Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Jouluun laskeutuminen 202019.12.2020 klo 18:43

    On jouluun laskeutumisen aika. Joten Hyvää joulua 2020 ja Onnellista uutta vuotta 2021. Siitä ei ole tietoa, miten tämä laskeutuminen suoritetaan tai mitä sillä tarkoitetaan, mutta arvelen, että moinen sanonta ainakin on olemassa.

    Myös ?kotka on laskeutunut?, mutta tämä tapahtui muistaakseni jo vuonna 1969. The eagle has landed lienee myös jonkinlainen sotaelokuva 1970 -luvulta. Muita mahdollisia laskeutumisia on esimerkiksi etunojaan laskeutuminen. Siinä rikoin entisen ennätyksen. Uusi on nyt 32 kappaletta non stop.

    Todettakoon tähän yhteyteen, että pahanmakuisin juoma, jota olen joutunut nauttimaan on Colonsteril. Sitä pitäisi juoda seuraavalla kerralla viisi litraa. Ei naurata. Luulisi, että glögi ajaa saman asian, jos sitä juo saman määrän. Ylipäätään neste.

    Jouluun kuuluu kuusi, mutta koska käytössä ei ole toimitukseen sopivaa asetta, pitää tyytyä muovikuuseen. Kerrotaan, että sopiva ase kuusenhakuun on haulikko. Sillä sitten ammutaan kuusi irti ja kiikutetaan pirttiin. Tämä tieto on opiskeluajoilta.

    Opiskeluaikaan kuului varsinaisen joulun lisäksi myös pikkujoulu. Silloin kokoonnuttiin yhteisiin tiloihin syömisen ja juomisen merkeissä. Saattoi olla, että laulettiin myös. Ainakin ne, jotka olivat laulutaitoisia ja -kuntoisia. Tänä vuonna suositeltavin tapa viettää joulu on luultavasti maakuoppa. Valitettavasti urbanisaatiolla on haittansa. Mutta eiköpähän tämä tästä, kun tauti alkaa hellittää ja uusi vuosi ja kevät koittavat.

    Joulukuusi

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita