Myllysaaren kesäteatterissa8.8.2015 klo 09:55
Kesäteatteri on kesällä toimiva ulkoilmateatteri. Kysymyksessä oleva teatteri aloittaa toimintansa lumen sulettua ja ilmojen lämmettyä joskus toukokuussa ja lopettaa toimintansa, kun ilma viilenee ja ihminen alkaa palella. Aivan ulkosalla kesäteattereissa ei värjötellä, vaan katsomo ja näyttämö voivat olla myös katettuja kuten kuvan teatteri Lahden Myllysaaressa, joka on venevaja.
Myllysaari sijaitsee Vesijärvessä ja kuuluu Lahden Tapanilan kaupunginosaan. Saareen pääsee siltoja pitkin, joten teatterimatkaa ei tarvitse tehdä uiden. Näin tapakouluttajatkaan eivät pääse kauhistumaan. Suurin kauhistuksen aihe etikettipiireissä lienee tätä nykyä shortsit ja karvaiset sääret. Paitsi kesäteatteri saaresta löytyy myös kesäravintola Myllysaari.
Myllysaaren kesäteatterissa näyteltiin kesällä 2015 vauhdikas farssi Suvivalssi, jonka kerrotaan olevan suuri rakkaustarina vanhojen kotimaisten mustavalkoelokuvien tapaan. Allekirjoittaneeseen näytelmä meni kuitenkin täydestä. Päähenkilönä näytelmässä oli siltainsinööri, kuinkas muuten, sitten oli piika, talon tyttäriä, isäntä, työväkeä ja yksi julkikommunisti. Tapahtumat keskittyivät lähinnä insinöörin, talon tyttärien ja piian välisiin suhteisiin. Työreformi, työajan pidennys ja tuottavuusloikka eivät olleet näytelmän kantavana teemana.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!