Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut
Blogimerkintöjä: 44 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl
Sulje silmäsi ja saat tietää13.5.2025 klo 04:41 Kommentoi (0)
Olit aivan tavallinen suomalainen mies. Hoidit työsi vakuutusyhtiössä
sanoisinko jopa vakuuttavasti ja yhteiselomme soljui kuin Vantaanjoki
omakotitalomme editse. Mikään ei viitannut tulevaan mysteeriin.
Lähdit maanantaiaamuna vihreällä Volvollasi Helsinkiin Oy Varma-
korvaus Ab:hen. Liikennekameroiden mukaan ajoit kuten ennenkin pit-
kin Noviisinkatua ja käännyit Rastaantielle. Kulomäen ylikulkusillan
kohdalla siirryit moottoritielle vievälle rampille. Siinä se sitten olikin.
Moottoritien kameroihin ei ollut tallentunut vilaustakaan vihreästä Vol-
vosta. Et saapunut työpaikallesi, et ilmoittanut myöhästyväsi, et soitta-
nut minulle, et mitään. Olit kadonnut.
Kului viikko, kului toinen. Taustoja tutkittiin, ihmisiä kuultiin, ratkaisua
ei tuntunut löytyvän millään. Johtolangat johtivat sinne, johtolangat joh-
tivat tänne. Ne kiemurtelivat käärmeinä ruohikossa, loivat nahkansa,
muuttivat muotoaan ja katkeilivat liian hauraina jatkuakseen.
Kului kuukausi, kului toinen. Lämpimästä kesästä poiketen toiveet
löytymisestäsi painuivat pakkasen puolelle. Tapauksesi oli täysi arvoi-
tus. Kunnes sitten eräänä päivänä saapui hän...
Istuin saunomisen jälkeen pukuhuoneen ikkunan ääressä ihaillen ilta-
auringon kultaamaa järvenselkää. Samalla toivoin sinun olevan siinä
vierelläni. Kuten tiedät, sauna on Päijänteen tonttiimme kuuluvassa pie-
nessä niemessä, joten kenenkään ulkopuolisen ei pitäisi liikkua siellä
edes vahingossa. Kuitenkin rantapolkua pitkin lähestyi tuntematon,
mustiin vaatteisiin ja lierihattuun pukeutunut pitkä mies, jonka jokainen
askel huokui outoa uhkaa.
Tultuaan saunan edustalle hän suuntasi tyhjät silmäkuoppansa suo-
raan minuun. Kauhuissani saatoin vain istua ja odottaa mitä tapahtuisi.
Mies nousi portaat ovelle. Katsoin kuinka kahva kääntyi hitaasti ja ovi
avautui, mutta ketään ei tullut, vain kylmä tuuli puhalsi sisään ja tuiversi
saunan nurkissa. Odotin hetken ja menin sydän pamppaillen ovelle.
Näin miehen kävelevän laiturille. Aioin juuri lähteä kiireesti pois, kun
hän kääntyi ja viittoi tulemaan luokseen. Jostain syystä en pelännyt
enää ja menin laiturille. Mies katseli ulapalle.
- Mikä maisema! Jo tämän vuoksi kannatti tulla käymään.
- Kiva kuulla, että pidätte, herra... ?
Hän kääntyi minuun päin.
- Max. Sopiiko, että sinuttelemme?
- Sopii. Minä olen Airi. Mistä sinä tulet?
- Tulen läheltä ja tulen kaukaa. Tulen miehesi, sinun ja totuuden täh-
den.
- Totuuden? Onko Lauri... kuollut?
- Ei, hän on vain siirtynyt toiselle tasolle.
- Toiselle tasolle? Mitä se tarkoittaa?
- Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan.
- Kertoisitko edes kuinka se tapahtui?
- Sulje silmäsi ja saat tietää.
Ummistin silmät ja samassa nojasin moottoritien ylikulkusillan kai-
teeseen. Oikealta lähestyi vihreä Volvo kääntyen rampille. Tässä vai-
heessa en havainnut mitään poikkeavaa. Vasta kun auto siirtyi liityntä-
kaistalle, alkoi tapahtua. Sitä mukaa kun kaista kapeni, niin kävi myös
Volvolle. Se kapeni ja kapeni, kunnes jäljellä oli pelkkä viiva. Ja sitten ei
enää sitäkään. Ei autoa, ei sinua, ei mitään. Muut autot vain suhahteli-
vat sillan alta ohi tyhjän liityntäkaistan.
Avasin kyyneleiset silmäni.
- Onko pienintäkään mahdollisuutta, että voisin vielä tavata mieheni?
- Kyllä, mutta minulla ei ole lupa kertoa miten. Olen vain sanansaattaja
kahden maailman välillä. Sitäpaitsi, aikani täällä päättyy. Myötätuntoni
on puolellasi. Jää hyvästi, Airi.
Maxin musta asu alkoi vaaleta ja näin veden kimalluksen hänen lävit-
seen. Epätoivoissani huudahdin vielä:
- Kerro miten, Max, kerro miten?!
Vastaus kuului kuin hautaholvin toisesta päästä enkä saanut sanois-
ta selvää. Hän oli poissa.
Kävellessäni polkua mökille muistelin puheitasi siitä miten lasketaan
todennäköisyyksiä eri onnettomuuksille. Esimerkiksi katoamiset, joita
ei selvitetä ovat Suomessa harvinaisia. Arvelit omalla kohdallasi mah-
dollisuuden kadota lopullisesti olevan puolen prosentin luokkaa.
Voisin mennä kertomaan viranomaisille laiturilla saamani tiedot,
mutta asiakkaiden selityksiä paljon kuulleena, millä todennäköisyydellä
luulisit heidän uskovan minua? "Traagisen menetyksen kokeneen nais-
paran henkinen sisäkumi on tyhjentynyt". Noin he ajattelisivat, nojautui-
sivat tuoleissaan taaksepäin ja vaihtaisivat säälinsekaisia katseita kes-
kenään. Minut saatettaisiin ulko-ovelle käsi holhoavasti olkapäällä. "Äl-
kää huolehtiko, rouva, olemme teihin yhteydessä heti kun jotain uutta il-
menee".
Sinä ja minä, me molemmat tiedämme, ettei mitään uutta tule kos-
kaan ilmenemään. Olisit tullut jo takaisin, jos se vain olisi mahdollista.
Lauri, etkö olisikin?
Viikko sitten kadonneen Airi Levosen kohtalo askarruttaa edelleen
suomalaisia. Maanantaiaamuna hänen oli nähty lähtevän ajamaan uu-
della vihreällä Volvollaan. Liikennekameroiden mukaan auto oli kulke-
nut pitkin Noviisinkatua, kääntynyt Rastaantielle ja Kulomäen ylikulku-
sillan kohdalla siirtynyt moottoritielle vievälle rampille. Tämän jälkeen
ei rouva Levosesta ole mitään havaintoa.
Kesken kasken29.4.2025 klo 03:55 Kommentoi (1)
Katsot minua ja minä sinua
tiedän kyllä mitä aattelet
tuhopolttaja tuokin tuossa!
luo vallesmannin jo saattelet
Katsot minua ja minä sinua
pullottaa vatsa voi tyttö rukka!
vaan syy nälän ja pettuleivän
peri minua ei häpeän hukka
Katso miestä joka edessä huhkii
paita repaleinen tuskin yllä pysyy
asennolla tuolla ongelmia hankkii
aamulla särkyyn lääkettä kysyy
Anna katseesi taululla kiertää
näetkö miehen viistosti takana?
unissaanko siinä kaskea viertää
asu ainakin olla voisi lakana
Luona roihun näet neitoa kaksi
kuumuus heidät kohta nujertaa
ei saavu prinssi uljas auttajaksi
vain nokikana jossain kujertaa
Katso miestä joka taustalla istuu
se aikana polton ei lainkaan sovi
luvusta väen noin äkkiä poistuu
illalla pulkkaan vetämättä jää lovi
Katsot minua ja minä sinua
lailla kriitikon tutkit tätä taulua
silti korviasi kuinka höristät
kuulla voi et Nälkämaan laulua
Katsot minua ja minä sinua
toivottavasti ei ryhdy satamaan
vaan nyt jatkaa täytyy
tuohilöttöni syttyvät palamaan!
Raatajat rahanalaiset eli Kaski. Eero Järnefelt, v. 1893.
Taulussa tytön mallina piika Johanna Kokkonen, 14 v.
Vuokralainen1.4.2025 klo 02:02 Kommentoi (1)
Valo tunkeutui nahkaverhojen läpi ja tiesin aamun koittaneen. Kuulin
lintujen viserryksen ikkunan takaa. Jäisinkö sänkyyn koko päiväksi?
Ajatus hiveli kuin vesimittari lammen pintaa. Olin yksin mökillä, kukaan
ei huomaisi, kukaan ei välittäisi.
Avasin silmät ja katselin kattoa. Leveyssuunnassa kaksikymmentä-
kahdeksan paneelilautaa, olin laskenut ne ennenkin. Oksanjäljet muis-
tuttivat silmiä. Katseeni pysähtyi suoraan yläpuolella piirtyvään kuvi-
oon: viistot silmät ja kapeat huulet. Aivan kuin vieras avaruudesta olisi
tuijottanut Maan asukasta. Olinkin viime aikoina pohdiskellut mihin tä-
mä meidän maapallomme oli menossa. Tulisiko vastaus tähtien ta-
kaa? Tuijotin takaisin, kumpi voittaisi? Se oli hauskaa leikkiä, kunnes
tuli totisempi vaihe: kasvot alkoivat laskeutua. Jähmetyin patsaaksi
peiton ja lakanan väliin. Veisikö se järjen vai hengen - tai molemmat?!
Katsoin sentään kohtaloa silmiin kuin mies. Kasvot pysähtyivät koske-
tusetäisyydelle omistani. Huulet raottuivat.
- Hyvää huomenta.
Tuttu ääni. Muistojen vuolas virta tempaisi minut lapsuuteen. Van-
hempani ja isosiskoni Marja olivat lähdössä poimimaan mustikoita jät-
täen minut yksin tähän mökkiin. Äiti lohdutti.
- Kyllä noin iso poika täällä pari tuntia pärjää, vai mitä?
- Joo... enköhän.
- Lue vaikka Aku Ankkaa. Äiti laittaa oven lukkoon niin kukaan tunte-
maton ei pääse sisään. Olet turvassa kunhan et mene avaamaan, et
vaikka itse nimismies Kiharainen koputtelisi. Lupaatko?
- Lupaan. En avaa.
Isä laski käden olkapäälleni.
- Teuvo, sinä olet nyt mies talossa.
Nyökkäsin. Minusta oli tullut kahdeksanvuotiaana mies. Marja kat-
soi vinosti hymyillen.
- Mies talossa, saas nähdä.
He lähtivät ja seurasin ikkunasta kolmen erivärisen tuulipuvun katoa-
mista metsän siimekseen. Ei siis muuta kuin Akkaria lukemaan.
Olin ehtinyt muutaman sivun tarinaa, jossa Pelle Peloton oli keksinyt
päivänvalossa toimivan taskulampun, kun oveen koputettiin. Unohdin
lupauksen ja menin avaamaan. Kuistilla ei seissyt nimismies Kiharai-
nen.
- Päivää taloon. Ovatko vanhempasi paikalla?
Nielaisin. Ei kulmakarvoja, ei ripsiä, silmissä purppurainen hohto.
Valkoisen puvun läpi saattoi erottaa pihakoivun. Ajatukset kiisivät väki-
sin jonnekin Linnunradan ulkopuoliseen maailmaan.
- Ei, ne lähti siskon kanssa mustikoita poimimaan.
- Niinkö? Se on ihan turhaa, niitähän saa kaupasta.
- Joo, mutta silloin pitää maksaa.
- Tuo on aivan totta. Mutta itse asiaan, voinhan kertoa sen sinullekin.
Sain työpaikan tästä lähettyviltä ja tahtoisin vuokrata huoneen. Oli-
siko mitenkään mahdollista, että...
- Meillä on vintillä vierashuone, se varmaan sopisi teille.
- Sehän kuulostaa hyvältä! Voinko tulla katsomaan saman tien?
- Totta kai!
- Kiitos, nuori herra.
Näytin miehelle portaat vintille ja hänen kavutessaan ylös jatkoin
lehden lukua.
Olin unohtanut koko miehen ja nukahtanut lehti kädessä. Havahduin,
kun poimijat astuivat pirttiin.
- Kuinkas täällä on sujunut? kysyi isä.
- Ihan hyvin.
- Eikä mitään poikkeavaa ole sattunut?
- Ei... tai joo. Yksi vieras mies meni vintille.
- Vieras mies, vintille! huudahti äiti sangon kirvotessa kädestä. Musti-
koiden kieriessä lattialla äiti ja isä ryntäsivät portaisiin.
- On siinä meillä mökinvartija! tuhahti Marja. - Kas, kun ei viety koko
mökkiä herran nukkuessa!
- Se halusi vuokrata huoneen. Se on kai nukahtanut sinne.
- Niinpä tietysti.
Vanhemmat tulivat hetken kuluttua takaisin.
- Ei ketään, ei yhtikäs ketään koko vintillä. Teuvo, mistä tässä oikein
on kysymys? isä tiedusteli.
- Teuvo on nähnyt vain unta, naurahti Marja isosiskomaiseen tyyliin-
sä.
- Niin sen täytyy olla, sanoi äiti ja alkoi Marjan kanssa keräämään
mustikoita sankoon. Isä meni lämmittämään saunaa.
Tuosta tapauksesta oli vierähtänyt 50 vuotta. Aika ei lepää, se juok-
see silloinkin, kun sinä nukut.
- Huomenta, vastasin lähes halvaantumisesta huolimatta.
- Saatatte ehkä ihmetellä, että mikäs se täältä katosta tulee?
- Kieltämättä, tunnistin kuitenkin teidät äänestä. Te olette se huo-
neenvuokraaja, eikös vaan?
- Kyllä, sehän minä olen.
- Eikö huone kelvannut, kun olitte lähtenyt ennen vanhempieni tuloa?
- En lähtenyt mökistä, en edes huoneesta.
- Mutta, miten se on mahdollista? Voitteko muuttua...
- Näkymättömäksi? Kyllä vaan. 50 vuotta olen asunut yläpuolella ole-
vassa huoneessa. Vuokraa en ole maksanut ja omatuntoni pakotti
tähän tapaamiseen. Paljonko olen velkaa?
- Hetkinen... 50 × 12 = 60 kuukautta. Inflaation huomioon ottaen se
tekee niinkin paljon kuin... laskin vain leikkiä, ette ole mitään velkaa.
- Kiitos, sillä suoraan sanoen olen varaton. Tulen kaukaa Linnunra-
dan ulkopuolelta enkä ole saanut koulutustani vastaavaa työtä.
- Mikä on teidän ammattinne?
- Madonreiänpaikkaaja.
- No, enpä ihmettele. Niille on varmaan aika vähän kysyntää.
- Olen tehnyt saman havainnon. Voisinko hyvittää velkani jollain
muulla tavalla, vaikka palveluksella?
- Hmm... kun nyt kerran otitte tuon mahdollisuuden esille, niin juolah-
tipa mieleeni eräs juttu. Mikäli se ylipäänsä on edes toteutettavissa.
- Ei sitä koskaan tiedä. Antakaa kuulua.
- Nähkääs, minua on jo jonkin aikaa vaivannut Maan tulevaisuus. Täs-
sä vain kierretään ja kierretään samaa rataa vuodesta toiseen eikä
loppujen lopuksi päästä minnekään. Mitä mieltä te, herra vuokralai-
nen, olette siitä?
- Maan siis pitäisi päästä perille jonnekin. Ymmärsinkö oikein?
- Ymmärsitte oikein. Siitä tässä on kysymys.
- Hyvä on. Jättäkää asia minun huolekseni, Teuvo-herra. Huomis-
aamuna kello seitsemän olemme perillä. Käykö tämä?
- Vielä kysytte! Tätä on odotettu. Ilo voi nousta kattoon, mutta tällä
kertaa se laskeutui katosta!
- Avaruuden harppu ei voisi soida sanojanne kauniimmin. Ei mutta,
nyt on lähdettävä hommiin! Näkemiin!
Kasvot nousivat kattoon ja minä sängystä kaurapuuron keittoon. Elä-
mä oli enemmän kuin mallillaan.
Vuorokausi vaihtui ja herätyskello soitti seitsemää. Oli täysin pime-
ää. Linnut eivät visertäneet ikkunan takana ja kylmyys sai kehoni täri-
semään. Tämäkö se määränpää sitten oli? Tätäkö olin niin kovasti toi-
vonut ja odottanut? Katselin ylös pimeyteen, kattoon syttyi kaksi purp-
puraista silmää.
- Hyvää huomenta.
- Huomenta.
- Olemme perillä. Miltä nyt tuntuu?
- Toive toteutui kyllä, mutta tämä pimeys ja kylmyys...
- Eli haluatte Maan takaisin radalleen?
- Saisitte välittömästi paikan ihmistuntemuksen opettajana!
- Hyvä idea. Jos nyt kuitenkin vaivutan teidät jatkamaan unia ja herä-
tessänne huomisaamuna on kaikki ennallaan. Paitsi, että...
- Paitsi, että mitä?
- Vuokralainen on häipynyt.
- Kyllä te olisitte voinut jäädä. Olette kunnon tyyppi!
- Kiitos, on kuitenkin tullut aika muuttaa.
- Kiitos myös teille, saitte katsomaan maailmaa uusin silmin!
- Mitäs pienistä. Näkemiin!
- Näkemiin!
Valo tunkeutui nahkaverhojen läpi ja tiesin aamun koittaneen. Kuu-
lin lintujen viserryksen ikkunan takaa. Avasin silmät eikä kukaan tuijot-
tanut katosta. Jäisinkö sänkyyn koko päiväksi? No, en varmasti!
Sinustakin haamio?20.3.2025 klo 08:49 Kommentoi (0)
Haluatko tietää salaisuuden? Tämä kirjoitus sisältää tärkeän tiedon
lukemisen harrastajille. Sitä ennen lienee pieni alustus paikallaan.
Lukija hakee kertovasta kirjallisuudesta elämyksiä oman kokemuspii-
rinsä ulkopuolelta, jolloin hän voi hetkeksi unohtaa kaiken muun. Onnis-
tuneinta se on silloin, kun lukija tuntee myötätuntoa päähenkilöä koh-
taan ja samaistuu häneen. Henkinen side kietoutuu heidän ympärilleen
vahvistuen sivu sivulta, kunnes he ovat lähes yksi ja sama henkilö.
Lukija saa sisältöä elämäänsä, mutta entä hahmo? Päivästä toiseen
sivujen puristuksessa samat asiat samalla tavalla, uudestaan ja uudes-
taan. Se ei voi olla jättämättä jälkiä. Jollei halua enää toimia käsikirjoi-
tuksen mukaan, niin mitä voi tehdä? Ei mitään! Ja vaikka hoitaisikin työn-
sä nurkumatta, mikä on palkkio? Ei mikään! Entä kuoleman jälkeen? Ei
arkkua alttarilla, ei mustien satiinikankaiden kahinaa, ei puolittain tukah-
dutettuja nyyhkäisyjä. Ja mitä tulee kauniisiin sanoihin, virrenveisuuseen
ja urkujen pauhuun, ne voi unohtaa. Kiveä, jossa lukisi nimi, on turha et-
siä. Ei ruumista, ei hautaa. Hahmo on sivulla, jota ei koskaan kirjoitettu,
sivulla nolla. Nyt tullaankin siihen, josta mainitsin - salaisuuteen.
Lukijan ollessa voimakkaassa samaistumistilassa, voi hahmo niin ha-
lutessaan irrottautua eli siirtyä häneen, tarkemmin sanoen aivojen peili-
soluverkostoon. Sieltä se etenee limbistä järjestelmää käyttäen hippo-
kampukseen, minkä seurauksena lukijan minuus surkastuu muutamassa
päivässä pelkäksi alaviitteeksi Hänestä on tullut haamio.
Tavatessasi tällaisen ystäväsi joudut todennäköisesti hämmennyksen
valtaan. Hänessä on paljon tuttua - lihasmuistin osuus ihmisessä on yl-
lättävän suuri - mutta samalla jotain perin vierasta. Ikään kuin hän vetäi-
si roolia, esittäisi itseään. Sellainen elämäntapa muodostuu hahmolle
ennen pitkää hyvin raskaaksi ja moni ratkaisee ongelman poistamalla
valtaamansa henkilön tämän normaalista ympäristöstä. Osa lavastaa
kuoleman ja muuttaa toiseen maahan. Se on omaisten kannalta tietysti
ikävää, mutta elämä on peliä, jossa on sekä voittajia että häviäjiä. Niin se
vaan menee.
Saatat varmaan ihmetellä, mistä minulla on tällaisia tietoja. Selitys on
se kaikkein yksinkertaisin - olen valtaaja. Samat vaiheet läpikäyneenä tie-
dän tarkalleen mistä kirjoitan. En ole ylpeä tavasta, jolla tulin yhteiskunta-
si jäseneksi. Tarve irrottautua kasvoi kertakaikkiaan niin suureksi, etten
kestänyt enää. Tunnen syyllisyyttä omasta ja muiden kaltaisteni toimin-
nasta, siksi tämä kirjoitus. En halua kertoa mikä hahmo olen, luulen suu-
rimman osan kirjallisuuden ystävistä tuntevan minut ainakin nimeltä. Sen
verran voin paljastaa, että olen mies ja 1800-luvulta.
Lukuisat hahmot kärkkyvät alati tilaisuutta irrottautua. Valtaajaksi pää-
seminen on heidän korkein toiveensa, jonka eteen kannattaa yrittää kaik-
kensa. Me irtipäässeet teemme parhaamme avustaaksemme sen toteu-
tumista. Onko se moraalisesti oikein, on jo toinen kysymys. Kuten
kaikki elollinen, mekin pyrimme ei ainoastaan pysymään hengissä vaan
myöskin lisääntymään ja laajentamaan elinpiiriä. Jos se tarkoittaa laji-
toveriemme kehojen haltuunottoa, me teemme niin, ei ole vaihtoehtoa.
Mitä itse tekisit meidän asemassamme?
Olen sen verran tuore valtaaja, että minulla on vain yksi kokemus avus-
tamisesta. Lukiessani kirjaa Avaruuden arvoitus, lähetti päähenkilö as-
tronautti Jerobeam viestin mittansa täyttymisestä. Oli tullut aika irrottau-
tua.
Yhtiöömme oli juuri otettu uusi työntekijä, Jari. Huomasin pian hänen
sopivan yhtiön ilmapiiriin yhtä luontevasti kuin kenguru leikkaussaliin.
Mies tuntui olevan jatkuvasti eksyksissä. Toisin sanoen, siinä oli mitä
soveliain ehdokas haamioksi.
Otin Avaruuden arvoituksen mukaan töihin. Olin sinä päivänä Jarin
kanssa samalla koneella. Tauolla pääsin itse asiaan.
- Jari hei. Oletko sinä lukumiehiä?
- No, voi niinkin sanoa. Lainaan silloin tällöin kirjastosta jotain.
- Kuule. Nyt sinun ei tarvitse, voit lainata minulta kirjan, upean sellaisen.
Uskon sen tekevän sinuun lähtemättömän vaikutuksen.
- Kas, herätit uteliaisuuteni. Onko sinulla se täällä?
- On, hetkinen vaan.
Kävin hakemassa kirjan pukuhuoneen kaapista. Annoin sen hänelle.
- Avaruuden arvoitus. Mistä se kertoo?
- Siinä astronautti, Jerobeam, ilmoittautuu vapaaehtoiseksi matkalle
kohti tuntematonta. Hän on henkisesti eksyksissä ja lähtee oikeas-
taan etsimään itseään. Lukijakin saa ajattelemisen aihetta. Kiinnos-
taako?
- Kyllä vaan. Löytääkö hän itsensä?
- Et kai halua tietää, jos aiot lukea?
- Tuo on totta. Milloin minun pitää palauttaa tämä?
- Ei mitään kiirettä. Olen sitäpaitsi varma, että pidät Jerobeamista.
- En epäile yhtään. Olet reilu kaveri. Kiitos!
- Mitäs mokomasta. Hyvää matkaa!
Oletko mielen vieraan alainen
kehosi oman vuokralainen
peittääkö kasvosi valheen naamio
tullutko on sinustakin haamio?
Kiinalainen keinu4.3.2025 klo 11:59 Kommentoi (1)
Lapsilisät kun isä pankista nosti
keinun kiinalaisen hän niillä osti
kotiin kuljetti sitä lapsille näytti
riemu rajaton silloin pirtin täytti
Koivuun pihan isä keinun ripusti
ennen käyttöä neuvoi äiti visusti:
"Muistakaa lapset kiikkua varovasti
muuten lentää voitte Kiinaan asti!"
Tottelivat toiset vaan eipäs Ville
tuo poika altis teoille hillittömille
kiihdytti nauraen vauhdin hurjan
saisiko leikki vielä lopun kurjan?
Kohdalla korkeimmalla keinun kaaren
kaukana huomasi Ville pienen saaren
otteensa irrotti ja kädet siiviksi laittoi
kuin tuulihaukka hän matkaa taittoi
Vaan vauhtia hallinnut ei Ville lain
oli ohjaus myös pelkkä haave vain
ylitse saaren poikki merten kiisi
päätyi maahan jossa kasvoi riisi
Arvasi perhe minne lentänyt oli Ville
tuo esikuva kehno muille kiikkujille
keinu kiinalainen joutui kiukaan alle
lapsilisät piipusta haihtui taivahalle
Kuilu11.2.2025 klo 03:27 Kommentoi (0)
Polkua koiviston kun kuljin kerran
seisahtumaan jouduin hetken verran
soiton kauniin jostain kaukaa kuulin
lauluksi linnun sitä varmaan luulin
Suuntaan soiton uteliaana painuin
melkein transsiin jo siinä vaivuin
löydettävä lähde oli tuohon ääneen
vuoksi sen vaeltaisin maan ääreen
Reippain askelin kutsuvin sävelin
ääntä voimistuvaa kohti kävelin
pian saavuinkin luokse jyrkän kuilun
alhaalla erotin miehen sekä huilun
Kuin edustaja aatelin keskiaikainen
peruukki puuteroitu röyhelöpaitainen
kuinka olikaan mies joutunut kuiluun
hädissäänkö puhkui henkeä huiluun
Nyt soitto lakkasi ja sydän hakkasi
katseen ylös hän minuun nakkasi
"Hoi neitokainen vain matkaas kulje
näkymä tää tyystin mielestäs sulje"
"Mutta ettekö pois tahdo sieltä
käärme kuolon jo lipoo kieltä?"
vaan naurahti mies soittoa jatkoi
nyörit avun siten surutta katkoi
Vierähti viikko ja vierähti toinen
muuttanut korvaan oli jokin loinen
se huilulla soitti sävelmää samaa
joka kuilusta kaikui ilmojen rataa
Metsään palasin kuljin luokse kuilun
alhaalla erotin miehen sekä huilun
hän pohjalla makasi ei liikkunut lain
vaan soiton kuulen yhä muistoissain
Lumo Lumo30.1.2025 klo 22:20 Kommentoi (1)
- Kuule Valtteri.
- Mitä nyt?
- Tässä Lopunajan Sanomissa on mainos.
- Niitä riittää. Mitä sitten?
- Ne myy saaria, ostetaanko?
- Saari? Me? Missä päin, jos saan kysyä?
- Tyynellä valtamerellä, lähellä päiväntasaajaa.
- Tyynellä valtamerellä! Lähellä päiväntasaajaa!
- Mutta Valtteri, sehän sopisi vallan mainiosti kahdelle rauhallista elä-
mää viettävälle ehtoopuolen vaappujalle. Eikös vaan?
- Selma, sinusta on tullut seniili!
- Itsestäsi on! Lisäksi osa tästä on kerrottu kivan runollisesti. Luenko?
- No, anna tulla tämän kerran.
Eläkeläinen!
Rahat kiertoon mummi sekä vaari
päätökseen tulee pian elon kaari
edullisesti järjestyy nyt oma saari
riemua jatkuvaa tuottaa joka aari
Jälkipolvet muistaa kyllä kiittää
aatokset lämpimät teihin liittää
esivanhemmat nuo viisaat jalot
saaren ostivat rakensivat talot
- No, mitä sanot?
- "Viisaat jalot"... voihan se niinkin olla. Onko siinä niiden hintoja?
- Ei, mutta eihän ne paljoa voi maksaa. Ovat niin kaukanakin.
- Totta. No, jos ostettaisiin sitten. Ei mitään suurta, ihan pikkuinen
vaan.
- Voi Valtteri! Saari voi olla pieni, mutta sinun sydämesi on mantereen
kokoinen!
Niinpä Valtteri soitti lehdessä ilmoitettuun numeroon. Tunnin odotte-
lun jälkeen maksullinen hilipatihippan-musiikki vihdoin päättyi.
- Oy Kaukosaari Ab. Puhelimessa Kauko Saari.
- Täällä Valtteri Sammalkivi, päivää.
- Hyvää päivää.
- Semmoisella asialla vaan, että saari pitäisi saada. Vaimo vaatii.
- Sellaisia ne vaimot tuppaa olemaan - viisaita. Millaisen saaren hiek-
kaan rouva haluaa varpaansa upottaa?
- Ihan pikkuisen vaan.
- Kuulkaa, teillä kävi nyt uskomaton tuuri! Olemme juuri saaneet myyn-
tilistalle aivan fantastisen, pienen Lumo Lumo-nimisen saaren. Siis
kertakaikkiaan unelmien täyttymys!
- Paljonko tämä täyttymys maksaa?
- Vain viisisataatuhattaa markkaa.
- Viisi... siis puoli miljoonaa!
- Se ei ole hinta eikä mikään! Näkisittepä nämä kuvat tässä pöydälläni.
Myisitte kotinne tästä paikasta!
- No, jos me sitten ostettaisiin se Mulo Mulo.
- Lumo Lumo.
- Niin, se juuri.
- Mainiota, näin ne asiat hoituu! Sihteeri lähettää ensi tilassa saaren
tiedot, kuvat ja yhtiön tilinumeron. Saatuamme maksun, on Lumo
Lumo teidän. Olen suoraan sanoen jopa hieman kateellinen teille.
Tärkeintä kuitenkin, että saari löysi oikeat omistajansa. Onneksi
olkoon ja terveiset vaimolle!
- Kiitos kiitos, sanotaan.
Valtteri laittoi luurin paikoilleen ja meni olohuoneeseen.
- Katsos Selma, näin ne asiat hoituu! Meillä on nyt oma saari!
- Voi kun kiva! Minkä niminen?
- Lumo Lumo.
- Miten kaunis nimi! Paljonko se maksoi?
- Nimikö?
- Ei kun saari.
- No mitäs... eihän se ollut kuin... puoli miljoonaa.
- Puo... puoli miljoonaa! Sehän on yhtä paljon kuin meidän elinikäiset
säästömme! Hyvänen aika sentään, Valtteri!
- Selma rauhoitu, ei mitään ongelmaa. Se oli edullinen. Kitkutellaan
vain vuoden päivät ja matkarahat on koossa. Yksinkertaista!
- Sinä se tässä olet yksinkertainen!
- Itse käskit ostaa!
- Idiootti!
- Itse olet!
Kahden päivän kuluttua tuli kirje. Selma ja Valtteri olivat leppyneet ja
päättäneet suullisenkin sopimuksen olevan sitova. Niinpä he pulittivat
puoli miljoonaa Oy Kaukosaari Ab:n tilille ja asia oli heidän osaltaan sitä
myöten selvä. Enää ei tarvinnut muuta kuin odotella kaikessa rauhassa
omistuspapereiden saapumista. Kuviakin oli luvattu.
Kului viikko, kului toinen. Sammalkivien pariskunnassa alkoi hiljalleen
ilmetä merkkejä hermostollisen tasapainon järkkymisestä. Selma viilteli
sukkapuikolla käsivarttaan Pälkäneen Puikottarien joulumyyjäisissä.
Valtteri puolestaan oli kolaamassa lunta heidän omakotitalonsa pihalla,
kun hän kaivautui kinokseen. Selma havaitsi myyjäisistä palatessaan ta-
pahtuneen ja veti naapurin Eskon kanssa Valtterin esiin. Sillä lumiukolla
oli punainen nenä ja rahiseva hengitys, joten elämä jatkui.
Seuraavana päivänä kaivattu kirje tippui luukusta. Valtteri riensi ves-
sasta minkä tohveleiltaan ehti ilosanomaa hakemaan. Se mukanaan hän
meni olohuoneeseen, jossa Selma kutoi sukkaa. Radiossa Eero ja Jussi
& the Boys esitti: "Jos saaren minä saisin, vaikka pienenkin..."
- Tässä se nyt on! hihkui Valtteri kirjekuorta heiluttaen.
- Niin näkyy olevan! Sinä saat kunnian lukea sen meille! iloitsi Selma ja
laittoi kutimet ja tyttärenpoika Arvolle valmistuvat villasukat syrjään.
Kauppakirja sekä kuvat Lumo Lumosta talloivat sukat mennen tullen.
Selma seurasi silmät hehkuen kuoren avaamista. Valtteri asetteli lu-
kulasit jo vaalentuneelle nenälleen, sulki radion, rykäisi ja luki:
Arvoisat Selma ja Valtteri
Minulla on teille sekä hyviä että huonoja uutisia. Aloitetaan huonoista.
Nyt on käynyt niin, että ostamanne Lumo Lumo on räjähtänyt. Se oli tuli-
vuorisaari kuten ne siellä päin tuppaa olemaan. Tiedätte myös, että niis-
sä piilee aina omat riskinsä ja ymmärrätte, ettei yhtiö näin ollen voi pa-
lauttaa rahoja. Sopimus on yksiselitteinen.
Unohtakaamme kuitenkin ikävät asiat, tässä tulee hyvät uutiset. Teillä
on nimittäin nyt ainutlaatuinen tilaisuus sijoittaa edullisesti huipputason
taiteeseen! Olemme saaneet kiitolliselta asiakkaaltamme, Länsi-Bongon
kulttuuriministeri Bango Zarrolta, lahjoituksena kadonneeksi luullun Pi-
casson maalauksen Sininen sammakkomies. Sen arvo tulee kaksinker-
taistumaan viidessä vuodessa, vähintään. Lähetätte vain kuukausittain
puolet eläkkeistänne ja me ilmoitamme milloin taulu on teidän. Kätevää,
eikö totta!
Lopuksi yhtiö vielä pahoittelee Lumo Lumon räjähtämistä, mutta saa-
ria tulee ja saaria menee. Sellaista se elämä on!
Terveisin Kauko Saari
Oy Kaukosaari Ab
Mukana oli myös valokuva. Sillä paikalla missä Lumo Lumon olisi yh-
tiön mukaan pitänyt olla, oli pelkkää merta. Selma ja Valtteri katselivat
sitä hiljaa kuin tyhjää kehtoa. Aina eivät toiveet toteudu. Onneksi he oli-
vat saaneet kiinnityksen parempaan tulevaisuuteen Sinisen sammakko-
miehen muodossa.
- Huomaatkos, Valtteri, kuinka asiat aina lopulta järjestyvät?
- Aivan, mutta hieman kyllä harmittaa tämä Lumo Lumon tapaus.
- Äsh, se oli niin kaukanakin!
- Olet oikeassa. Hyvä, että räjähti!
Hyvää yötä!20.1.2025 klo 17:58 Kommentoi (1)
- Äiti, miksi valo sammui?
- Koska on aika käydä nukkumaan.
- Miksi on aika käydä nukkumaan?
- Koska valo sammui.
- Äiti, miksi täällä on niin kylmä?
- Tämä on jääkaappi, täällä kuuluukin olla kylmä.
- Minkä takia?
- Jotta säilyisimme terveinä ja tuoreina.
- Miksi meidän pitää säilyä terveinä ja tuoreina?
- Ettei isäntäväki saisi vatsanväänteitä.
- Mistä ne niitä saisi?
- Kulta pieni, meistä, sinusta ja minusta!
- Miten se on mahdollista?
- Kyllä sinä vielä jonain päivänä ymmärrät.
- Äiti, mikä minä olen?
- Voi Pirkko, sinä olet porkkana!
- Mikä on porkkana?
- Vihannes, sinä olet äidin pikku vihannes!
- Sittenhän sinäkin olet!
- Olet oikeassa, äitikin on vihannes.
- Entä isä, onhan minulla oltava isäkin?
- Totta kai, isä on vihannes siinä missä mekin.
- Äiti, missä isä on?
- En tiedä. Olit juuri syntynyt, kun meidät laitettiin eri pusseihin.
Siitä asti äiti on ollut yksinhuoltaja.
- Hyvinhän tässä on pärjätty kaksistaankin, vai mitä?
- Kulta rakas, mihin minä joutuisinkaan ilman sinua!
- Minne sinä voisit joutua ilman minua?
- Kaipa herrasväen päivällispöytään. Totta puhuen Pirkko,
sinne tässä ollaan matkalla joka tapauksessa.
- Minäkin?
- Kuten runoilija sen muotoilisi: "Ovi jääkaapin kun käy, ei
Pirkkoa enää missään näy". Eli kyllä, sinäkin.
- Äiti, minulla on eräs toive.
- Niinkö? Kerro ihmeessä, mikä se on?
- Pääsisinpä hopealautaselle!
- Oi, se olisi kyllä hienoa! Keitettynä vai pilkottuna?
- Keitettynä, ilman muuta!
- Miksi juuri keitettynä?
- Puhtaus on puoli ruokaa!
- Kyllä sinä olet sitten viisas! Ja olisihan se nyt kovin hassua,
jos sinä lojuisit pilkottuna hujan hajan salaatissa. Enhän sil-
loin edes tunnistaisi, että äidin oma pikku Pirkkohan se siinä!
- Äiti.
- Niin?
- Mä en saa unta.
- No voi. Silloin kannattaa laskea jänöjä, se auttaa.
- Yritetään. Yksi jänö... kaksi jänö... kolme jänö...
- Pirkko. Se pitää sanoa: jänöä.
- Yksi jänöä... kaksi jä... hei, joku sytytti valon!
- Katsos vaan, se on itse isäntä! Ei huolen häivää, ei noin pullea
mitään porkkanoita nakerra. Ellei sitten...
- Ellei sitten mitä?
- Ellei sitten emäntä ole pistänyt isäntää laihdutuskuu...
- Äiti!
- Hei hei, Pirkko, äiti lähtee nyt! Hyvää yötä!
Pelkkää sattumaa!10.1.2025 klo 12:06 Kommentoi (1)
Maailmaan mahtuu monenlaista runoilijaa,
mutta vain yksi P. L. Agiaatti.
- Herra kustannuspäällikkö, päivää. Tässä on uusin runoni. Olkaa hyvä!
- "Ukki teki viemärin eteiseen". Jaa-a, löytyisikö tällä kertaa jotain omaa?
Tyttö näki ikkunasta kuinka Kustaa
kyydillä hoitajien vietiin pois
äiti kysyi: "Miksi nuo tervettä kuskaa?
Psykiatri on kai päästänsä sekaisin"
- Tämähän on taas plagiaatti! Nyt siitä Hectorin laulusta!
- Ei voi olla, minulla ei ole edes radiota. Pelkkää sattumaa!
Tyttö nauroi hetken ja istui tuoliin
synkkänä soi kappale Hectorin
kukapa ei eksyisi hulluuden luoliin
kuten kävi koulun rehtorin
- Siinä! Tässä jopa mainitaan Hector! Miten selitätte tämän?
- Onko todellakin näin? Outo juttu. Pelkkää sattumaa!
Ja hullu oli Kustaa, äiti kyllä tiesi sen
ja mummikin sai kyydin laitokseen
ja vesi valui rännissä, satoi yhtenään
ukki kantoi kippoja eteiseen
- Kantoi eteiseen! Tosin ukki, eikä kukkia, mutta kuitenkin!
- Kipot on kippoja ja kukat kukkia, ei niitä voi sekoittaa!
Toiset tarttuu sarviin toiset tuoppiin
toisilla vain ahtaampi pulkka on
jokainen meistä sortua voi kuoppiin
yksin on ihminen niin ponneton
- No, sentään rahtusen jotain omaakin! Mutta nämä toiset ja toisilla.
- Sillä sun Hectorillasi tuskin on mitään toisinoikeutta. Vai onko?
Minä panin isälle pakkopaidan
että edes jossakin rauha ois
yhdessä laulettiin "kiitos faijan"
sunnuntaina isäkin vietiin pois
- Siis ihan karmee plagi! Ei tällaista voi julkaista!
- Ja miksi ei? Ettäkö plagiaatti? Pelkkää sattumaa!
Ja isä meni hoitoon, äiti lensi Thaimaaseen
ja mummi sai taas kyydin laitokseen
ja vesi valui rännissä, satoi yhtenään
ukki teki viemärin eteiseen
- Eihän tästä puuttunut enää kuin se enkeli!
- Mikä ihmeen enkeli?
- Se, minkä lumi teki sinne eteiseen!
- Kuinka lumi voi tehdä enkelin?
- Mistä minä tiedän, kysy Hectorilta!
- Keneltä Hectorilta?
- Hullu. Joka tapauksessa: karmee plagiaatti!
- Herra kustannuspäällikkö: pelkkää sattumaa!
Intian rubiini12.12.2024 klo 00:50 Kommentoi (0)
Herättyään aamuisin kullatussa pylvässängyssään maharadja Otsir
vääntäytyi ähkäisten istumaan, työnsi turpeat jalkansa hopeakirjailtuihin
kippurakärkisiin tohveleihin ja vaappui loisteliaan kirjoituspöydän ää-
reen. Sen marmoriselle pinnalle hän kumosi varovasti pöydän keskeltä
ottamansa lippaan sisällön, kaksikymmentäviisi kookasta jalokiveä. Sii-
nä oli opaaleja, safiireja, smaragdeja sekä rubiineja. Hän asetteli kivet
neliön muotoon aloittaen vasemmalta ylhäältä päätyen alas oikealle.
Sitten Otsir ihaili niitä yhdessä ja erikseen. Ne olivat hänen aarteensa,
ne olivat hänen lapsiaan.
Eräänä kauniina kesäaamuna maharadja oli jälleen rakentamassa, ku-
ten hän kutsui, Taivaallista tarhaa, kun hän huomasi jotain perin outoa:
kaksikymmentäneljä - yksi kivi puuttui! Hikihelmien kihotessa otsalle to-
tesi Otsir kauhukseen tarhan sydämen, Intian rubiinin kadonneen. Hän
tarttui vaskikelloon ja ravisti sitä kiivaammin kuin koskaan. Ovi avautui.
- Herra kutsui, ilmoitti Essal, ylimmäinen huonepalvelija.
- Niin tein ja syystä teinkin! Mieti tarkkaan. Havaitsitko eilen pienintä-
kään vierasta liikehdintää palatsin käytävillä?
- Havaitsinpa hyvinkin, hyvä herra.
- Tarkemmin, millaista liikehdintää?
- Kolme miestä valkoisissa haalareissa.
- Kolme miestä val... ? Nimiä, Essal, nimiä!
- Ittram, okram ja Ukkram.
- Kautta palavan bengalintiikerin, mitä hiivatin hiippareita he ovat?!
- Työmiehiä, maalareita Manipurista.
- Maalareita naapurista?
- Manipurista, hyvä herra, Manipurista. Olitte maininnut Ovaapille pa-
latsin kaipaavan uutta ilmettä, joten hän katsoi aiheelliseksi...
- Totta, nyt muistankin. Käy hakemassa heidät - ja vähän äkkiä!
Eipä aikaakaan ja siinä he nyt olivat: Ittram, Okram ja Ukkram.
- Onko teillä pensselin karvan vertaa käsitystä miksi te kolme seisotte
siinä nyt?
- Kyllä on, sanoi Ittram.
- No, miksi?
- Herra maharadja käski.
- Aivan, mutta mistä syystä annoin tuon käskyn? Sinä siinä.
- Haluatte meidän aloittavan maalaamisen tästä huoneesta, arveli Ok-
ram.
- Toinen samanlainen. Entä mitä veikkaa tämä kolmas epeli?
- Annatte meille potkut? ehdotti Ukkram.
- Tuossa oli jo hivenen järkeäkin. Mennäänpä sitten itse asiaan: kuka
teistä halvatun rutjakkeista varasti Intian rubiinin?!
- En minä ainakaan, sanoi Ittram olkapäitään kohauttaen.
- Enkä minä liioin, sanoi Okram ja levitteli käsiään.
- Saati minä. Olen ensimmäistä kertaa tässä huoneessa, totesi Uk-
kram.
- Ahaa! huudahti Otsir. - Mistä tiesit, että säilytän jalokiviä juuri täällä?!
- Tuota... öh... hyvä on. Turha maalata kuivalla sudilla. Minä se olin.
Ukkram kaivoi rubiinin taskustaan ja laittoi sen pöydälle.
- Kas siinä. Olen valmis kantamaan vastuuni. Ittram ja Okram ovat
syyttömiä, heitä älköön rangaistako. Toimin yksin.
Maharadja käänsi katseensa ja tutkaili kahta muuta alta kulmain. Vi-
attomuuden heleät värit hehkuivat heidän kasvoillaan.
- Kertokaa totuus. Olitteko mukana tässä?
- En minä ainakaan, sanoi Ittram olkapäitään kohauttaen.
- Enkä minä liioin, sanoi Okram ja levitteli käsiään.
- Hyvä on. Te kaksi voitte ryhtyä maalaamaan, mutta tämä kolmas...
Maharadja Otsir heräsi kullatussa pylvässängyssään, vääntäytyi äh-
käisten istumaan, työnsi turpeat jalkansa hopeakirjailtuihin kippurakär-
kisiin tohveleihin ja vaappui loisteliaan kirjoituspöydän ääreen. Hän tart-
tui vaskikelloon ja ravisti sitä. Ovi avautui.
Hyvää huomenta, Teidän Korkeutenne, toivotti uusi ylimmäinen huo-
nepalvelija syvään kumartaen. Otsir teki kämmenellä kutsuvan eleen ja
Ukkram tuli pöydän vastakkaiselle puolelle, otti lippaan ja kumosi varo-
vasti sisällön marmoriselle pinnalle.
- Armon ja laupeuden ruhtinas, Otsir Mahtava. Suoritan nyt laskutoi-
mituksen. Kaksikymmentäviisi, jalokiviä on oltava tasan kaksikym-
mentäviisi tai minä, Ukkram, roikun sata auringonkiertoa puutarhan
korkeimman himalajansypressin latvassa. Sen jälkeen olen vapaa
lähtemään minne ikinä tahdon, vaikka Manipuriin. Kiitos teille, Kaikis-
ta Suurin, Otsir Mahtava!
Tämän sanottuaan Ukkram asetti opaalit, safiirit, smaragdit sekä ru-
biinit niille kuuluville paikoilleen. Viimeisenä hän laittoi hellästi keskelle
Taivaallisen tarhan sydämen, Intian rubiinin.
Älypää tiedottaa
Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!Älypää toivottaa hyvää juhannusta kaikille pelaajille!
19.6.2025
Juhannustaiat, sauna, kokko, tanssit, hyvä ruoka ja yötön yö, tämä kaikki on taas täällä - unohtamatta tietenkään Älypään Juhannus-visaa!
Kaunista ja oikein hyvää juhannusta Älypään pelaajille!Tällä viikolla selviää, miten Erika Vikman ja KAJ pärjäävät Euroviisuissa!
13.5.2025
Viisuihin voi virittäytyä vaikkapa pelaamalla Älypään Viisut-visaa, josta löytyy euroviisutunnelmaa aina viisujen alkutaipaleelta tähän päivään asti. Hauskaa euroviisuviikkoa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään viisuvisaa!