Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut
Blogimerkintöjä: 40 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl
Kiinalainen keinu4.3.2025 klo 11:59 Kommentoi (1)
Lapsilisät kun isä pankista nosti
keinun kiinalaisen hän niillä osti
kotiin kuljetti sitä lapsille näytti
riemu rajaton silloin pirtin täytti
Koivuun pihan isä keinun ripusti
ennen käyttöä neuvoi äiti visusti:
"Muistakaa lapset kiikkua varovasti
muuten lentää voitte Kiinaan asti!"
Tottelivat toiset vaan eipäs Ville
tuo poika altis teoille hillittömille
kiihdytti nauraen vauhdin hurjan
saisiko leikki vielä lopun kurjan?
Kohdalla korkeimmalla keinun kaaren
kaukana huomasi Ville pienen saaren
otteensa irrotti ja kädet siiviksi laittoi
kuin tuulihaukka hän matkaa taittoi
Vaan vauhtia hallinnut ei Ville lain
oli ohjaus myös pelkkä haave vain
ylitse saaren poikki merten kiisi
päätyi maahan jossa kasvoi riisi
Arvasi perhe minne lentänyt oli Ville
tuo esikuva kehno muille kiikkujille
keinu kiinalainen joutui kiukaan alle
lapsilisät piipusta haihtui taivahalle
Kuilu11.2.2025 klo 03:27 Kommentoi (0)
Polkua koiviston kun kuljin kerran
seisahtumaan jouduin hetken verran
soiton kauniin jostain kaukaa kuulin
lauluksi linnun sitä varmaan luulin
Suuntaan soiton uteliaana painuin
melkein transsiin jo siinä vaivuin
löydettävä lähde oli tuohon ääneen
vuoksi sen vaeltaisin maan ääreen
Reippain askelin kutsuvin sävelin
ääntä voimistuvaa kohti kävelin
pian saavuinkin luokse jyrkän kuilun
alhaalla erotin miehen sekä huilun
Kuin edustaja aatelin keskiaikainen
peruukki puuteroitu röyhelöpaitainen
kuinka olikaan mies joutunut kuiluun
hädissäänkö puhkui henkeä huiluun
Nyt soitto lakkasi ja sydän hakkasi
katseen ylös hän minuun nakkasi
"Hoi neitokainen vain matkaas kulje
näkymä tää tyystin mielestäs sulje"
"Mutta ettekö pois tahdo sieltä
käärme kuolon jo lipoo kieltä?"
vaan naurahti mies soittoa jatkoi
nyörit avun siten surutta katkoi
Vierähti viikko ja vierähti toinen
muuttanut korvaan oli jokin loinen
se huilulla soitti sävelmää samaa
joka kuilusta kaikui ilmojen rataa
Metsään palasin kuljin luokse kuilun
alhaalla erotin miehen sekä huilun
hän pohjalla makasi ei liikkunut lain
vaan soiton kuulen yhä muistoissain
Lumo Lumo30.1.2025 klo 22:20 Kommentoi (1)
- Kuule Valtteri.
- Mitä nyt?
- Tässä Lopunajan Sanomissa on mainos.
- Niitä riittää. Mitä sitten?
- Ne myy saaria, ostetaanko?
- Saari? Me? Missä päin, jos saan kysyä?
- Tyynellä valtamerellä, lähellä päiväntasaajaa.
- Tyynellä valtamerellä! Lähellä päiväntasaajaa!
- Mutta Valtteri, sehän sopisi vallan mainiosti kahdelle rauhallista elä-
mää viettävälle ehtoopuolen vaappujalle. Eikös vaan?
- Selma, sinusta on tullut seniili!
- Itsestäsi on! Lisäksi osa tästä on kerrottu kivan runollisesti. Luenko?
- No, anna tulla tämän kerran.
Eläkeläinen!
Rahat kiertoon mummi sekä vaari
päätökseen tulee pian elon kaari
edullisesti järjestyy nyt oma saari
riemua jatkuvaa tuottaa joka aari
Jälkipolvet muistaa kyllä kiittää
aatokset lämpimät teihin liittää
esivanhemmat nuo viisaat jalot
saaren ostivat rakensivat talot
- No, mitä sanot?
- "Viisaat jalot"... voihan se niinkin olla. Onko siinä niiden hintoja?
- Ei, mutta eihän ne paljoa voi maksaa. Ovat niin kaukanakin.
- Totta. No, jos ostettaisiin sitten. Ei mitään suurta, ihan pikkuinen
vaan.
- Voi Valtteri! Saari voi olla pieni, mutta sinun sydämesi on mantereen
kokoinen!
Niinpä Valtteri soitti lehdessä ilmoitettuun numeroon. Tunnin odotte-
lun jälkeen maksullinen hilipatihippan-musiikki vihdoin päättyi.
- Oy Kaukosaari Ab. Puhelimessa Kauko Saari.
- Täällä Valtteri Sammalkivi, päivää.
- Hyvää päivää.
- Semmoisella asialla vaan, että saari pitäisi saada. Vaimo vaatii.
- Sellaisia ne vaimot tuppaa olemaan - viisaita. Millaisen saaren hiek-
kaan rouva haluaa varpaansa upottaa?
- Ihan pikkuisen vaan.
- Kuulkaa, teillä kävi nyt uskomaton tuuri! Olemme juuri saaneet myyn-
tilistalle aivan fantastisen, pienen Lumo Lumo-nimisen saaren. Siis
kertakaikkiaan unelmien täyttymys!
- Paljonko tämä täyttymys maksaa?
- Vain viisisataatuhattaa markkaa.
- Viisi... siis puoli miljoonaa!
- Se ei ole hinta eikä mikään! Näkisittepä nämä kuvat tässä pöydälläni.
Myisitte kotinne tästä paikasta!
- No, jos me sitten ostettaisiin se Mulo Mulo.
- Lumo Lumo.
- Niin, se juuri.
- Mainiota, näin ne asiat hoituu! Sihteeri lähettää ensi tilassa saaren
tiedot, kuvat ja yhtiön tilinumeron. Saatuamme maksun, on Lumo
Lumo teidän. Olen suoraan sanoen jopa hieman kateellinen teille.
Tärkeintä kuitenkin, että saari löysi oikeat omistajansa. Onneksi
olkoon ja terveiset vaimolle!
- Kiitos kiitos, sanotaan.
Valtteri laittoi luurin paikoilleen ja meni olohuoneeseen.
- Katsos Selma, näin ne asiat hoituu! Meillä on nyt oma saari!
- Voi kun kiva! Minkä niminen?
- Lumo Lumo.
- Miten kaunis nimi! Paljonko se maksoi?
- Nimikö?
- Ei kun saari.
- No mitäs... eihän se ollut kuin... puoli miljoonaa.
- Puo... puoli miljoonaa! Sehän on yhtä paljon kuin meidän elinikäiset
säästömme! Hyvänen aika sentään, Valtteri!
- Selma rauhoitu, ei mitään ongelmaa. Se oli edullinen. Kitkutellaan
vain vuoden päivät ja matkarahat on koossa. Yksinkertaista!
- Sinä se tässä olet yksinkertainen!
- Itse käskit ostaa!
- Idiootti!
- Itse olet!
Kahden päivän kuluttua tuli kirje. Selma ja Valtteri olivat leppyneet ja
päättäneet suullisenkin sopimuksen olevan sitova. Niinpä he pulittivat
puoli miljoonaa Oy Kaukosaari Ab:n tilille ja asia oli heidän osaltaan sitä
myöten selvä. Enää ei tarvinnut muuta kuin odotella kaikessa rauhassa
omistuspapereiden saapumista. Kuviakin oli luvattu.
Kului viikko, kului toinen. Sammalkivien pariskunnassa alkoi hiljalleen
ilmetä merkkejä hermostollisen tasapainon järkkymisestä. Selma viilteli
sukkapuikolla käsivarttaan Pälkäneen Puikottarien joulumyyjäisissä.
Valtteri puolestaan oli kolaamassa lunta heidän omakotitalonsa pihalla,
kun hän kaivautui kinokseen. Selma havaitsi myyjäisistä palatessaan ta-
pahtuneen ja veti naapurin Eskon kanssa Valtterin esiin. Sillä lumiukolla
oli punainen nenä ja rahiseva hengitys, joten elämä jatkui.
Seuraavana päivänä kaivattu kirje tippui luukusta. Valtteri riensi ves-
sasta minkä tohveleiltaan ehti ilosanomaa hakemaan. Se mukanaan hän
meni olohuoneeseen, jossa Selma kutoi sukkaa. Radiossa Eero ja Jussi
& the Boys esitti: "Jos saaren minä saisin, vaikka pienenkin..."
- Tässä se nyt on! hihkui Valtteri kirjekuorta heiluttaen.
- Niin näkyy olevan! Sinä saat kunnian lukea sen meille! iloitsi Selma ja
laittoi kutimet ja tyttärenpoika Arvolle valmistuvat villasukat syrjään.
Kauppakirja sekä kuvat Lumo Lumosta talloivat sukat mennen tullen.
Selma seurasi silmät hehkuen kuoren avaamista. Valtteri asetteli lu-
kulasit jo vaalentuneelle nenälleen, sulki radion, rykäisi ja luki:
Arvoisat Selma ja Valtteri
Minulla on teille sekä hyviä että huonoja uutisia. Aloitetaan huonoista.
Nyt on käynyt niin, että ostamanne Lumo Lumo on räjähtänyt. Se oli tuli-
vuorisaari kuten ne siellä päin tuppaa olemaan. Tiedätte myös, että niis-
sä piilee aina omat riskinsä ja ymmärrätte, ettei yhtiö näin ollen voi pa-
lauttaa rahoja. Sopimus on yksiselitteinen.
Unohtakaamme kuitenkin ikävät asiat, tässä tulee hyvät uutiset. Teillä
on nimittäin nyt ainutlaatuinen tilaisuus sijoittaa edullisesti huipputason
taiteeseen! Olemme saaneet kiitolliselta asiakkaaltamme, Länsi-Bongon
kulttuuriministeri Bango Zarrolta, lahjoituksena kadonneeksi luullun Pi-
casson maalauksen Sininen sammakkomies. Sen arvo tulee kaksinker-
taistumaan viidessä vuodessa, vähintään. Lähetätte vain kuukausittain
puolet eläkkeistänne ja me ilmoitamme milloin taulu on teidän. Kätevää,
eikö totta!
Lopuksi yhtiö vielä pahoittelee Lumo Lumon räjähtämistä, mutta saa-
ria tulee ja saaria menee. Sellaista se elämä on!
Terveisin Kauko Saari
Oy Kaukosaari Ab
Mukana oli myös valokuva. Sillä paikalla missä Lumo Lumon olisi yh-
tiön mukaan pitänyt olla, oli pelkkää merta. Selma ja Valtteri katselivat
sitä hiljaa kuin tyhjää kehtoa. Aina eivät toiveet toteudu. Onneksi he oli-
vat saaneet kiinnityksen parempaan tulevaisuuteen Sinisen sammakko-
miehen muodossa.
- Huomaatkos, Valtteri, kuinka asiat aina lopulta järjestyvät?
- Aivan, mutta hieman kyllä harmittaa tämä Lumo Lumon tapaus.
- Äsh, se oli niin kaukanakin!
- Olet oikeassa. Hyvä, että räjähti!
Hyvää yötä!20.1.2025 klo 17:58 Kommentoi (1)
- Äiti, miksi valo sammui?
- Koska on aika käydä nukkumaan.
- Miksi on aika käydä nukkumaan?
- Koska valo sammui.
- Äiti, miksi täällä on niin kylmä?
- Tämä on jääkaappi, täällä kuuluukin olla kylmä.
- Minkä takia?
- Jotta säilyisimme terveinä ja tuoreina.
- Miksi meidän pitää säilyä terveinä ja tuoreina?
- Ettei isäntäväki saisi vatsanväänteitä.
- Mistä ne niitä saisi?
- Kulta pieni, meistä, sinusta ja minusta!
- Miten se on mahdollista?
- Kyllä sinä vielä jonain päivänä ymmärrät.
- Äiti, mikä minä olen?
- Voi Pirkko, sinä olet porkkana!
- Mikä on porkkana?
- Vihannes, sinä olet äidin pikku vihannes!
- Sittenhän sinäkin olet!
- Olet oikeassa, äitikin on vihannes.
- Entä isä, onhan minulla oltava isäkin?
- Totta kai, isä on vihannes siinä missä mekin.
- Äiti, missä isä on?
- En tiedä. Olit juuri syntynyt, kun meidät laitettiin eri pusseihin.
Siitä asti äiti on ollut yksinhuoltaja.
- Hyvinhän tässä on pärjätty kaksistaankin, vai mitä?
- Kulta rakas, mihin minä joutuisinkaan ilman sinua!
- Minne sinä voisit joutua ilman minua?
- Kaipa herrasväen päivällispöytään. Totta puhuen Pirkko,
sinne tässä ollaan matkalla joka tapauksessa.
- Minäkin?
- Kuten runoilija sen muotoilisi: "Ovi jääkaapin kun käy, ei
Pirkkoa enää missään näy". Eli kyllä, sinäkin.
- Äiti, minulla on eräs toive.
- Niinkö? Kerro ihmeessä, mikä se on?
- Pääsisinpä hopealautaselle!
- Oi, se olisi kyllä hienoa! Keitettynä vai pilkottuna?
- Keitettynä, ilman muuta!
- Miksi juuri keitettynä?
- Puhtaus on puoli ruokaa!
- Kyllä sinä olet sitten viisas! Ja olisihan se nyt kovin hassua,
jos sinä lojuisit pilkottuna hujan hajan salaatissa. Enhän sil-
loin edes tunnistaisi, että äidin oma pikku Pirkkohan se siinä!
- Äiti.
- Niin?
- Mä en saa unta.
- No voi. Silloin kannattaa laskea jänöjä, se auttaa.
- Yritetään. Yksi jänö... kaksi jänö... kolme jänö...
- Pirkko. Se pitää sanoa: jänöä.
- Yksi jänöä... kaksi jä... hei, joku sytytti valon!
- Katsos vaan, se on itse isäntä! Ei huolen häivää, ei noin pullea
mitään porkkanoita nakerra. Ellei sitten...
- Ellei sitten mitä?
- Ellei sitten emäntä ole pistänyt isäntää laihdutuskuu...
- Äiti!
- Hei hei, Pirkko, äiti lähtee nyt! Hyvää yötä!
Pelkkää sattumaa!10.1.2025 klo 12:06 Kommentoi (1)
Maailmaan mahtuu monenlaista runoilijaa,
mutta vain yksi P. L. Agiaatti.
- Herra kustannuspäällikkö, päivää. Tässä on uusin runoni. Olkaa hyvä!
- "Ukki teki viemärin eteiseen". Jaa-a, löytyisikö tällä kertaa jotain omaa?
Tyttö näki ikkunasta kuinka Kustaa
kyydillä hoitajien vietiin pois
äiti kysyi: "Miksi nuo tervettä kuskaa?
Psykiatri on kai päästänsä sekaisin"
- Tämähän on taas plagiaatti! Nyt siitä Hectorin laulusta!
- Ei voi olla, minulla ei ole edes radiota. Pelkkää sattumaa!
Tyttö nauroi hetken ja istui tuoliin
synkkänä soi kappale Hectorin
kukapa ei eksyisi hulluuden luoliin
kuten kävi koulun rehtorin
- Siinä! Tässä jopa mainitaan Hector! Miten selitätte tämän?
- Onko todellakin näin? Outo juttu. Pelkkää sattumaa!
Ja hullu oli Kustaa, äiti kyllä tiesi sen
ja mummikin sai kyydin laitokseen
ja vesi valui rännissä, satoi yhtenään
ukki kantoi kippoja eteiseen
- Kantoi eteiseen! Tosin ukki, eikä kukkia, mutta kuitenkin!
- Kipot on kippoja ja kukat kukkia, ei niitä voi sekoittaa!
Toiset tarttuu sarviin toiset tuoppiin
toisilla vain ahtaampi pulkka on
jokainen meistä sortua voi kuoppiin
yksin on ihminen niin ponneton
- No, sentään rahtusen jotain omaakin! Mutta nämä toiset ja toisilla.
- Sillä sun Hectorillasi tuskin on mitään toisinoikeutta. Vai onko?
Minä panin isälle pakkopaidan
että edes jossakin rauha ois
yhdessä laulettiin "kiitos faijan"
sunnuntaina isäkin vietiin pois
- Siis ihan karmee plagi! Ei tällaista voi julkaista!
- Ja miksi ei? Ettäkö plagiaatti? Pelkkää sattumaa!
Ja isä meni hoitoon, äiti lensi Thaimaaseen
ja mummi sai taas kyydin laitokseen
ja vesi valui rännissä, satoi yhtenään
ukki teki viemärin eteiseen
- Eihän tästä puuttunut enää kuin se enkeli!
- Mikä ihmeen enkeli?
- Se, minkä lumi teki sinne eteiseen!
- Kuinka lumi voi tehdä enkelin?
- Mistä minä tiedän, kysy Hectorilta!
- Keneltä Hectorilta?
- Hullu. Joka tapauksessa: karmee plagiaatti!
- Herra kustannuspäällikkö: pelkkää sattumaa!
Intian rubiini12.12.2024 klo 00:50 Kommentoi (0)
Herättyään aamuisin kullatussa pylvässängyssään maharadja Otsir
vääntäytyi ähkäisten istumaan, työnsi turpeat jalkansa hopeakirjailtuihin
kippurakärkisiin tohveleihin ja vaappui loisteliaan kirjoituspöydän ää-
reen. Sen marmoriselle pinnalle hän kumosi varovasti pöydän keskeltä
ottamansa lippaan sisällön, kaksikymmentäviisi kookasta jalokiveä. Sii-
nä oli opaaleja, safiireja, smaragdeja sekä rubiineja. Hän asetteli kivet
neliön muotoon aloittaen vasemmalta ylhäältä päätyen alas oikealle.
Sitten Otsir ihaili niitä yhdessä ja erikseen. Ne olivat hänen aarteensa,
ne olivat hänen lapsiaan.
Eräänä kauniina kesäaamuna maharadja oli jälleen rakentamassa, ku-
ten hän kutsui, Taivaallista tarhaa, kun hän huomasi jotain perin outoa:
kaksikymmentäneljä - yksi kivi puuttui! Hikihelmien kihotessa otsalle to-
tesi Otsir kauhukseen tarhan sydämen, Intian rubiinin kadonneen. Hän
tarttui vaskikelloon ja ravisti sitä kiivaammin kuin koskaan. Ovi avautui.
- Herra kutsui, ilmoitti Essal, ylimmäinen huonepalvelija.
- Niin tein ja syystä teinkin! Mieti tarkkaan. Havaitsitko eilen pienintä-
kään vierasta liikehdintää palatsin käytävillä?
- Havaitsinpa hyvinkin, hyvä herra.
- Tarkemmin, millaista liikehdintää?
- Kolme miestä valkoisissa haalareissa.
- Kolme miestä val... ? Nimiä, Essal, nimiä!
- Ittram, okram ja Ukkram.
- Kautta palavan bengalintiikerin, mitä hiivatin hiippareita he ovat?!
- Työmiehiä, maalareita Manipurista.
- Maalareita naapurista?
- Manipurista, hyvä herra, Manipurista. Olitte maininnut Ovaapille pa-
latsin kaipaavan uutta ilmettä, joten hän katsoi aiheelliseksi...
- Totta, nyt muistankin. Käy hakemassa heidät - ja vähän äkkiä!
Eipä aikaakaan ja siinä he nyt olivat: Ittram, Okram ja Ukkram.
- Onko teillä pensselin karvan vertaa käsitystä miksi te kolme seisotte
siinä nyt?
- Kyllä on, sanoi Ittram.
- No, miksi?
- Herra maharadja käski.
- Aivan, mutta mistä syystä annoin tuon käskyn? Sinä siinä.
- Haluatte meidän aloittavan maalaamisen tästä huoneesta, arveli Ok-
ram.
- Toinen samanlainen. Entä mitä veikkaa tämä kolmas epeli?
- Annatte meille potkut? ehdotti Ukkram.
- Tuossa oli jo hivenen järkeäkin. Mennäänpä sitten itse asiaan: kuka
teistä halvatun rutjakkeista varasti Intian rubiinin?!
- En minä ainakaan, sanoi Ittram olkapäitään kohauttaen.
- Enkä minä liioin, sanoi Okram ja levitteli käsiään.
- Saati minä. Olen ensimmäistä kertaa tässä huoneessa, totesi Uk-
kram.
- Ahaa! huudahti Otsir. - Mistä tiesit, että säilytän jalokiviä juuri täällä?!
- Tuota... öh... hyvä on. Turha maalata kuivalla sudilla. Minä se olin.
Ukkram kaivoi rubiinin taskustaan ja laittoi sen pöydälle.
- Kas siinä. Olen valmis kantamaan vastuuni. Ittram ja Okram ovat
syyttömiä, heitä älköön rangaistako. Toimin yksin.
Maharadja käänsi katseensa ja tutkaili kahta muuta alta kulmain. Vi-
attomuuden heleät värit hehkuivat heidän kasvoillaan.
- Kertokaa totuus. Olitteko mukana tässä?
- En minä ainakaan, sanoi Ittram olkapäitään kohauttaen.
- Enkä minä liioin, sanoi Okram ja levitteli käsiään.
- Hyvä on. Te kaksi voitte ryhtyä maalaamaan, mutta tämä kolmas...
Maharadja Otsir heräsi kullatussa pylvässängyssään, vääntäytyi äh-
käisten istumaan, työnsi turpeat jalkansa hopeakirjailtuihin kippurakär-
kisiin tohveleihin ja vaappui loisteliaan kirjoituspöydän ääreen. Hän tart-
tui vaskikelloon ja ravisti sitä. Ovi avautui.
Hyvää huomenta, Teidän Korkeutenne, toivotti uusi ylimmäinen huo-
nepalvelija syvään kumartaen. Otsir teki kämmenellä kutsuvan eleen ja
Ukkram tuli pöydän vastakkaiselle puolelle, otti lippaan ja kumosi varo-
vasti sisällön marmoriselle pinnalle.
- Armon ja laupeuden ruhtinas, Otsir Mahtava. Suoritan nyt laskutoi-
mituksen. Kaksikymmentäviisi, jalokiviä on oltava tasan kaksikym-
mentäviisi tai minä, Ukkram, roikun sata auringonkiertoa puutarhan
korkeimman himalajansypressin latvassa. Sen jälkeen olen vapaa
lähtemään minne ikinä tahdon, vaikka Manipuriin. Kiitos teille, Kaikis-
ta Suurin, Otsir Mahtava!
Tämän sanottuaan Ukkram asetti opaalit, safiirit, smaragdit sekä ru-
biinit niille kuuluville paikoilleen. Viimeisenä hän laittoi hellästi keskelle
Taivaallisen tarhan sydämen, Intian rubiinin.
Tyttö ja koivu18.11.2024 klo 13:23 Kommentoi (1)
Piirsi tyttö merkiksi rakkauden
kylkeen koivun pienen sydämen
keskelle kirjoitti nimen armaan
ikuisesti säilyisi siinä varmaan
Saapui syksy lehdet maahan varisi
muutti linnut haaveet tytön karisi
kun lähtikin poika meriä seilaamaan
sanoi vain taas keväällä kohdataan
Talttui talven tuiskut ja kevät koitti
kivissä rannan aallot kaipuuta soitti
vaan pitänyt poika ei lupaustaan
ja tullut takaisin linnut mukanaan
Murheissaan tyttö luo koivun kulki
ympäri rungon kädet yhteen sulki
katseellaan paikan haki piirroksen
tapahtuneen näki siinä muutoksen
Nimi pojan löytyi edelleen sieltä
vaan sydän väistynyt oli ristin tieltä
henkäyksen kylmän tunsi kasvoillaan
luota koivun juoksi kauhuissaan
Hyvä lukija. Olisi ollut kauniimpaa ja jotenkin lohdullisempaa runon
päättyessä linnun lennähtäessä oksalle laulamaan. Tyttö olisi ymmärtä-
tänyt pojan tulleen hyvästelemään hänet. Toisin kuitenkin kävi.
Vanhemmat näkivät tytön surun ja pienen tivaamisen jälkeen saivat
tietää syyn. Isä lähti siltä seisomalta kaatamaan koivun. Jos ei kerran
lintu laulanut, niin pokasaha sitten. Puusta tehdyillä klapeilla ei saatu
saunaa lämpiämään, ei sitten millään. Kahden pesällisen jälkeen ikkuna
oli kuurankukkia tulvillaan - elokuussa!
Kerrotaan koivun kannolla nähdyn merimiesasuisen nuorukaisen istu-
van pää kumarassa. Eräänä talvi-iltana tyttö lähti paikalle ja kun häntä ei
kuulunut takaisin, meni isä etsimään. Jäljet lumessa päättyivät kannolle
eikä tyttöä ole nähty sen koommin.
Kaappikello29.10.2024 klo 02:45 Kommentoi (0)
Elipä kerran Suuren meren rannalla mies, jonka nimi oli Pali Santeri.
Hän oli ammatiltaan puuseppä, taitava, mutta köyhä sellainen. Eräänä
tuulisena päivänä Pali katseli kuinka aallot vaelsivat pää vaahdossa ve-
tistä tietään tuupertuen lopulta hengettöminä rantahiekkaan. Mikä syn-
tyy, se myös kuolee - aikaa ei voi vangita. Vai voiko? Siitä hänelle pul-
pahti ajatus kaappikellosta, jossa ei olisi koneistoa lainkaan.
Pali pakersi ja puursi, puursi ja pakersi, ja kas, lopulta verstaan lattial-
la seisoi kaunein kaappikello ikinä! Vatsaa ei kuitenkaan kauneudella
täytetä, joten aamulla askeleet suuntautuivat torille.
- Ostakaa, ostakaa! Ei enää kiirettä minnekään! Ostakaa!
Mutta ihmiset vain pudistelivat päitään.
- Ei viisareita, ei vitjoja! Kelvoton, täysin hyödytön!
Ei auttanut, vaikka Pali puolitti hinnan. Markkinoiden päätyttyä hän kii-
kutti allapäin kaappikellon takaisin verstaalle.
Yöllä Pali pyöriskeli sängyssä hampaitaan narskutellen. Oltiin aivan
hänen henkisen kestokykynsä rajoilla. Äkkiä Pali viskasi peiton syrjään,
säntäsi ovesta pihan poikki verstaalle, nappasi kaappikellon kainaloon
ja juoksi rantaan.
- Saakoon meri sen, mikä ei ihmisille kelpaa!
Näiden sanojen saattamana lensi kaappikello aaltojen huomaan.
Kului vuosi, kului toinenkin. Köyhä puuseppä Pali Santeri veisti vers-
taallaan mitä ihmeellisempiä luomuksia, mutta yhtä hän ei voinut saada
mielestään. Kyynel, suolainen kuin meri, vierähti karkealle poskelle
kaappikelloa muistellessa.
Kerran utuisella torilla ituisia perunoita ostaessaan, äkkäsi Pali niiden
seassa nuhjuisen arpalipun. Hän ojensi sen myyjälle, Peruna-Pipsalle,
joka kohautti vain olkapäitään ja tuhahti:
- Ennemmin meri kuivuu kuin minä voitan. Voit pitää sen.
Lauantaina oli arvonta ja kuinkas kävikään: Pali voitti pääpalkinnon!
Se oli matka Tik Tak Tikille, mikä oli saari keskellä Suurta merta. Harva
siitä tiesi ja vielä harvempi oli käynyt, mutta siellä se vaan oli!
Vihdoin koitti lähtöpäivä ja Pali meni satamaan, jossa kuunariparkki
Kohtalotar odotti. Niin myös odotusten liekit löivät korkealle hänen as-
tuessaan laivaan.
Ensimmäisenä päivänä meri oli tyyni, mutta toisena kuin keinu ja kol-
mantena kuin kaksi keinua. Palk näki peilissä merisairaat kasvot. Nel-
jäntenä päivänä kapteenin pöydässä putkahti vatkuli takaisin lautaselle.
Loppumatkalla ei Palia lääkärin (kapteenin) määräyksestä enää nähty
hyttinsä ulkopuolella. Kohtalottaren kiinnittyessä seitsemäntenä päivä-
nä laituriin hän hoippui hotelliin toipumaan.
Varhain aamulla muiden turistien vielä nukkuessa söi Pali kanttiinissa
puoli lautasellista paikallista herkkua ökö ököä. Jälkiruuan sijaan hän
päätti lähteä tutustumaan saareen lähemmin. Tarjoilija Zepu ehdotti
opastettua kiertokäyntiä, mutta Palin mielestä omin päin kulkien voi
päästä myös sellaisiin paikkoihin, joita turisteille ei näytetä.
Ähellettyään sinne sun tänne läpi tiheän kasvillisuuden hän saapui il-
lansuussa kylään, jossa oli meneillään jonkinlaiset uskonnolliset rituaa-
lit. Aukiolla olkihameiset Alma Nakka-heimon jäsenet kiersivät kehää
tanssien kiihkoisasti huumaavan rummutuksen tahdissa.
Sen lakattua he polvistuivat kädet ojennettuina kohti keskustaa. Pali
nielaisi. Se sama kaappikello mikä ei torilla ollut kelvannut kenellekään,
pönötti nyt Tik TakTikillä palvonnan kohteena! Olipa aikoihin eletty! Hän
puikkelehti alkuasukkaiden välitse kaappikellon viereen ja kohotti käten-
sä tervehdykseen.
- Arvoisa heimoväki! Nimeni on Pali Santeri. Tulen kaukaa, ettekä vält-
tämättä ymmärrä suomea, mutta sen minä vaan sanon teille, että tä-
mä kapistus tässä, on minun omin käsin tekemä ja se kuuluu minulle,
kokonaan minulle! Hankkikaa oma!
Puheensa lisäksi Pali teki toisen, vielä pahemman virheen: hän kos-
ketti kaappikelloa. Ajan ja veden jumalatar Rolex Aquaa oli loukattu! Al-
ma Nakan väki tarrasi häpäisijään ja sulloi hänet kaappikelloon. He kan-
toivat sen rantahietikolle ja sitoivat kiinni siellä seisovaan paaluun. Pääl-
likkö Rak Sutuksen käskystä riensivät lapset ilosta kiljahdellen hake-
maan kuivia oksia ja risuja. Niitä kertyikin kaappikellon juurelle ilahdut-
tavan runsaasti.
Rummutus alkoi taas ja Pali seurasi aukosta uhrimenojen kulkua. Oli-
ko hän katkera? Ei, ei sinne päinkään! Hän oli se, joka heitti kaappikellon
mereen ja tuli saarelle rähjäämään. Syy oli hänen, yksin hänen! Oikeus
oli voittanut.
Liekkien rätinä toi Palille mieleen saunan lämmityksen. Nyt ei heitet-
täisi löylyä, mutta kuuma tulisi. Rauha valtasi uupuneen, rikkirevityn sie-
lun ja sydän sykki yhdessä maailmankaikkeuden kanssa. Enää ei ollut
kiire minnekään, ei minnekään. Aika oli kuollut.
Taivas hehkui purppuraa kauniimmin kuin koskaan auringon laskies-
sa Suuren meren taakse.
Hilda ja Homeros25.9.2024 klo 03:23 Kommentoi (1)
Hilda-muori perunoita kuori
muisteli tapausta kun oli nuori
aikoi silloinkin ruokaa valmistaa
tarpeet siihen täytyi varmistaa
Katsoessaan mitä oli komeros'
niin seisoikin siellä Homeros
välissä hyllyjen hillopurkkien
takaa vuosien häntä kurkkien
Yllään tooga reissussa rypistynyt
tyyli ihmisiin hiukan typistynyt
runoa viisauden yritti sorvata
oloaan luvatonta siten korvata
Kieli Kreikan muorilla ontui
suoni ohimon tiukkana juontui
tohtinut ei miestä ulos heittää
ajatteli vieraalle sumpit keittää
Ryystöä kahvin hän fiinisti esitti
vaan aikeen kauniin vieras vesitti
ei kyökkiin tulemaan suostunut lain
kuin patsas jalustallaan toljotti vain
Hiiltyi Hilda nyt koko ukkoon
oven sulki ja laittoi lukkoon
sinne seisomaan jäi Homeros
runojaan lausumaan komeros'
Puolet sadasta oli vuosia vierinyt
tapaus mielestä jo kauas kierinyt
muistiin palasi kohdattuaan tutun
joka kertoi hälle seuraavan jutun:
"Baarissa Dionysoksen päivänä tässä
porukalla istuttiin iltaa viettämässä
astui sisään mies toogaan pukeutunut
aikaan nykyiseen ei hän lukeutunut
Colaa Agrin mies pullon kumosi
ja runoilla Kreikan väen lumosi
hän kirjasta antiikin niitä selasi
sielulla kuulijan pajatsoa pelasi"
Ajatteli Hilda juuri Homerosta
kun liikettä kuului komerosta
veitsi kuorinnan lattialle tipahti
Mirri naukaisten kyökistä livahti
Oliko mies vihan pitkän sorttia
lähettäisikö kohti tuonen porttia
päätti muori tuon riskin ottaa
pakko joskus on tuuriin luottaa
Aukaisi oven se hiljaa narahti
sisään astui ovi kiinni pamahti
ripeästi avain lukossa kääntyi
pielet suun hältä alas vääntyi
Nauru Homeroksen kyökissä raikui
takaa vuosien kosto korvissa kaikui
tekoaan katuen Hilda ovea takoi
anomuksia armon suustaan latoi
Oli teko pahoittanut miehen mielen
opetellut kuitenkin Suomen kielen
taidolla uudella hän muoria sätti
ja komeroon tämän virumaan jätti
Kreikassa kaikki sen hyvin ties
oli Homeros ihan kunnon mies
kuluttua viikon palasi oven taa
kättään sovinnon tahtoi ojentaa
Avainta käänsi ja oven aukaisi
nauruun hilpeään näky laukaisi
oli kasvot Hildan hillolla hivellyt
kuin itse Picasso niitä sivellyt
Seisomaan nousi muori häpeissään
tahmeutta hillon pyyhki näpeistään
purkit tyhjentyneet jaloissa pyöri
aukesi viimein vankeuden nyöri
Toisiaan halasivat anteeksi antoivat
purkit hillottomat tiskiin kantoivat
ajatuksen maukkaan silloin Hilda sai
mukaan Homeroksen pyysi totta kai
Niin perustettiin Hilda ja Homeros
ei pidetty enää ketään komeros'
hillot Hildan saran huipulle auroi
kyljissä purkkien Homeros nauroi
Pellon kuningas19.8.2024 klo 08:24 Kommentoi (0)
Alue oli eristetty viirein ja pientareella seisovaan kylttiin oli merkitty ti-
luksen numero 37. Paikan koko kertoi miksi mainoksessa oli kehotettu
ryhtymään pienviljelijäksi. Viljon katse osui ojassa lojuvaan heinäseipää-
seen. Siinäkö oli menestyvän viljelijän tarvikkeet kaupan päälle? Korvissa
kohisi katkeruuden maininkien vyöryessä kehon lävitse.
Yöllä Viljo makasi talorötiskössä miettien siihenastista elämäänsä,
sen virheitä ja vielä suurempia virheitä. Mihin palstan ostoa voisi verrata?
Yhtenä helteisenä yönä tuli mentyä pakastearkkuun nukkumaan. Onneksi
Reetta oli noussut syömään jäätelöä ja päästänyt miehensä sulamaan.
Sanoi tämän olleen liian nuori arkkuun.
Ennen Viljolla oli mennyt ihan mukavasti. Hän oli ollut töissä hyvin pal-
kattuna sytytysnarujen suunnittelijana Oy Lamppu Ab:ssa. Sitten yhtiö
ajautui konkurssiin maksamattomien sähkölaskujen vuoksi ja samalla
sammui Viljon valoisana alkanut ura. Pimeinä talvi-iltoina hän istui koto-
na tilannettaan pohdiskellen. Reetalla sentään oli vakituinen väliaikaistyö
Oy Nojatuoli Ab:ssa nojien kulmatarkastajana.
Eräänä keväisenä aamuna Viljo äkkäsi Helsingin sanomissa ilmoituk-
sen: "Hyvä ihminen, ryhdy pienviljelijäksi! Tänään tilus erikoishintaan ja
menestyvän viljelijän tarvikkeet kaupan päälle! Älä ole etana - soita heti!"
No, Viljohan soitti välittömästi. Kolmen päivän päästä tipahti luukus-
ta kirje, jossa oli palstan osoite ja Tilusmestarien tilinumero. Hinta oli so-
pivasti puolet kodin myyntiarvosta, sillä Reetta ei ollut tarpeeksi heinä-
viritteinen - ehtojen mukaan vain sitä sai viljellä - muuttaakseen maalle
asumaan.
Maksettuaan tiluslaskun Viljo hyvästeli vaimonsa, joka sanoi hoitavan-
sa avioeroasiat. Niinpä hän saattoi iloisin mielin suunnata kuplavolkkarin
etupellin kohti uutta kotiseutuaan Töppälää. Asvaltin vaihtuessa hiek-
kaan soljui huulilta kuin itsestään "Mä maalaispoika oon".
Aamulla Viljo heräsi auringon vaalentamassa vinttihuoneessa. Hetken
venyteltyään hän meni ulos pellon laitaan. Jälleen katse kohdistui ruoho-
jen seassa pilkottavaan heinäseipääseen. Viljo nosti sen eteensä.
- Kuulehan kaveri. Tässä me nyt ollaan. Vain me kaksi, ei ketään muuta.
Hän katseli seivästä kuin odottaen sen puhuvan, mutta eihän suuton
suu sanoja suolla. Viljo halusi varmistaa:
- Hei, sano nyt, oletko samaa mieltä?
Hiljaisuus huokui harmaana kuin harakan haamu.
- Et vastaa, uskon kuitenkin sinun olevan. Lienee turha kysyä nimeäsi,
joten annan sinulle sellaisen... Antero, olkoon nimesi Antero.
Viljo kohotti seipään ja iski sen pientareeseen. Hän meni takaisin vintil-
le, kaivoi repusta Pienviljelijän kasvutarinan ja ryhtyi pänttäämään.
Seuraavana päivänä Viljo ajoi läheiseen kylään ja tiedusteli Oskarin
ohrabaarissa istuvilta äijiltä välineitä viljelyyn. Heiltä ei liiennyt, mutta yk-
si osoitti pajatsoa hartaasti pelaavaa miestä. Viljo esitti asiansa ja taka-
ressun kilistessä kuppiin pyysi Hermanni-isäntä Viljoa mukaansa. Baarin
taakse oli pysäköity vanha kunnon Massey Ferguson. Sen Viljo sai lai-
naksi, sillä isännällä oli toinen traktori varalla. Opastuksen jälkeen Viljo
ajoi tilukselleen. Pellon viereen oli naapuri tuonut auran ja kaksi säkillistä
heinänsiemeniä.
Kannot juurineen ylös kiskoi
vaot auroi ja siemenet viskoi
versoi oraat ne röyhylle nousi
heleästi heinä tuulessa sousi
Sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Koko kesän Viljo oli jutellut
Anterolle, vaiteliaalle, ainoalle ystävälleen. Hän oli kyllä havainnut muu-
tokset kehossaan, mutta sopeutunut hyvin niiden hitaan etenemisen
vuoksi. Entinen tumma tukka sojotti harmaana kuin kehnosti sidottu lyh-
de ja harmaantunut oli myös säleinä hilseilevä iho. Kaventuneet hartiat
kaartuivat eteen puuvartisia käsiä roikottaen.
Paikkakuntalaiset olivat huomanneet kehityksen, mutta eivät suoma-
laisina halunneet sekaantua toisten asioihin. Jokainen nuolkoon oman
lautasensa jo ihan hygieenisyyden tähden.
Oli aika korjata sato. Viljo niitti pellon ja muodosti naapureilta saaduis-
ta ylijäämäseipäistä kehän. Nostettuaan ne täyteen hän nykäisi Anteron
irti pientareesta ja käveli kehän keskelle.
- Ystävä hyvä, tässä on sinun paikkasi.
Viljo iski seipään maahan pystyyn.
- Katso! Hoviväki ympärilläsi on valmiina palvelemaan. Kohta sinä olet
tämän pellon kuningas. Olet ansainnut sen.
Kuningasajatustaan hykerrellen hän alkoi mättää heiniä seipäälle. Vii-
meistä hangollista kärjen päällä pitäessään, Viljo lausui:
- Täten kruunaan sinut, Antero Vaitelias, pellon kuninkaaksi.
Samassa Anteron silmät rävähtivät auki.
- Näinkö sinä kohtelet ystävääsi, joka nurkumatta on kuunnellut sinua
läpi kesän pitkien päivien? Teet minusta kuninkaan, mutta peität kasvoni
kuin pahantekijän. Olen kuningas ja hallitakseni minun on nähtävä valta-
kuntani, muuten se viedään minulta pois.
- Anteeksi, Teidän Korkeutenne, en tullut ajatelleeksi.
- Etpä tietenkään. Sitäpaitsi, olen allerginen heinälle. Toivon sinun otta-
van nämä korret yltäni ja heti. Olisin kovin, kovin iloinen.
- Se on vähintä mitä voin tehdä.
Pian korret lojuivatkin jälleen maassa. Viljo katseli Anteroa ja hänen
hämmästyksensä oli suuri, niin yhdennäköisiä he olivat. Samassa hän
tunsi jalkojensa painautuvan kiinni toisiinsa ja sulautuvan yhdeksi. Jalka-
terät kaventuivat kärjistään ja kääntyivät alaspäin. Kiitollisuus ei lukeutu-
nut tulevan kuninkaan perushyveisiin hänen tarttuessa Viljoon ja iskies-
sä tämän maahan pystyyn.
- Valitan, ei istumapaikkoja. He he.
Viljo ei saanut sanaa suustaan. Hän pystyi vain seuraamaan Anteron
latoessa nivaskan toisensa perään hänen ylleen. Pään ollessa enää nä-
kyvillä, piteli petollinen heinämies viimeistä tukkoa ilmassa.
- Täten kruunaan sinut, Viljo Lörpöttelijä, tämän pellon kuninkaaksi. Olet
ansainnut sen.
Kruunun laskeutuessa ehti Viljo nähdä hymyn Anteron kasvoilla. Sen
saman typerän hymyn, joka Töppölään lähdön aamuna oli kuvastunut
peilistä. Se ei ollut enää hänen. Ei mikään ollut enää hänen. Paitsi pelto,
niin, Viljo oli sentään - pellon kuningas.
Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa hyvää juhannusta kaikille pelaajille!
19.6.2025
Juhannustaiat, sauna, kokko, tanssit, hyvä ruoka ja yötön yö, tämä kaikki on taas täällä - unohtamatta tietenkään Älypään Juhannus-visaa!
Kaunista ja oikein hyvää juhannusta Älypään pelaajille!Tällä viikolla selviää, miten Erika Vikman ja KAJ pärjäävät Euroviisuissa!
13.5.2025
Viisuihin voi virittäytyä vaikkapa pelaamalla Älypään Viisut-visaa, josta löytyy euroviisutunnelmaa aina viisujen alkutaipaleelta tähän päivään asti. Hauskaa euroviisuviikkoa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään viisuvisaa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
17.4.2025
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!