Vuoden vaihduttua12.1.2015 klo 14:58
Vuosi 2014 vaihtui lakeuksilla vesisateen ja ?talvisodan? merkeissä. ?Talvisota? tarkoittaa tietenkin vuoden vaihtumisen juhlintaa raketteja ampumalla. Raketteja, joista käytetään myös nimitystä ilotulite. Tiedä sitten mitä iloa siitä syntyy, kun raketti pamahtaa.
Säätila on joka tapauksessa ollut vaihteleva. Lähes yhden vuorokauden aikana satoi lumikin. Lunta alkaa olla jo myytäväksi asti. Ongelma on enää se, mihin kaiken kertyneen lumen saisi myydyksi? Ehkä Baden-Badeniin?
Vihreät ovat arvattavasti säätilan oikkuilusta haltioissaan, koska ilmasto käyttäytyy aivan vihreän teorian mukaisesti. Ja sehän merkitsee sitä, että vihreät ovat oikeassa ja se taas merkitsee sitä, että vaaleissa vihreiden kannatus kasvaa. Jos nyt on kasvaakseen. Eihän jääkauden ihminenkään kyennyt pysäyttämään ilmaston muutosta, vaan niin suli koko jääpala, että heilahti.
Kovin hämmästyin kuin näin tv:stä poliitikkoja kadulla marssimassa. Olen kuvitellut, että kadulla marssiminen kuuluu niin sanottuun kansalaistottelemattomuuteen, jolla pyritään patistelemaan mitään tekemättömiä poliitikkoja tekemään edes jotakin. Mutta kun sitten poliitikko itse äityy marssijaksi, niin ketähän hän oikein mahtaa patistella?
Pitänee kysyä asiaa pääministeriltä. Hän varmaan, jos ei muuta niin, tietää. Ainakin tällä hetkellä pääministeri on kykypuolueesta.
Olen ryhtynyt käyttämään puhelintani Radio Suomipopin kuuntelemiseen. Kuinkahan pahasta epänormaaliudesta mahtaa olla kysymys?

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!