Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Krassin kasvattamisesta26.1.2016 klo 03:07

    Ennen coriolis ?voiman vaikutuksen alaiseksi joutumistaan edellisen kuvan krassi näyttää nykyiseltä. Kysymyksessä lienee koristekrassi. Ainakin siitä päätellen, että kasvissa on kukka. Ihmiskunta tapaa käyttää kukkia koristeena. Lehmä sen sijaan syö kukan, jos sille päälle sattuu.

    Koristekrassit (Tropaeolum) on kasvisuku, joka pitää sisällään noin 80 yksi- ja monivuotista ruohoa. Valtaosa näistä kasveista on peräisin Andeilta. Suvun lajeista tunnetuin on isoköynnöskrassi (Tropaeolum majus). Se on kotoisin Etelä-Amerikasta, Bolivian, Kolumbian ja Perun alueilta. Kasvia viljellään lähinnä koristekasvina, mutta kasvin kukkanuppuja ja hedelmiä voidaan käyttää mausteena kapriksen tapaan.

    Säätila krassinkasvatukselle ei ole tällä haavaa otollinen. Kasvihuoneilmiön sijaan Etelä-Pohjanmaalla on vaikuttanut pikemminkin pakastevihannes ?ilmiö. Parhaimmillaan jossakin Nurmon alueella auton mittari osoitti miinus 31 astetta. Muutoinkin on ollut pakkasta yli 20 celsiusta. Luntakin on parisenkymmentä senttiä, joten se lienee krassille liikaa. Sen sijaan kolalla lumi lähtee liukkaasti, jos on ennen lumitöihin ryhtymistä syönyt riittävästi ja ottanut lumenkolaukseen sopivan asenteen.

    Yhteiskuntasopimustakin kuulutaan ryhdytyn hieromaan uudelleen. Edellinen sopimushan tiettävästi kaatui kumoon siitäkin huolimatta, että sopimuksen tekemisessä oli käytetty inhimillistä älyä. Jos vielä säätila kääntyy kesän puolelle, niin ei olisi maankaatoihme, vaikka Suomi kuntoon tulisikin. Jos ei muuten, niin pakolla ainakin. Kerrotaan.

    krassi 

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita