Kurkia Söderfjärdenissä9.9.2013 klo 16:45
Söderfjärden, kraatteri, about 10 km Vaasasta etelään, syntyi meteoriitin iskeytyessä maahan noin 520 miljoonaa vuotta sitten. Kuoppa on yksi maailman parhaiten säilyneistä meteoriittikraattereista. Kraatteri on halkaisijaltaan 5-6 kilometriä ja syvyyttä kuopalla on yli 300 metriä. Kuoppa on sittemmin täyttynyt erilaisilla maalajeilla, mm. kambrikautisella hiekkakivellä. Söderfjärden poikkeaa muista meteoriittien tekemistä kuopista sikäli, että se on kraatterin muotoinen. Muut Suomen meteoriittikraatterit ovat epäsäännöllisen muotoisia järviä. Maapallolta tunnetaan kaikkiaan 176 meteoriittikraatteria.
Söderfjärden on nykyään laaja, salaojitettu peltoaukea, jossa on suuria yhtenäisiä peltolohkoja yhteensä 2 300 hehtaaria. Paitsi maanviljelyä, tai osaltaan juuri siksi, Söderfjärden on myös lintujen paratiisi. Muiden muassa kurjet levähtävät alueella erityisesti syksyisin useiden viikkojen ajan. Syksyllä 2009 on laskettu alueella parhaana päivänä vierailleen 7 966 kurkea. Söderfjärden on ylivoimaisesti tärkein kurkien levähdyspaikka Suomessa.
Kurki,Grus grus, on kurkilintujen lahkoon kuuluva lintulaji.Kurjen pituus on 95?120 cm, paino 4?6 kg ja siipien kärkiväli noin 2 metriä. Vanhin suomalainen rengastettu kurki on ollut 17 vuotta 2 kuukautta 25 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin. Vuosina 2006-2009 kannanarvio oli 30-40 000 paria, kun kanta vuonna 2004 oli vain 19000 paria. Kurki on Pohjois-Pohjanmaan maakuntalintu.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!