Poroa kuvatessa20.10.2017 klo 18:26
Presidentinvaalit lähestyvät. Kansalaisen on syytä kohottaa äänestyskuntoaan jo tässä vaiheessa, ettei väsymys yllätä vaalipäivän koittaessa. Vaali on tärkeä. Ei ole samantekevää kenelle valta vaaleissa lipeää. Kannattaa myös pitää mielessä sekin, että nyt voi olla viimeiset hetket äänestää. Hetken päästä äänestämisestä huolehtii robotti.
Toivottavasti lähestyvät vaalit kirvoittavat, ?poikivat?, kunnolliset vaalikeskustelut. Olisi ensiarvoisen tärkeää käydä älyllinen debatti kreationismista ja siitä, miksi kentaureja ei ole nykyistä enempää. Sen sijaan tyhjänpäiväinen horina globalisaatiosta, kybervaikuttamisesta ja Natosta on lähinnä järjenköyhää ajan tuhlausta.
Esimerkiksi globalisaatiosta valtakunnassamme elää kummallinen käsitys siitä, että mainittu ilmiö kävisi kauppaa puolestamme ilman että yritysten tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Itse asiassa esimerkiksi työttömyys on ollut muinaisina aikoina paljon pienempi kuin nykyisen globalisaation. Neuvostoliiton vielä hengittäessä Suomihan suorastaan vaurastui idänkaupasta. Nyt sitten hingutaan globalisaatiota, mutta samaan aikaan suorastaan apinan raivolla asetetaan kauppaesteitä milloin minnekin, erityisesti entisen kauppakumppanin kanssa käytävälle kaupalle.
Vaalien lähestyessä myös kyberuhka kasvaa suorastaan eksponentiaalisesti. Aaveita, uhkia ja mörköjä alkaa kurkkia lähes nurkan kuin nurkan takana. Luultavasti kuitenkin kaikki kyberuhat ovat lähinnä omasta päästä ammennettua ja medialle syötettyä huttua.
Valittavan presidentin pitää olla sellainen, että kun hänen kasvonsa näkee television kuvaruudussa, niin kansalaisen pitää tulla iloiseksi. Avarakatseisuus lukeutuu niin ikään presidentillisiin hyveisiin. Mitä järkeä on paheksua joka asiaa? Kansalaisen paheksuminen hänen maailmankatsomuksensa vuoksi ei ole oikein eikä laillista. Siksi esimerkiksi kansalainen voi hyvinkin olla ideologisista syistä työtön siinä missä aseista kieltäytyväkin. Tästä syystä myös suuri osa kansaa pitäisi vaihtaa uuteen.
Kun nyt Nato haukkaa presidentinvaalikeskustelussa leijonan osan, niin keskustelussa pitäisi täsmentää erityisesti se, mikä osa Suomesta Natoon halutaan. Nythän Suomen ongelma on liika maapinta-ala. Se tulee kalliiksi. Sen sijaan, jos väki asuisi Helsingissä, niin kaikki olisi halpaa ja maa pääsisi vaurastumisen makuun. Näin ainakin moni porvari ajattelee pää punaisena.
Kuvassa on poro. Se on viimeisimmällä Lapin matkalla otettu. Kun Lapissa vierailee, niin totta kai pitää käydä katsomassa myös poroja.
Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!