Pakkosyötöstä maailmanloppuun11.12.2018 klo 18:27
Ei näköjään riitä, että työtöntä höykytetään nyky-Suomessa. Nyt höykytys etenee ja kohteena ovat kouluruokailijat. Tai siis ne, jotka eivät ruokaile. Ruokailemattomat aiotaan laittaa kuriin. Nollatoleranssia pukkaa. Ilmeisesti keskustalainen väki ajattelee, että maataloustuotteiden kysyntä kasvaa, kun nuoriso laitetaan sitä kasvattamaan. Ongelmana on enää se, hääriikö takapiruna itse keskustaväki vai väestä irtaantunut puolue-eliitti. Ruhtinaat.
Ilmastonmuutos näyttää niin ikään saaneen kierroksia. Enää ei voi edes juhlia ilman teemaa. Ei, vaan huolta maailmanlopusta pitää oikein lietsomalla lietsoa. Voi vain kauhulla kuvitella mitä tapahtuman pitää, kunhan sosiaaliturva vastikkeelliseksi -liike asetetaan aktivoimaan kansalaisia maailmanlopun estämiseksi. Odotettavissa on vähintään nollatoleranssin nollatoleranssi ja ilma sakeanaan kieltoja ja määräyksiä. Niin, ja rahastusta sääntöjen rikkomisesta. Ei ole kaukaa haettu ajatus ilmastopoliisista, joka väijyy kansalaisten aterioita, matkustamista ja roskien käsittelyä.
Supokin äityi varoittelemaan kansalaisia kyberuhkasta, vaikka suuri kysymys on edelleen se, mitä Supo tietää kyberuhkasta. Johan ulkoministeriötäkin vakoiltiin vuosia ilman että muut kuin ilmeisesti ruotsalaiset tiesivät asiasta yhtään mitään. Mutta onhan se vallan hirveä asia, että USA:han valittiin presidentti, Britanniaan Brexit ja Ranskaan mellakat kybervaikuttamisella. Niin että kyllä uhkaa riittää. Varsinkin jos Kokoomus häviää seuraavat vaalit. Suurin kyberuhka taisi olla Trafin seulaa muistuttava julkinen palvelu. Ovatko muutkin instituutiot yhtä tiiviitä ja tarpeellisia. Kysymyksiä riittää.
Oheinen kuva havainnollistaa valtakuntamme tilaa tänä päivänä. Tunnelma kuvassa lienee lähinnä pöllämystynyt. Siitä allekirjoittaneella ei ole tietoa mitä pöllämystyminen tarkoittaa, mutta ilmaisuna se mielestäni sopii tilanteeseen. Sitä vahvistamaan laitetaan vielä sanonta ?Tuijottaa kuin lehmä uutta porttia?.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!