Blogi - tepamari - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Kuvia ja ajatuksia

Blogi aloitettu: 13.7.2007
Blogimerkintöjä: 36 kpl
Avainsanat: luontokuvia kpl

• Lapin muistoja30.9.2007 klo 16:35  Kommentoi (0)

  Tunturipuro

   

  
  
  
  
   "Tunturipuro kirkkauteensa taivaalta sinen saa,
    tunturipuro kristallihelmet silmiisi lahjoittaa.
    Tunturipuro solinallaan kertoilee riemustaan,
    tunturipuron äänessä aina naurusi kuulla saan."  (Souvarit)
  
  
  
  Syksyn hehkua
  
  "Hetken se hehkuvi loistossaan,kauneutta karuinen maa..."
  
      

  

  
  
    "Punaisen peiton alle käy maa
     kaamosta odottamaan.
     Keltaiset lehdet koivu jo saa kesäänsä muistellessaan.
     Minä vain tahdo odottaa en
     kairaan kun kaipuuni vie.
     Sivellin aivan ihmeellinen,tään kaiken luojalla lie.
     
     Taulun parhaimman luo,
     luonto lapsensa tuo.
     Tuhannen värin maa,tiedä en kauniimpaa."   (K.Timonen)
    
     Vietin ikimuistoisen ruska-loman Lapissa ja aivan varmasti     
     palaan sinne uudelleen. Näkemiin Saariselkä!
  
  
  
  

  ---

• Syksyn haikeutta22.9.2007 klo 12:34  Kommentoi (0)

   

  

  
  "Kantamana pohjoisen tuulen
   huudot villihanhien kuulen.
   Niihin tunteeni yhtyä voi
   niissä ihmisen ikävä soi.
  
   Villihanhien syksyisin lähtevän nään.
   Minä auraan pääse en mukaan
   yksin huudan,kuule ei kukaan
   ihmisen ikävää.
  
   Villihanhien lähtöä katsomaan jään.
   Lumi peittää vaarojen selän,
   oman kaipuuni kanssa mä elän
   kaamoksen hämärää."
  
  (Lasse Hoikka , Villihanhet)

  ---

• Pieni kalamies31.8.2007 klo 14:16  Kommentoi (0)

   

   

  

   

  
       Sain tässä päivänä muutamana pienen tyttärenpoikamme Veetin päiväkylään.Yritän kertoa siitä päivästä jotakin.
       Suurin innostuksen aihe tätä nykyä on onkiminen ja niin nytkin.Hänellä oli oma onkensa mukana,mutta madot olivat vielä
  kaivamatta.
  "Mummi,joko lähetään kaivamaan matoja?"
  Oota vähän aikaa, minulla on ruoan laittaminen kesken.Ukki tulee kohta syömään,sen jälkeen lähdetään.
  "Paljonko on vähän aikaa?"
  Suunnilleen tunti.
  "Onko tunti pitkä aika?"
  Ei se nyt kovin pitkä aika ole.Etsi oma keinutuolisi ja katso sen aikaa Muumeja,sitten lähetään.
  "Joo"
       Muumit laitettiin päälle.Muutaman minuutin hiljaisuus,sitten kuului:
  "Mummi,mulla on hirvee nälkä"
  Kohta ruoka joutuu.
  "Ei kun nyt,minä haluun leipää"
  No mummi tuo
  Sitten:
  "Paista mummi kananmuna"
  Etkö sinä nyt jaksaisi odottaa oikeaa ruokaa?
  "En jaksa"
  Saat sen munan,oota hetki.
  Kuluu taas vähän aikaa ja sitten:
  "Minä haluun maitoa"
  Juu saat kohta."
  "Onko se tunti jo mennyt?Koska ukki tulee että päästään onkimaan?"
  Kyllä ukki tulee ihan heti.
       Tulihan se ukki ja päästiin syömään.Arvatenkin pikkumiehelle ei maistunutkaan,kun tuli otettua varaslähtö ennen oikeaa ruokaa.
  Siinä hän sitten nenännykerö pöydän reunalla katsoi kärsimättömänä kun minä mussutin.
  "Syötkö sinä tuon kaiken mikä sinulla on lautasella?"
  Kyllä minä syön lautasen tyhjäksi.
  "Kyllä sinä syöt hirveän paljon.Ethän ota lisää,muuten ei keretä koko päivänä onkimaan?"
  No en ota,kyllä me keretään,mutta ensin raivataan ruoka pöydästä.
  "Minä autan että joudut nopeesti"
       Niinhän minulla oli pieni ahkera apulainen pöytää putsaamassa ja sitten menoksi.
       Matoja ei tahtonut löytyä millään.Muutamia kuitenkin löytyi kun neuvokas kalamies käänteli kivetkin ,ja niiden alta löytyi useitakin matosia.
  "Mummi,osaatko sinä laittaa madon koukkuun,vai pitäisikö isi kutsua töistä laittamaan?"
  Enköhän minä osaa.Minua vaan säälittää tuo mato jos siihen sattuu kun se pujotetaan koukkuun.
  "Eihän siihen satu kun et purista sitä kovasti"
  Niin,totta tietenkin,yritän laittaa sen hellävaroen.
       Sitten vaan siima veteen.Siima viuhahteli pahaenteisesti pääni yläpuolella.Pelkäsin itse jääväni saaliiksi,onneksi niin ei kuitenkaan käynyt.
       Viimeinkin pitkän odottelun jälkeen kala nappasi kiinni ja voi sitä riemua kun se vedettiin ylös!
  "Kato,se on iso hauki!"
  Taitaa olla särki.
  "Ei semmoista ookkaan,se ON hauki."
  "Mummi,uskallatko sinä ottaa kalan irti koukusta?"
  Uskallan minä,ootappa vähän.
  "Kyllä sinä olet rohkea.Hauki voipi puraistakin.Isikin uskaltaa "
       Ongittiin pari tuntia ja yritin ehdottaa,että jos välillä pidettäisiin vähän taukoa ja levähdettäisiin hetki.
  "Ei minua väsytä.Oletko sinä mummi tullut vanhaksi kun sinua jo nyt väsyttää?"
  Kai minä sitten olen.
  "Miten vanhaksi?Montako sormea tarvitaan näyttämään miten vanha sinä olet?"
  Ei kulta-pieni sinun sormesi riitä,ja vaikka laitat vielä varpaasikin lisäksi,niin ei riitä vielä sittenkään.
  "Olet sinä sitten kyllä hirveän vanha.Minä talutan jos et jaksa kävellä."
  Voi pientä rakasta.
  "Minä haluun nyt uida"
  Ui vaan ,minä katson kun sinä uit.Osaatkos muuten jo uida?
  "Osaan minä vaikka millä tavalla,tälleen kädet pohjassa.Kato vaikka."
  Nyt laitetaan onki talteen seuraavaksi kerraksi ja lähetään laittamaan kahvia.
  "Minäpä en juo kahvia"
  Ei sinun tarviikkaan juoda,juo sinä mehua.
  "Minä en juo kahvia kun siitä tulee tukka mustaksi ja se on myrkkyä"
  Kuka niin sanoi?
  "Iskä sano"
       Kun äiti sitten illalla tuli hakemaan,niin kalamiehellä olikin paljon kerrottavaa;Kuinka hirveän monta kalaa oli saatu ja tietenkin se suurin,niin maaaahdottoman iso hauki pääsi karkuun.
  Pienenä se näkyy tuo kalajuttujen kertojan taito jo löytyvän.Varmaan on jo geeneissä.
  En tiedä pysyvätkö nämä lapsuusmuistot jo näin pienenä (3v)muistoissa,mutta toivoisi ainakin,että ne sieltä joskus aikuisuusvuosina palaisivat mieleen ja siirtyisivät taas joskus uudelle sukupolvelle.
  Tällaisen hauskan päivän vietimme pikkuisen Veeti-pojan kanssa,yhden monista,ja toivottavasti niitä tulee vielä paljon lisää.
  
  
   "Pieni ihminen,
   oot päivänsäteeni mun
   Pieni ihminen
   kun nään mä hymysi sun,
   uskon maailman paremmaksi teet
   kuin me täällä kauemmin jo eläneet."      
  
   (Lasse Hoikka ja Reijo Taipale  "Pieni ihminen")

  ---

• Päivän hiipuessa26.8.2007 klo 14:25  Kommentoi (0)

  
  Laskevan auringon paloa
  
  
  
   "Rahtunen rauhaa
   lähes ohikiitäneen päivän viime hetkinä
   rahtunen lepoa
   kahden päivän välissä
   jotta tuleva eilinen ei häipyisi unohduksiin
  
   (lainaus kirjasta Poimi ilon kukka)

   

   

  ---

• Syysmietteitä19.8.2007 klo 19:23  Kommentoi (0)

   

  

  
  Kuuntelin musiikkikappaletta "syys surumielinen".Jotenkin se puhuttelee minua aina yhtä voimakkaasti kun kesä alkaa painua kohti syksyä.Syksyn tullessa mieli muuttuu haikeaksi ja tulee jonkinlainen jostakin ihanasta luopumisen tunne.
  "Syys miksi saapuu ennen aikojaan kun vasta hehkui toukokuu?
  Miks´ tummat varjot luovat taikojaan,ja pelko sieluun tunkeutuu?"
        Niin,vastahan odoteltiin lumien sulamista,tuli toukokuu,lehdet puhkesivat ja luonto verhoutui hennon vihreään kuin morsian ja tuomi puhkesi kukkaan.Tuli kesäkuu,Juhannus,keskikesän juhla.Heinäkuu ja elokuu ,joka alkaa olla lopuillaan.
  Missä meni kesä,jonka toivossa jaksettiin pitkä ja pimeä talvi?
       Toki syksyssä on paljon hyvääkin,kuten kaikkinainen sadonkorjuu .Luonto tarjoaa talven varalle paljon kaikkea hyvää.Poutaiset syyspäivät,jolloin taivas on kirkas,puut hehkuvat monenvärisinä,lehdet kimmeltävät kuin kultarahat.Järvi hohtaa sinisempänä kuin koskaan.
       Tänä syksynä saan viimeinkin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani ja lähteä Lappiin nauttimaan pohjoisen väriloistosta.Toivottavasti matka onnistuu niinkuin olen toivonut.
       "Mä vasta juoksin koulukatuain sun kanssas kilvan käsikkäin.Tuo kaikki mennyttä on satuain,vaikk´ tapahtui se äskettäin."
        Oma koulutieni ei kuitenkaan ollut katu.Ensin kuljin kilometrin pituisen matkan kapeaa ahopolkua.Polun kahden puolen kasvoi pitkää heinää joka kaartui polun ylle kuin kunniakuja pienen taivaltajan matkalla.Aurinko paistoi täydeltä terältä,aamukaste kimalsi heinän korsissa joihin hämähäkit olivat kutoneet seittejään.Voin aistia vieläkin mielessäni metsän ja syksyn tuoksun kun muistelen koulumatkaani.Polku yhtyi maantiehen jota oli yli 3km.Olihan siinä pienellä tytön reppanalla matkassa taittamista,varsinkin talvella,kun oli pimeää ja lumi tuiskutti usein tien tukkoon.
       Lapsuuden kesät olivat pitkiä ja aurinkoisia,ainakin näin muistojen kultaamina.Muistan kun istuin navetan aurinkoisella seinustalla.Ensimmäiset voikukat olivat puhjenneet kukkaan ja mehiläiset pörräsivät niissä.Perhosia lenteli ympärillä,pääskyset tekivät kaarroksiaan taivaalla ja rakentelivat pesiään navetan ylisille.Kanat kuopsuttivat pihalla,kukko kiekaisi aina väliin ja ilmoitteli kuka oli lauman kunkku.Vasikat kirmailivat aitauksessaan.Vihreän ruohon tuoksu leijaili ilmassa.Äiti ahersi kasvimaalla ja isä touhusi omissa askareissaan.Se oli ihanaa aikaa kun sitä ajattelee jälkeenpäin.
          "Syys miksi saapuu päiviin parhaisiin,on kenties tarkoituskin niin.Kun halla kukkasiin käy parhaisiin,ne väreihin saa kauneimpiin."
        Miksikähän,kun vuosia tulee lisää,kaikki tuntuu kiitävän niin nopeasti ohi ettei mistään oikein ehdi nauttia?
  Sateisina syyspäivinä tuntuu että luontokin itkee,valmistautuu luopumiseen ja lepoon,kunnes taas kevätaurinko herättelee sen unestaan uuteen kukoistukseen.
         Olen ajatellut,että näinhän se menee ihmisen elämäkin: kevät=lapsuus ja nuoruus,kesä=aikuisuus,syksy=vanhuus ja luopuminen ,talvi= lepo.
        "Syys miksi saapuu ruskaa loistaen,tuo outo kaapu harteillaan, kukat hennoimmat se poistaen ,niin kuitenkin käy täällä vaan.
  Syys surumielinen,vaan kukka rakkauden ,väriloistossaan on kaikkein kaunein sen."
   
  Kaikille kauniita syyspäiviä.Yritetään nauttia kaikesta mitä ne meille antavat,mekin joita syysapeus koettelee......Ja vielähän on kesääkin jäljellä.....
  
  

  ---

• Niittykukkia13.7.2007 klo 20:10  Kommentoi (0)

  Villiruusu

  
  

  
  
  "On metsän siimeksessä pien' villiruusunen.
  Sen salon sydämessä on olla rauhainen.
  Ei sinne yllä myrskysää, sen korpikuuset piirittää
  ja aivan sattumalta sen ruusun kohtasin."
  
  Muut eivät sitä tiedä,siks eivät poimi pois.
  En taittaa enkä viedä sit itse myöskään vois.
  Kun ruusun nähdä halajan,niin korpeen jälleen palajan,
  ja kukkaa ruusun pienen hellästi suutelen.
  

  
  
  Niitty on taas tulvillaan sinisilmäkukkia.
  Nurmitädykkeet siinä ihastelevat maailmaa
  taivaansinisillä silmillään."
   

  (teksti Lasten oma kasvikirja, Silva Lehtinen)

  ---