Dalarna i Sverige20.7.2019 klo 20:03
Mielenterveystarkastukset näyttävät olevan tuloillaan mikäli asian esittänyt vihreä kansanedustaja saa kannatusta vaatimukselleen. Ilmeisesti kansa näyttäytyy politiikan näkökulmasta siksi häiriintyneeltä, että tarkastukset tulisivat tarpeeseen. Oma ehdotukseni olisi maksuton ruotsin kielen kertauskurssi jo ennestään ruotsia opiskelleille ja aivan uusi kurssi täysin ummikoille. Kertaus olisi paikallaan, koska Året Runt -lehdesta kykenin ratkaisemaan vain lasten ristikon, lehden kaikkein helpoimman ristikon ja pohjoismaisella yhteistyöllä kahden tomaatin ristikon.
Muutoin Ruotsi näyttäytyi kuten ennenkin, jylhältä ja mahtavalta, vanhalta ja vapaalta. Du gamla, Du fria, Du fjällhöga nord. Uutta oli ilmeisesti ruotsidemokraattien yhteistyö kristillisdemokraattien kanssa ja sikäläisen keskustan vaatimus matalammasta tuloverosta syrjäseutujen asukkaille. Norrtäljessa varoitettiin vesipulasta. Siksi vettä piti ryhtyä lehtikirjoituksen mukaan säästämään. Lahti sen sijaan ryhtyy myymään vettä Kiinaan. Jää nähtäväksi mitä hanasta tulee hetken päästä.
Taalainmaata pidetään Ruotsia pienoiskoossa, joten tämän perusteella kannattaa vierailla Taalainmaalla Ruotsiin tutustuakseen. Taalainmaa sijaitsee Tukholmasta reilut kolmesataa kilometriä etelään. Taalainmaan suurimmat kaupungit ovat Borlänge ja Falun. Mora -puukko, falukorv ja faluninpunainen, täkäläinen punamulta, ovat ilmiöitä, jotka liitetään Taalainmaahan. Taalainmaalla sijaitsee myös Siljan -järvi, joka on Ruotsin kuudenneksi suurin. Siljan -järven rannalta löytyy Carl Larsson gård, tunnetun ruotsalaisen taidemaalarin koti, ateljee ja nykyisin museo.
Carl Larsson syntyi 1800 -luvun puolessa välissä Tukholman vanhassa kaupungissa ja kuoli 1900 -luvun alussa Taalainmaalla Sundbornissa. Carl Larssonin lapsuus oli ankea, isän kerrotaan olleen tyhjäntoimittaja joten äiti joutui elättämään perheen ilman isän suurempaa myötävaikutusta. Kolmetoistavuotiaana Larsson pyrki taideakatemiaan, jossa hän opiskeli vuodet 1869-1876. Sittemmin hän opiskeli myös Pariisissa, jossa tapasi tulevan vaimonsa Karin Bergöön.
Vuonna 1888 Larssonin perhe sai lahjaksi Karinin vanhemmilta Taalainmaan Sundbornissa sijaitsevan Lilla Hyttnäs -nimisen tilan, joka toimi aluksi perheen kesäasuntona, mutta joka sittemmin remontoitiin perusteellisesti ja vuonna 1901 perhe muutti pysyvästi Sundborniin. Carl Larsson tunnetaan värikkäistä kotia ja perhettä kuvaavista akvarelleista, mutta sen lisäksi hän on koristellut monia Tukholman julkisia rakennuksia freskoin ja seinämaalauksin.
Kuvassa Carl Larsson -patsas ja takana Carl Larsson gård. Rakennusten takana piileskelee Siljan -järvi.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!