Luonnonilmiö Lahdessa kesällä 201412.11.2014 klo 18:03
Sateenkaari on ilmakehän optinen ilmiö. Se syntyy, kun valo taittuu vesipisaran etupinnasta, heijastuu pisaran takapinnasta ja taittuu jälleen pisaran etupinnasta. Koska vesipisara on dispersiivinen, valkoinen valo hajoaa väreiksi muodostaen sateenkaareksi kutsutun ilmiön.
Ensimmäiset tunnetut sateenkaareen liittyvät uskomukset ovat sumerilaista ja kaldealaista perua. Sateenkaarta pidettiin tuolloin tulvan enteenä. Kreikassa sateenkaari yhdistettiin Iris -jumalaan, joka oli huonojen uutisten tuoja. Suomalaisessa mytologiassa sateenkaari oli Ukko -jumalan jousi, jolla Ukko ampui salamoita ja siirtolohkareita.
Sateenkaaren värit menevät siten, että uloimpana on punaista, sitten oranssia, keltaista, vihreää, sinistä ja sisimpänä violettia. Sateenkaaren värit ovat aina tässä järjestyksessä joitakin sateenkaaren erikoistapauksia lukuun ottamatta.
Lahti puolestaan on kaupunki Päijät-Hämeen maakunnassa, Vesijärven etelärannalla. Syyskuussa 2014 Lahdessa kerrotaan olleen 103 667 asukasta. Lahti on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki ja nuorin Suomen niin sanotuista vanhoista kaupungeista.
Renkomäen Ristolassa tehtyjen kaivausten perusteella Lahden seudulla on ollut asutusta jo 9000 vuotta sitten. Näin ollen Lahti on yksi Suomen vanhimmista tunnetuista asuinpaikoista. Ensimmäinen asiakirjamaininta Hollolan pitäjään kuuluneesta Lahden kylästä on vuodelta 1445. Hämeen maakirjassa vuodelta 1558 mainitaan Lahden kylässä olleen 24 taloa.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!