Nollatoleranssi18.8.2015 klo 16:47
Nollatoleranssi on käsite, jolla kuvataan suhtautumista olemassa oleviin ilmiöihin. Nollatoleranssissa ei ilmiön olemassaoloa suvaita lainkaan ja sen esiintyminen halutaan estää kokonaan (Wikipedia). Nollatoleranssi on erityisesti poliittisessa kielenkäytössä usein esiintyvä käsite. Kun poliitikko kaipaa julkisuutta, niin yleensä varmin tapa on esittää nollatoleranssia milloin millekin asialle. Yksi kestoaihe on alkoholi ja toinen ylinopeudet. Kohta valkoinen vehnäjauho.
Monet asiat, kuten viina ja ylinopeus, kuuluvat normaaliin elämään, jos ne pysyvät kohtuudessa. Sitä paitsi jatkuva säätäminen ja kieltäminen ahdistaa. Eipä ihme, että valtakunnassa korkea verenpaine on sangen yleinen ilmiö. Arvelen sen aiheutuvan juuri matalasta sietokyvystä. Suorastaan suvaitsemattomuudesta. Suvaitsemattomuus puolestaan saa aikaan kaikenlaisia raivokohtauksia.
Tokipa äärimmäiset ilmiöt pitää kieltää, mutta esimerkiksi liikenteen nopeudet alkavat olla säädeltyjä aivan järjettömyyteen asti. Jos esimerkiksi muutaman sadan metrin tieosuudella on puolen tusinaa eri nopeutta, niin piileekö siinä jokin järki, tai siinä, että nopeutta kytätään lähes tuhannesosien tarkkuudella?
Oheinen kuva havainnollistaa sen mitä tapahtuu, jos nopeus kasvaa liian suureksi. Etuvetoisella autolla liian rivakka kiihdytys voi jättää takapyörät parkkipaikalle. Poliisin uusi ihmeauto varmaan tunnistaa takapyörättömän liikennevälineen. Takapyörätön auto varmasti vaarantaa liikenteen suuremmin kuin muutaman kilometrin ylinopeus. Etenkin, jos auto kulkee niinkin lujaa, että osa pyöristä tippuu kyydistä.
Näyttää siltä, että rikkeet ja niiden roima sakottaminen ovat uusi strategia, jolla Suomi pannaan kuntoon. Ongelma lienee enää se, että sakkorahatkin taitavat mennä Kreikkaan.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!