Sukupuolikohkaamisen anatomiset perusteet4.11.2019 klo 03:38
Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Niinpä jos herralta vaikuttava henkilö ryhtyy ilmentämään sukupuolisuuttaan feminiinin pukukoodin mukaisesti ja esimerkiksi työnantaja kieltäytyy tekemästä työsopimusta kysymyksessä olevan henkilön sukupuolen ilmentämisen vuoksi, työnantaja syyllistyy rikokseen.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä mieltä tapakouluttaja on asiasta. Luultavasti samaa mieltä kuin lakipykälä, edellyttäen, ettei tapakouluttaja ole rikollinen.
Sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu eivät kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että sukupuolia on vain kaksi. Sukupuoli määräytyy sen mukaan, onko kysymyksessä lisääntymissoluiltaan hedelmöittävä eliö vai hedelmöittyvä. Ihmisellä hedelmöittävä sukupuoli on mies ja hedelmöittyvä sukupuoli nainen.
Sukusolujen lisäksi sukupuoli määräytyy sukupuolikromosomien, niihin kytkeytyvien geenien, sukupuolihormonien ja sukupuolielinten morfologian perusteella. Biologian lisäksi sukupuolella on sosiaalinen ulottuvuus, jolla tarkoitetaan yhteiskunnallisia sukupuolirooleja.
Näin ollen sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmentäminen ei ole sama asia kuin sukupuoli. Siksi puhe sukupuolten kirjosta vaikuttaa vahvasti liioitellulta. Ilmeisesti puhe lukuisista sukupuolista perustuu siihen, että joissakin tapauksissa sukupuolen kehityksessä tapahtuu biologisia poikkeavuuksia tai yksilö on muutoin haluton omaksumaan yhteiskunnallisia roolimalleja. Jos sukupuolia olisi enemmän, niin luulisi, että esimerkiksi teatterissa olisi muitakin rooleja kuin mies- ja naisroolit. Urheilukilpailuissa pitäisi myös näkyä muutkin sukupuolisidonnaiset lajit kuin miesten ja naisten lajit jne.
Erityisesti yhteiskunnallisen elämän luulisi olevan helpompaa, jos kaikilla sukupuolilla olisi selkeästi määritellyt roolit, käyttäytymismallit ja koodit, joilla tunnistaa rooli tai sukupuoli. Jos mitään mainittua ei ole, niin miten sosiaalistua, miten käyttäytyä, miten toimia missäkin tilanteessa. Ainakin työelämässä työtehtävät on yleensä määritelty, puhutaan myös työrooleista.
Mediasta saa joka tapauksessa mielikuvan, että sukupuoli olisi enemmän tai vähemmän samankaltainen asia kuin veteen piirretty viiva. Ei siis erityisen tarkka. Tästä syystä pitäisi nykyään olla pikemminkin suvaitsevainen kuin ankaran totuuden puolesta niuhottaja. Luulisin. Niinpä voidaan ajatella, että maapallokin vain ilmentää palloa. Joka kohdasta tarkasteltuna maa ei ole pallo, sillä esimerkiksi Pohjanmaalla on paljon ?tasaasta?. Niinpä Linnan juhlissakin kannattaisi juhlia pikemminkin suvaitsevaisuutta kuin ankaraa totuuden nipotusta.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!