Kolumbus kohtaa woken28.10.2025 klo 02:25
Siesta päättyy, mutta maailma ei. Kolumbus herää lämmönsäätelyjärjestelmänsä ilmoitukseen, vetää sombreron päästään ja ryhtyy jatkamaan siestan katkaisemaa työhaastattelua. Laivasto vaatii miehistön. Muuten kolonialismin aloittaminen ei onnistu. Haastattelu ei ole mikä tahansa haastattelu. Hakijoina ovat muiden muassa Greta, Anttti ja Sancho.
Greta Thunberg, tuo moraalin kompassi, ilmoittautuu mukaan estääkseen kolonialismin jo ennen kuin se ehtii alkaa.
Antti Tykinvalaja puolestaan on tullut Suomesta, paikasta, jota ei vielä ole olemassa. Hän haluaa Amerikkaan "rehelliseksi yrittäjäksi".
Sitten on Sancho Panza, joka on rikas perijä. Hän on aikansa ensimmäinen sijoittaja, joka ymmärsi, että tarinankertoja tekee työt, mutta sivuhahmo kerää tuotot.
Kolumbus harkitsee hetken. Tämähän osaa hajauttaa riskiä ? hullu isäntä kuollut, mutta osake nousee.
Greta kuitenkin keskeyttää miesten keskinäisen vuorovaikutuksen muistuttamalla, että merellä on vaarallista ja että tytöttely ei kuulu nykyaikaan. Kolumbus ei tiedä, mikä on nykyajan ongelma, mutta hänestä tuntuu, että se on juuri nyt seisomassa hänen edessään, kamera kourassa, valmiina tekemään dokumentin "Kolonialismin alkusoinnut ja miksi se on sinun vikasi".
Tässä vaiheessa Kolumbus alkaa epäillä, että historia ei ehkä etene lineaarisesti vaan spiraalina, joka kiertää takaisin omaan napaansa. Kun Greta vaatii, että laivaan on asennettava aurinkopaneelit ja hiilineutraali navigointijärjestelmä, Kolumbus miettii, voisiko purje olla sittenkin vihreä teko. Antti puolestaan laskee mielessään, paljonko rahaa voisi tehdä, jos Amerikka yksityistettäisiin. Ja Sancho miettii, kannattaisiko sijoittaa kultaan.
Hetken mietittyään Kolumbus kuitenkin karjaisee hillitysti: "Olette kaikki pähkähulluja. Menkää kotiin kasvamaan. Hulluus ei toki ole este ? vain edellytys, mutta kolonialismin tekijöiksi teistä ei ole. Historia ei synny järjellä, vaan päähänpistosta?.
Kun laivat viimein lähtevät, Greta kuvaa sen TikTokiin, Antti lähtee kysymään työtä luostarista, ja Sancho antaa isännältään perityn omaisuuden tuotosta osan lainaksi kauppakomppanialle kiskurikorolla, mutta jää toipumaan isäntänsä kuolemasta saamastaan järkytyksestä paikkakunnalle.
Tässä vaiheessa Kolumbus laivoineen on jo kaukana avomerellä, jossa hän jupisee itsekseen:"Aloita tässä kolonialismi", ja jatkaa: ?Niinpä sitten teenkin?.

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!