Sinkkiämpäri23.6.2014 klo 18:26
Päivän teema on sinkkiämpäri. Näin siitä syystä, että sattui löytymään sinkkiämpäriä käsittelevä historiallinen kuva. Sinkkiämpäriä ei nykyään muovin käytön yleistymisen myötä näe juuri käytettävän. Muovi on paljon kätevämpi ja kevyempi. Muoviämpäriä kantaessa säästyy selkä kieroon menemiseltä. Tosin sanko lienee pitkälti katoavaa kansanperinnettä, koska nykyään vaihtoehtoisia kanniskeluvälineitä löytyy lukuisa joukko aina trendikkäitä laukkuja myöten. Siitä ei sitten ole tarkempaa tietoa, miten esimerkiksi veden kantaminen muotilaukulla onnistuu, mutta se on sitten toinen probleemi se. Joka tapauksessa sinkkiämpäri tuhkakuppina on muoviämpäriä käytännöllisempi ja turvallisempi, koska sinkkiämpäriä ei saa hevillä palamaan. Muoviämpärihän ei juuri napalmista eroa ja muotilaukun käyttäminen tuhkiksena lienee lähinnä vain rikkaimman väestönosan hupia.
Yritin etsiä Googlen avulla sinkkiämpärin keksijää, mutta tuloksetta. Saattaa olla, että sinkkiämpäri on keksitty Neuvostoliitossa, koska mittava määrä sinkkiämpäriin liittyvää halpaa huumoria liittyy juuri Neuvostoliittoon. Kerrotaan, että Neuvostoliitossa päätettiin ensin tuottaa miljoonia sinkkiämpäreitä ja sen jälkeen katsottiin tarvitaanko niitä. Modernissa kapitalistivaltiossahan tuotanto ohjautuu täysin päinvastoin eli ensin miljoonat ihmiset ryhtyvät tarvitsemaan sinkkiämpäreitä ja vasta sen jälkeen yrittäjä käynnistää sinkkiämpärien tuotannon.
Tämän päivän Suomessa näyttää vielä olevan kommunismin vikaa etenkin porvareiden pyrkimyksessä pidentää työuria. Työuran pidentäminenhän tarkoittaa sitä, että ensin pidennetään uraa ja vasta sitten katsotaan, tarvitaanko pitempää työuraa. Nythän näyttää, ainakin silmämääräisesti arvioiden, siltä, ettei pitempiä työuria tarvittaisi, koska työttömänä on satoja tuhansia ihmisiä ja lisää joutilasta väkeä vain syntyy ja tätäkin siitä iäkkäämmästä päästä.
Kuvan sinkkiämpäri on Portugalista. Tarkemmin sanoen Azorien pääsaarella sijaitsevasta vihannes-, kasvis- ja kukkakaupasta. Niin että näkyy niitä ?kommunisteja? olevan muuallakin kuin Suomessa.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!