Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Kannustinloukku uhkaa4.10.2020 klo 17:08

    Onpa kaksijakoista tämä suhtautuminen Suomessa. Päivästä toiseen jaksetaan aprikoida brittien brexit -eron epämukavista vaikutuksista, mutta metsäteollisuuden brexit nähdään oivana vetona hallituksen muistutukselle vastuullisesta yhteiskunnallisesta toiminnasta. Yhteiskuntavastuusta, jota yritykset itsekin tekopyhyydessään julistavat. Ehkä juuri siksi huomautus osui arkaan paikkaan, koska tekopyhyys, jos mikä on arka paikka. Tai siis tekopyhyyden paljastuminen.

    Luulisi, että yrityksillä olisi muutakin tekemistä kuin harjoittaa ammattiyhdistystoimintaa, mutta näköjään ei ole. Luultavasti ei ole osaamistakaan, mutta sitähän ei ole yleisemminkään, joten osaamisen puutteeseen tuskin Suomessa kaatuu mikään asia. Luultavasti metsäteollisuuden lisätehtävien otto on signaali halusta ottaa lisää tehtäviä kontolleen. Nythän julkisia tehtäviä annetaan enenevästi yritysten suoritettavaksi, joten metsäteollisuudelle kannattanee jatkossa tarjota lisääkin, esimerkiksi postinkantoa erämaamökkeihin. Kuva.

    On todennäköistä, että yritysten arvostelu jatkossa kielletään. Näin ainakin mikäli porvarillinen hegemonia taas kaappaa vallan hyppysiinsä. Onkin merkillistä, miksi julkinen valta ei saa puuttua yritysten niin kutsuttuun operatiiviseen toimintaan, mutta sen sijaan yksityisen ihmisen toimintaan voidaan puuttua aina perhe-elämää myöten. Ja mikäli median tiedot pitävät paikkansa, niin kansalaiset suorastaan halajavat lisää puuttumista ja lisää niin kutsuttua paikallista sopimista. Siitäkin huolimatta, että todelliset päätökset tehdään Brysselissä, tai missä nyt sitten tehdäänkään muualla kuin Suomessa.

    Näyttää siltä, että voiton maksimointi on porvarillinen dogmi, jota ei saa kyseenalaistaa. Ei siitäkään huolimatta, että kysyntähän siinä viimein loppuu, kun työläisen palkka siirretään porvarilliseen rahakukkaroon. Jos tätä menoa jatketaan, niin lopulta porvari joutuu riistämään itse itseään, jotta voi hyvällä omalla tunnolla julistaa olevansa porvari. Näinhän siinä käy, jos palkanmaksu loppuu. Työläisen ei enää kannata tehdä työtä. Tyhjän saa tekemättäkin. Työläisen motivaatio sammuu. Nykykielellä ilmaistuna työläinen tipahtaa kannustinloukkuun.

    Mökki

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita