko Suomen, se on silti melko uusi tulokas suomalaisessa kasvistossa, vain viidentuhannen vuoden ikäinen.
Euroopankuusi voi kasvaa 30?45 metrin, Balkanilla jopa yli 60 metrin pituiseksi. Se on siten Euroopan pisimpiä ja Suomen pisin luontainen puulaji. Neulasten pituus on 1,5?2,5 cm ja käpyjen 10?15 cm. Siperiankuusi on kasvutavaltaan euroopankuusta kapeampi, lyhytkasvuisempi ja lyhytoksaisempi.
Kuusen kantohinta ?/kuutiometri: 54,92 (marraskuu 2012). Kantohinta: pystyssä olevan puun hinta ilman hankintakustannuksia. Ruotsiksi: rotpris, rotnetto. Englanniksi: stumpage price.
Kuusen hankintahinta ?/kuutiometri 58,82 (marraskuu 2012). Hankintahinta: puutavaran hinta, joka sisältää puun arvon sekä puutavaran hakkuun ja lähikuljetuksen hinnan. Ruotsiksi: inköpspris. Englanniksi: cost price, acquisition price, delivery price, original cost, original price, prime cost, sypply price.
Hinnat ovat metsänhoitoyhdistysten sivuilta ja tarkoittavat valtakunnallisia neljältä edelliseltä viikolta laskettuja hintoja. Joten ei muuta kuin laskemaan, kuinka arvokas kuvan kumossa oleva kuusi lieneekään. Siis rahallisesti, lähinnä, koska muita arvoja mahtanee olla vaikea mitata.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!