Hyvää Juhannusta 201822.6.2018 klo 12:52
Kuten hyvin tiedetään eivät sääennusteet useinkaan pidä paikkaansa. Eivät nytkään. Luvatut helteet ovat jääneet vaiheeseen, jos siihenkään. Tietokoneeni lämpömittari näyttää 12 celsiusta lämpöä ja valoisuusasteeksi enimmäkseen pilvistä. Ikkunasta katsoen aurinko on pilvien etupuolella. Toisin sanoen aurinko paistaa. Siitä ei ole tietoa mitä, mutta ilmeisesti makkaraa. Tuskin mikään nuotio palaa moisessa kylmyydessä, joten jos aurinkoa näkyy vähänkin, niin sitä kannattaa paremman puuttuessa käyttää vaikka makkaran paistamiseen.
Jos tiedettä perustellaan totuuden lähteenä, niin sen verran epätarkkaa touhu on useammallakin ?tieteen? saralla ollut, että nimike tiede pitäisi kiireimmiten vaihtaa johonkin osuvampaan nimitykseen. Tiedettä parempia talousennusteitakin tekevät joidenkin tarkemmin nimeämättömien lähteiden mukaan jopa apinat, joten talousennusteille ei pitäisi kovin suurta painoarvoa laittaa, ei ainakaan, jos ennusteet ovat ihmiseksi kutsutun kahdella jalalla kulkevan eläimen tekemiä. Sama pätee meteorologiaankin. Sääruutuunkin kannattaisi laittaa vetäjän lisäksi ainakin sammakko ja etana, joilta sitten ruudun lopuksi kysyttäisiin, mahtaako ennuste olla oikeaan osunut vai pitäisikö prognoosia rukata johonkin suuntaan.
Kymmenen vuotta kadoksissa ollut ouzo -pullokin löytyi tässä joku aika sitten, joten ainekset perinteisen juhannuksen viettoon ovat olemassa. Ainoastaan vene puuttuu. Ainakin mediassa olleiden tietojen perusteella perinteiseen juhannukseen kuuluu alkoholi ja vesillä liikkuminen. Turvallisuussyistä kannattaa olla varovainen, ettei ouzoa nauttineena nouse veneessä seisomaan. Ouzo on saattanut järkyttää tasapainoaistia mikä taas voi aiheutta saman kohtalon kuin kuuluisalle enolle, jolle oli jostakin syystä kehittynyt merkillinen veneeseen liityvä taipumus, josta enoa ei ilmeisesti voida vierottaa mitenkään.
Näyttää siltä, että allekirjoittaneella ja oravalla on tiettyjä yhtäläisyyksiä. Olen kuullut kerrottavan, että oravakin unohtaa joskus, minne se on kerännyt käpyvarastonsa. Kohdallani kysymys ei ole kävyistä, vaan ouzosta. Tässä tapauksessa kysymys ei ole mittavasta ouzo -varastosta, vaan yhdestä jo korkatusta ouzo -pullosta, jonka paikka on ikääntymisen, sairauden tai muun syyn vuoksi jäänyt unohduksiin verraten pitkäksi aikaa. Viimeisin havainto pullosta on normaali. Mitään epäilyttävää ei aistinvaraisesti ollut havaittavissa. Tosin jos on kymmenen vuotta ollut juomatta ouzoa, niin kannattaako moista putkea edes katkaista?
Kuva ei esitä tapahtumia ouzo -pullossa, vaan kysymys on eteläpohjalaisesta metsämaisemasta, tarkemmin ilmaistuna maisemasta Törnävän puistossa. Näyttää siltä, että Etelä-Pohjanmaallakin paistaa aurinko. Näin sillä edellytyksellä, että vanhat merkit pitävät paikkansa.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!