Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Ihminen toimimaan aurinkoenergialla6.11.2015 klo 23:38

    Olen viimeaikoina käyttänyt aikaa suunnitellakseni paremman ihmisen. Ponnistelujeni lopputuloksena olen päätynyt ratkaisuun, jossa ihmisen käyttövoima, energia, pitäisi saada suoraan auringosta. Nykyinen menetelmä, jossa energia hankitaan syömällä, on hankala ja suuritöinen. Sitä paitsi koskaan ei voi olla varma siitä milloin mikin ruoka-aine on epäterveellinen.

    Juurikin sain kuulla, että prosessoitu liha on vaarallista.  Sitä ennen, jo kauan sitten, Pohjois-Karjalassa todettiin rasvojen turmiollisuus. Myöskään sokeria ja suolaa ei saisi syödä, koska sokerista voi tulla sokeritauti ja suola janottaa. Siitä, että ryhtyisi syömään seisaaltaan, ei ole apua siitäkään, koska viimeisin tutkimus tietää kertoa, ettei istuminen niin vaarallista olekaan. Ainoaksi keinoksi perinteiselle syömiselle näyttää jäävänkin vihannesten syönti juosten.

    Aurinkoenergia on auringon säteilemää energiaa. Sen hyödyntäminen tapahtuu tyypillisesti aurinkokennon avulla. Aurinkokenno muuntaa auringon säteilyä valosähköisen ilmiön avulla sähköenergiaksi. Paremmaksi ihmisen saisi yksinkertaisesti siten, että ihminen varustettaisiin aurinkokennolla ja sähkömoottorilla. Jos ihminen varustettaisiin vielä akulla, niin liikkuminen myös pilvisinä päivinä ei olisi konsti eikä mikään.

    Kohdallani olen todennut auringon positiiviset vaikutukset ilman aurinkokennoakin. Jos aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on yli 25 astetta, niin nivelet ja lihaksisto toimivat liukkaasti. Pakkasella elimistö toimii todella kankeasti, jos ollenkaan. Helteellä kuvan Pikkuvesijärven kiertäminen kymmeneen kertaan ei tunnu missään, mutta pakkasella ahdistaa jo muutaman kierroksen jälkeen.

    pikkuvesijävi 

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita