Me Too15.12.2017 klo 21:39
Miten maassa, jossa ihmiset ovat virallisesti sukupuolineutraaleja, voi olla sukupuolista häirintää? Loogisesti häirinnän pitäisi olla sukupuoletonta. Kansalainen kärsii kognitiivisesta dissonanssista.
Sukupuolisen häirinnän sijaan pitäisi puhua nähdäkseni häirinnästä. Mistä sukupuoli on tähän putkahtanut? Häirintää tavallisempi ilmiö on nähdäkseni häiriintyminen. Oma koulunkäyntini sijoittui aikaan, jolloin maailmaa hallitsivat hipit ja minihameet, joista jälkimmäiset olivat erittäin häiritseviä. Taakseen ei voinut luokassa juuri katsoa ja kouluun johtava jyrkkä mäki piti aamuisin nousta takaperin ylös. Koko kouluajan olin häiriintynyt, keskittymisestä kouluaineisiin ei tullut mitään. Terveyttäni varjellakseni lopetin koulussa käymisen ja suoritin myöhemmät tutkinnot lähinnä tenttimällä.
Valmiin ruuan syöminen, lepääminen ja tenttikirjojen selailu olivat erittäin virkistäviä tapahtumia jatkuvan häiriintyneisyyden jälkeen. Nähdäkseni poikien huono koulumenestys aiheutuu juuri häiriintymisestä. "Bordelli" on käsittääkseni tehty eri tarkoitukseen kuin luokkahuone.
Tänä päivänä on paremmin. Nykyään kansalainen tuskin häiriintyy. Ei ainakaan minihameista. Tämän päivän suomalainen on pukeutunut lähinnä hitsauskypärään ja haalareihin, jotka suorastaan poistavat häiriintyneisyyttä. Siksi odotan innolla, josko vielä tapahtuisi nuortumiseksi kutsuttu ilmiökin kaiken muun hyvän lisäksi.
Olettamusta nuortumisesta tukee myös joululaulu, jossa väitetään vanhankin nuortuvan. Asiaa vahvistamaan laitan oheen kuvan viherkasvista.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!