Nordkettenbahn Innsbruck15.7.2013 klo 21:31
Yksi Innsbruckin nähtävyyksistä on Nordkettenbahn, köysirata Nordketten -vuoristossa, joka on Karwendel -vuoriston eteläinen vuorijono. Karwendel puolestaan on osa Alppeja.
Köysirata ajatus Nordketten -vuorelle syntyi 1900 -luvun alussa, mutta ensimmäisen maailmansodan aiheuttamien viivästysten vuoksi rata saatiin avatuksi vasta 1928. Arkkitehtina oli tuolloin Franz Baumann. Vuonna 2004 rata uudistettiin ja modernisoitiin yhden aikamme merkittävimmän nykyarkkitehdin, Zaha Hadidin johdolla.
Köysiradan pohjimmaisin asema on Hungerburg (Nälkälinna?), josta rata kulkee Seegruben aseman kautta päätepisteeseen, Hafelekariin, joka sijaitsee 2256 metrin korkeudessa. Hafelekarista avautuu nähtäväksi koko Innsbruckin 140 000 hengen kaupunki ja sen läpi kulkeva Inn -joki. Matka päätepisteeseen kestää parikymmentä minuuttia. Seegrubessa joutuu vaihtamaan "junaa", koria.
Zaha Hadid on 1950 Irakissa syntynyt, nykyään brittiläinen, arkkitehti, joka opiskeli aluksi matematiikkaa Beirutin amerikkalaisessa yliopistossa, mutta muutti sittemmin Lontooseen opiskelemaan arkkitehtuuria. Hänen töitään ovat muiden muassa Rooman nykytaiteen museo Maxxi, Bergiselin mäkihyppytorni Innsbruckissa ja Kiinan Guangzhoun oopperatalo. Hadidille on myönnetty vuonna 2004 Pritzker -palkinto.
Pritzker -palkinto myönnetään vuosittain elossa olevalle arkkitehdille merkittävistä saavutuksista alallaan. Palkinto perustettiin Chicagossa vuonna 1979 ja se on arvoltaan 100 000 USA:n dollaria. palkintoa kutsutaan arkkitehtuurin Nobel -palkinnoksi.
Kuvassa vasemmalla ylhäällä Hungerburgin asema, oikealla Seegruben asema kuvattuna vuorilta laskeuduttaessa. Alhaalla vasemmalla näkymä vuorilta ja oikealla näkyy Innsbruck.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!