Kohta sattuu15.2.2018 klo 16:01
Lienen jossakin kohti puhunut erheellisesti kotikasvatuksen tärkeydestä. Olettamus on kuitenkin vanhanaikainen. Jo kasvatustieteiden alkeita opiskellessani kävi selväksi, että vasta kodin ulkopuolella lapsi laumaantuu. Termi taisi olla sosiaalistuu. Kotona lapsesta tulee sisäänpäin kääntynyt, maailmaa vieroksuva, ja mikä pahinta, hän saattaa jäädä peräkammariin loikomaan, eikä pyri aktiivisesti työmarkkinoille. Ilmeisesti tätä virhettä korjaamaan on sitten kehitetty niin kutsuttu aktiivimalli, jolla kodissa kasvanut ja sinne jumittunut yksilö saadaan työn syrjään. Sitä tarina ei tosin kerro, mitä työn syrjässä tehdään, mutta paikallisen lehden mukaan yksi mahdollisuus on alttoviulun soittaminen.
Vavistuksella kaikki kodissa kasvaneet nyt odottavat mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Paikallinen sanomalehti ESS nimittäin uutisoi työministerin viimeisimmän uhon, jonka mukaan aktiivimalli oli vasta alkusoittoa. Työllisyysaste pitää nostaa 80 prosenttiin ja sitten vasta kuuleman mukaan sattuu. Tässä vaiheessa kannattaisi varmasti laittaa oikeusministeri kuulusteluun tai ainakin seurantaan, koska syvästi tuntevana ihmisenä koen, että kysymyksessä oli suoranainen uhkaus, mutta ilmeisesti työttömät kuitenkin ovat työministerin toimista haltioituneita, koska ministeri kehuu saaneensa työttömien kuulusteluista myönteistä palautetta. Henkilökohtaisesti näen aktiivimallin epäeettisenä ja ihmistä leimaavana, mutta jos kansa tykkää, niin saapi tietysti tykätä. Ilmeisesti vihan pidon suitsinnan kohde on kansalainen eikä ministeri.
Mottoni on aina ollut se, että ne tekevät, jotka osaavat, viisas, tai edes älykäs, ei edes yritä, jos tietää, ettei osaa. Kannattaisi laittaa työministeri soittamaan alttoviulua ihan vain kokeeksi. Esimerkiksi Venäjän presidentti soittaa sujuvasti pianoa. Työministeri voisi päräyttää vaikkapa jonkun viulukonserton alkajaisiksi, vaikkapa veteraanipäivän kunniaksi. Ehkä ministerin uskottavuus osaajana paranisi uusiin sfääreihin.
Mielestäni porvarillisin ratkaisu kaikkeen työllisyyteen liittyvään olisi laki, joka säätäisi kotitaloudet liikeyrityksiksi. Tämä merkitsisi valtakunnan porvarillistamista käden käänteessä. Kun kaikki olisivat yrittäjiä ja toimitusjohtajia, niin työväenliike kuivuisi saman tien kokoon eikä mitään paikallisia sopimisia (lue saneluja) enää tarvittaisi ollenkaan.
On hallitus tehnyt sentään yhden hyvänkin ratkaisun. Perhevapaauudistus kaatui. Jos ei kerran ole rahaa, niin ei ole mitään järkeä tehdä uudistuksia velaksi tai osaa kansalaisia köyhdyttäen. Siksi on kummallista lukea sitä mökää, joka perumisesta on syntynyt. Jotkut televisiosta pois pullahtaneet toimittajat ovat äityneet suorastaan hurmioon perumisella mässäillessään. Hallituksen kannattaisi jatkossakin harkita enemmän sitä, kannattaako ylipäätään edes yrittää hankkeita, joiden toteuttamiseen eivät kyvyt riitä.
Kuvasa kappale lahtelaista katumaisemaa.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!