Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Pythagoras24.8.2013 klo 21:00

    Pythagoras on teollisuusmuseo Norrtäljessä, Ruotsissa. Yritys perustettiin vuonna 1898 nimellä Verkstads AB Pythagoras ja sen tarkoitus oli alunperin ryhtyä valmistamaan laskukoneita, mistä nimi Pythagoras saa selityksensä. Pyrhagorashan oli kuuluisa muinaisessa Kreikassa vaikuttanut matemaatikko. Laskukoneiden valmistamisesta ei kuitenkaan tullut mitään, vaan sen sijaan yritys ryhtyi valmistamaan erilaisia teollisuustuotteita, kuten lukkoja, valaisimia, kirjelaatikoita yms. Vuodesta 1908 lähtien yhtiö ryhtyi valmistamaan hehkukupumoottoreita (tändkulemotorer) tavaramerkeillä Fram ja Drott, joita käytettiin paitsi maatalouskoneina niin myös kalastus- ja muissa vesillä kulkevissa aluksissa voimanlähteenä.  Suuri osa tuotannosta meni vientiin. Vuoden 1927 konkurssin jälkeen yhtiö aloitti uudella nimellä Nya AB Pythagoras. Maailmantaloudessa vallinneen laman aikoihin vuonna 1933 Pythagoras teki jälleen konkurssin, mutta yhtiö saatiin vielä kerran toimivaksi kunnes vuonna 1957 yhtiö lopetettiin. 1980 -luvun alussa oli vaara, että koko teollisuusalue hävitettäisiin, mutta pitkällisten taistelujen jälkeen yhtiön rakennukset on saatu museoiduksi.

    Alkuperäinen Pythagoras (582?496 eaa.) oli antiikin Kreikassa elänyt filosofi ja tutkija. Hän perusti filosofis-uskonnollisen koulukunnan, joka omistautui matemaattisluonteiselle tutkimukselle ja henkiselle itsensä kehittämiselle.

    Pythagoras

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita