Oopperassa Ilmajoella11.6.2015 klo 18:09
Ilmajoen kappeliseurakunta, josta Ilmajoen kunta on saanut alkunsa, perustettiin vuonna 1516. Ilmajoesta ovat aikojen kuluessa saaneet alkunsa Alavus, Jalasjärvi, Kauhajoki, Kurikka, Peräseinäjoki ja Seinäjoki (Wikipedia). Ilmajokea voidaan siis hyvällä syyllä pitää lähes Pohjanmaan syntypitäjänä. Eihän tuohon enää montaa pohjalaista kuntaa jää jäljelle, kuntaa, jotka eivät olisi alkujaan Ilmajokeen kuuluneet.
Tätä nykyä Ilmajoella, Ilmola, asuu noin 12200 ihmistä. Nykyiset naapurikunnat ovat Isokyrö, Jalasjärvi, Kurikka, Laihia ja Seinäjoki.
Ilmajoen musiikkijuhlat on vuosittain kesäkuussa vietettävä ooppera- ja musiikkifestivaali. Kävijöitä musiikkijuhlilla on ollut vuosittain noin 10 000. Tänä vuonna, 4.6. ? 14.6. 2015, musiikkijuhlien yksi merkkiteos on Elämälle ?ooppera. Ooppera kertoo tai kuvaa Oskar Merikannon elämän. Libretto on Juhani Koiviston ja sävellys Jaakko Kuusiston. Esiintyjiä oopperassa on lähes pari sataa.
Frans Oskar Merikanto (1868 -1924) oli suomalainen muusikko ja säveltäjä, joka on tullut tunnetuksi erityisesti yksinlauluistaan ja kansanomaisesta ilmaisustaan musiikissa. Oskar Merikannon isä Frans Ferdinand Ala-Kanto, oli ammatiltaan ylikonduktööri ja kotoisin Jalasjärveltä.
Itse oopperan esityspaikka on Ilmajoella Ilkanrannassa Kyrönjoen maisemissa. Kyrönjoki on Etelä-Pohjanmaan suurin joki. Sen pituus on noin 200 kilometriä. Jaakko Pentinpoika Ilkka puolestaan toimi muiden muassa Ilmajoen nimismiehenä ja nuijamiesten päällikkönä. Nuijamiesten muistomerkki, Ilkan patsas, sijaitsee Ilkanrannassa oopperan pitopaikan välittömässä läheisyydessä.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!