Tangomarkkinat 201425.7.2014 klo 17:11
Historiaa voi tehdä monella tavalla: kuka kiipeää vuorelle, kuka löytää meritien Intiaan, kuka keksii dynamiitin. Allekirjoittanut teki historiaa heinäkuussa 2014 käymällä Seinäjoen tangomarkkinoilla. Aikaisempina vuosina seurasin tapahtumaa mukavasti televisiosta. Tokipa itse laulukilpailu tuli tänäkin vuonna katsotuksi tv:stä, mutta historiallisen lisän toi vierailu tangokadulla. Ja mikäs oli vieraillessa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli varmaankin kolmisenkymmentä astetta. Vain järvi puuttui.
Tango on tanssi, jonka juuret lienevät Buenos Aireissa Argentiinassa ja Montevideossa Uruguayssa. Musiikkilajina tangon juuriksi Wikipedia tietää Afrikan. Tanssityyleinä tunnettuja ovat argentiinalainen tango, suomalainen tango ja kilpatanssitango. Tango koostuu eteenpäin kävelystä, jossa vuorotellen otetaan kaksi hidasta ja sitten kaksi nopeaa askelta. Välillä voi tietysti pysähtyä ja kääntyäkin, jos tulee seinä tai muu este vastaan.
Erityinen tangomusiikkifani en ole, mutta olen viimeaikoina kuunnellut hollantilaisen Arie Maaslandin (1908-1980) säveltämiä tangoja ja niistä on jäänyt mieleen erityisesti tango Olé Guapa. Mainittu Arie Maasland oli orkesterinjohtaja, säveltäjä ja hanuristi, joka tuli tunnetuksi nimeään kantavasta tango -orkesterista: Malandon tango -orkesteri.
Seinäjoen Tangomarkkinat on vuosittain Seinäjoella järjestettävä tangoon keskittyvä musiikkifestivaali, joka on kerännyt vuosittain yli 100 000 kävijää.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!