Maapallon pyöreydestä2.4.2014 klo 18:22
Maapallo syntyi noin 4,5 miljardia vuotta sitten kuumasta ja sulasta kivi- ja metalliaineksesta. Kun Maa kasvoi, painovoima veti ainetta joka suunnasta tasaisesti kohti syntyvän planeetan keskipistettä. Aineksen jäähtyessä ja jähmettyessä Maa saavutti lopulta pyöreäksi katsottavan muodon. Maapallo ei ole kuitenkaan täysin pyöreä, vaan se on pohjois- ja etelänapojen kodalta litistynyt.
Jo kreikkalaiset filosofit tiesivät, että maa on pallonmuotoinen. Pythagoras 582-466 eaa. oli ensimmäisiä, joka väitti Maan olevan pallon muotoinen. Keskiajalla Maan pallonmuotoisuus oli ainakin tiedepiireissä tunnettu tosiasia. Maan lituskaisuuden ajatus eli kuitenkin ja voi hyvin lähinnä kirkollisissa piireissä. Myös varhaisemmissa kulttuureissa maapalloa pidettiin yleisesti litteänä, koska maapallo on niin suuri, ettei sen kaareutumista pysty paljain silmin havaitsemaan. Taivaskin näyttää olevan joka suunnassa samalla etäisyydellä, joten se muistuttaa suurta, maan ylle kaareutuvaa kupua.
Nikolaus Kopernikuksen aurinkokeskeistä teoriaa käsittelevä De revolutionibus julkaistiin vuonna 1543. Kirjassaan Kopernikus osoitti, että havainnot tähtien liikkeistä selittyivät parhaiten, jos ajateltiin, että Maa ja muut planeetat kiertävät aurinkoa. Tämä oli alkuna kopernikaaniselle vallankumoukselle tähtitieteen historiassa. Kopernikuksen teoria vahvistui, kun Galileo Galilei pystyi uuden keksinnön, kaukoputken, avulla toteamaan Kopernikuksen teoreettiset päätelmät paikkansapitäviksi.
Helpoiten Maan pallonmuotoisuuden voi osoittaa kameralla. Näin menetellen välttyy aivoja kuluttavalta teoretisoinnilta ja kaukoputken silmiä rasittavalta vaikutukselta. Onkin valitettavaa, ettei muinaiskreikkalaisilla ollut käytössään edes alkeellista digipokkaria tai Kopernikuksella ja Galileilla kunnon digijärkkäriä. Oheisesta kuvastahan käy ilmiselvästi esille se, että Maa on pallonmuotoinen. Joissakin kahviloissa pöytä keinuu mikä sekin osoittaa, että lattia mukailee maan pinnanmuotoja.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!