Outo voima4.3.2023 klo 16:52 Kommentoi (0)
Se luokseen sua kutsuu
silmiin katsoo ja hymyilee
totuuden taakseen kätkee
vain tyhjyys siellä lymyilee
M. Ahti Pontinen kurkisteli esiripun raosta yleisöä. Sitä oli tullut
tarpeeksi kuittaamaan teatterille hänen palkastaan aiheutuvat kulut.
Raha oli löytänyt kotiin. Katsojat äkkäsivät kuuluisan näyttelijän ja sitä
tämä oikeastaan oli hakenutkin. Suosionosoitusten raikuessa asteli
Pontinen ylväänä parrasvaloihin käden laajalla kaarella heitä tervehtien.
Liioitellun syvän kumarruksen seurauksena ylikireät trikoot repesivät ja
Pöntinen perääntyi. Ikuinen sivuosien esittäjä V. Allan K. Ehno oli nähnyt
halkion.
Hän lausui:
Miks' pyllistit sä mulle irvistäin
parren haljunko olen haastanut?
hiipuuko ystävyys jo silmistäin
meidät riitaanko olen saattanut?
Johon Pontinen:
Ällös veikkonen hulluja höpise
puheita joutavia korvaani löpise
puhtahiks' verest' miekat nuollaan
yhdess' eletään, yhdess' kuollaan!
Tähän Ehno:
Noin jälleen olet mahtipontinen
paisutellen sanoja kielen käytät
hetkisen kun asiaa pohtinen
julistajalta totuuden kohta näytät
Siihen taas Pontinen:
Vaikk' vaate roolin on mun yllä
salin tyhminkin ymmärtää kyllä
mä aurinko näyttämön olen ain'
kykkivät toiset mun varjossain
Tämän sanottuaan hän poistui pukuhuoneeseensa ja istuutui
peilipöydän ääreen. Sen kulmalle oli maskeeraaja Meikki Pussinen
tuonut tuhdin pinon ihailijapostia. Jo kirjeiden tuoksu huumasi, mutta
Pontisen aistit olivat turtuneet moiselle. Kuin kriitikon arvostelun hän
otti yhden hyppysiinsä, silmäili hetken ja nenää nyrpistäen tipautti
roskakoriin. Armeliaasti näyttelijä vaivautui vielä toistakin vilkaisemaan,
tuhahti ottaen sitten koko nivaskan käteensä. Hän meni takan luo -
sellainen oli vain tässä pukuhuoneessa - ja viskasi kirjeet tuleen.
Palavien sydänten valaistessa noita huvittuneen ivallisia kasvoja, kuului
käytävästä askelia.
- Viisi minuuttia! kailotti ohjaaja Edvin Lainelauta. Niin tuntemattomat
kuin tunnetutkin näyttelijät saivat pontta pohkeisiin rynnäten paikoilleen
kuin asemasodassa.
Yksi ei kuitenkaan ilmestynyt huoneestaan, nimittäin M. Ahti
Pontinen. Hän istui peilin ääressä tuijottaen lumoutuneena kasvojaan
kahdenkymmenen reunuslampun - enemmän kuin kellään muulla -
loisteessa. Jo pelkästään lainehtivat, ohimoilta hieman harmaantuneet
kullankeltaiset hiukset keräsivät naisten ihailun ja miesten kateuden. Ja
kun hän aivasti, vetivät naiset syvään henkeä rukoillen saavansa
tartunnan.
Pöydällä maljakollinen ruusuja oli kalvennut Pontisen ulkoisen
koreuden uuvuttamana. Sen sijaan kimppu narsisseja näytti saaneen
elämänsä tarkoituksen ylistäen häntä sädehtivällä keltaisuudellaan.
Nyt ei kaikkien aikojen lavatähti voinut enää pidätellä itseään ja hän
kumartui kohti peiliä ollakseen mahdollisimman lähellä rakkautensa
kohdetta. Pöyheä otsakiehkura ei litsaantunutkaan pintaa vasten, vaan
pää edellä Pontinen painui sisään jonkin oudon voiman vetämänä.
Ymmärsikö hän mitä oli tapahtumassa, niin rauhallisesti kaikki tapahtui?
Kuiskaaja Hilja Huutonen kurkisti ovenraosta ja huhuili mestaria,
mutta häntä katselivat vain seinillä roikkuvat Pontisesta tehdyt
muotokuvat. Peilissä näkyivät vielä varpaat - kymmenen, yhtä monta
kuin muillakin - joita Huutonen ei kuitenkaan havainnut. Oven
sulkeutuessa ne heiluttivat hyvästinsä maailmalle, kaikille, joiden
rakkaus ei riittänyt niitä täällä pitämään.
Se luokseen sua kutsuu
silmiin katsoo ja hymyilee
totuuden taakseen kätkee
vain tyhjyys siellä lymyilee
.... ja M. Ahti Pontinen
Tutkimus26.2.2023 klo 02:19 Kommentoi (0)
On kesä
mies alla heinien makaa
löytyy myös
siihen syy vakaa
Hän tutkimuksen tekee
on varmaan se tärkeä
eihän muuten
maata alla heinien ole järkeä
On syksy
mies alla lehtien makaa
löytyy taas
siihen syy vakaa
Hän tutkimuksen tekee
on taatusti se tärkeä
eihän muuten
maata alla lehtien ole järkeä
On talvi
mies alla lumen makaa
täytyy löytyä
siihen syy vakaa
Hän tutkimuksen tekee
on tietenkin se tärkeä
eihän muuten
maata alla lumen ole järkeä
On kevät
mies alla veneen makaa
pohjaa kittaa
edestä keskeltä ja takaa
Ei enää tutkimusta tee
vain elämä on tärkeä
eihän muuten
maata alla veneen ole järkeä
Viikon kuluttua vene upposi Suomenlahdella n. 42 km Porkkalasta
kaakkoon. Kittaukset olivat pettäneet perinpohjaisesti. Vakuutusyh-
tiö 'Köyhän äyskärissä' ei sääli ollut korvausperuste ja marmorikäytä-
villä kaikui nauru iltamyöhään asti. Mies ei tästä hätkähtänyt, vaan ha-
ki ja sai valtion 'Tutki älä hutki'-apurahan Borneon sademetsiin suun-
tautuvaan tutkimukseen. Sen tarkoituksena oli selvittää miten kauan
ihminen voi maata aluskasvillisuuden alla maatumatta. Siitä sen enem-
pää kuin miehestä ei ole vuoteen tihkunut tiedon pisaraakaan, on kuin
maa olisi hänet niellyt. Asiasta on vireillä tutkimus.
Olisiko mahdollista?18.2.2023 klo 10:21 Kommentoi (0)
- Anteeksi, hyvä rouva. Voisitteko auttaa?
- Tottahan toki.
- Olen eksynyt. Missä me olemme?
- Arvoisa herra, kertokaa ensin, minne te olette matkalla?
- Tuota... en muista.
- Täytyyhän teidän, miettikää.
- Ei auta, minulla ei ole mitään mielikuvaa asiasta.
- Oliko teillä kiire jonnekin?
- Nyt kun mainitsitte, taisipa olla. Muuten, minne te olette matkalla?
- Minäkö? Minä olen... kyllä se kohta... asiasta toiseen: oletteko te
aivan kunnossa?
- Miksi te tuollaista kysytte? Olen elämäni kunnossa!
- Näytätte jotenkin... kalpealta.
- Kuutamossa jokainen näyttää kalpealta, tekin.
- Voihan se olla niinkin. Pyydän anteeksi tyhmää kysymystäni.
- No, hyvä. Eikä tule toistumaan?
- Eikä tule toistumaan.
- Voinko olla varma?
- Teidän täytyy luottaa minuun.
- Kuinka voisin, enhän edes tunne teitä. Luottamus täytyy ansaita
ja se syntyy vain tuntemisesta.
- Siksi sanoinkin, että teidän täytyy luottaa minuun.
- Vaikeaa se on, kun ette osaa edes auttaa eksynyttä.
- Kuulkaas nyt, herra, te olette eksynyt itseltänne!
- Miten se on mahdollista, tässähän minä olen? Hullu eukko!
- Itse olette. Haukutte vierasta ihmistä, joka haluaa vain auttaa.
- Mistä minä sen voisin tietää? Te tuijotitte minua ties mitkä
aikeet mielessä!
- Vaikka sanoisin mitä, niin te käännätte sen minua vastaan.
- No... tuota tuota... taidatte olla oikeassa.
- Mistä tämä äkillinen myönteisyys?
- Tunnustin tosiasiat, ei sen kummempaa.
- Mistä tiedän, että tarkoitatte mitä sanotte? Ettei vaan olisi osa jotain
katalaa, suurempaa suunnitelmaa?
- Umpihullu akka! Epäilette ihmistä, joka vilpittömästi tunnustaa
virheensä. Kiteyttäen totean: teillä on ongelma.
- Minulla? Olette kyllä kova poika vaahtoamaan, mutta kun talo palaa,
te olette pelkkä tyhjä sammutin.
- Vai niin. Te taas olette kuusen oksalla roikkuva märkä lapanen.
Vaikka teitä heittäisi kilolla pähkinöitä, ette te siitä oravaksi muutu.
- Hyvä herra. Jos olisin lapanen, niin pystyisinkö käymään tätä lähes
järjetöntä keskustelua teidän kanssanne?
- Tuossa on kyllä järkeä... hmm...
- Näytätte kovin mietteliäältä, kertoisitteko miksi?
- Te sanoitte, että minä olen tyhjä sammutin?
- Tyhjä mikä tyhjä.
- Ja minä sanoin, että te olette märkä lapanen?
- Enkä siitä oravaksi muutu.
- Putkahti tässä vaan mieleen, että olisiko mahdollista...?
- Niin mikä?
- Olisiko mahdollista, ettei meitä kumpaakaan...
- Olisi olemassa?
... kuljettaja oli menettänyt autonsa hallinnan ja se oli syöksynyt tien
toisella puolella kävellyttä naista päin. Alustavan tutkimuksen mukaan
mies oli saanut sairauskohtauksen ja molemmat, sekä mies että nainen,
menehtyivät onnettomuuspaikalla. Ja sitten säähän...
Pahaa, pahaa unta11.2.2023 klo 18:08 Kommentoi (1)
Keskiyö. Arvi oli hyvää vauhtia liukumassa unen usvaiseen olematto-
muuteen, kun jokin ääni veti takaisin todellisuuteen. Hän sytytti pöytä-
lampun ja kuulosteli, josko ääni toistuisi. Ei mitään. Oliko se tullut omas-
ta korvasta? Löikö vasara alasimeen, hankautuiko jalustin kuuloluun ku-
peeseen? Se taisi olla kahahdus. Sen oli pakko tulla vaatekaapista, joka
seisoi viattoman näköisenä nurkassa. Arvi vääntäytyi ähkäisten istu-
maan. Itseään rauhoittaakseen hän ujutti pulleat jalkansa hitaasti tohve-
leihin ja laahusti kaapin luo. Sydän pelon kylmän kouran otteessa hän ny-
käisi oven auki.
- Ulos tai kutsun poliisin!
Ei sieltä ketään tullut. Ainoa poikkeus normaaliin oli pohjalla lojuva
sadetakki. Miten se oli päässyt putoamaan? Arvi otti viidestä henkarista
keskimmäisen, ainoan vapaan, ja tutkiskeli sitä. Samanlainen se oli kuin
muutkin, vankka puinen ripustin. Hän nosti sadetakin, laittoi sen
roikkumaan ja sulki oven. Kumma juttu, mietti Arvi mennessään takaisin
sänkyyn.
Seuraava yö. Arvi havahtui kahahdukseen. Hän meni kaapille ja
sadetakki oli taas pohjalla. Arvi nosti sen ja laittoi henkariin.
Käsittämätöntä: henkari kunnossa, sadetakki kunnossa, omasta
mielestään itsekin kunnossa - missä siis vika?
Uusi yö. Arvi jätti kaapin oven auki. Jos jotain tapahtuisi, se tapahtuisi
hänen avoimien silmiensä edessä. Kattolampunkin hän napsautti
valaisemaan asiaa. Nyt ei tarvinnut muuta kuin odottaa. Odottaa... ja
nukahtaa.
Aamu. Aurinko lähetti säteensä halki avaruuden, jotta Arvi saisi
havaita tyrineensä valvontavelvollisuuden perusteellisesti. Toki hän oli
velvollinen vain itselleen, mutta kuitenkin. Tällä kertaa sadetakki oli
kaapin ja sängyn puolivälissä, ikään kuin se olisi ryöminyt häntä kohti ja
voimat olivat loppuneet. Arvi laittoi sen takaisin - ainakin keskiyöhön asti.
Yrmiö, illan ja aamun väliin jäänyt aikaolento, oli viikkoa aikaisemmin
muuttanut Arvin makuuhuoneen kaappiin asumaan. Se vihasi nimensä
lyhennystä Yö, tuntien syvää katkeruutta ihmiskuntaa kohtaan.
Käännettyään selkänsä Keskusvalolle, oli Yrmiöstä tullut synkkämielinen
pimeyden viittaan kietoutunut levoton kulkija. Sen elämässä ei ollut
valonpilkahdustakaan. Sellaisen havaitessaan se väisteli ja piiloutui
varjoihin, jotka tummentuivat entisestään. Yrmiö huomasi vaikutuksensa
ympäristöön, joka alkoi versota kavalia pahuuden kukkia. Ensimmäinen
eikä varmaan viimeinen välikappaleeksi joutunut oli muratinvihreä
sadetakki.
Keskiyö. Arvi oli nukahtanut, mutta takille tämä oli heräämisen aikaa.
Kuten jokainen perinteistä sadetakkia käyttänyt tietää, ei se niin sanotusti
hengitä. Tämä sadetakki oli nyt kaukana perinteisestä. Polyuretaaniin
imeytynyt pimeyden voima sikisi pahuuden kasvualustana miljoonille
mikrohuokosille vahvistuen yö yöltä. Hengitys huoahti kuin tähkäpäät
tuulessa takin havahtuessa jälleen tietoisuuteen tehtävästään.
Arvi nukkui. Päivä ojan kaivuutöissä rantatiheikön läpi oli valuttanut
hänen voimansa Lummejärveen. Uppouupuneena oli Arvi painellut
lakanoihin hyvissä ajoin. Hän oli unohtanut sadetakin, mutta sadetakki ei
häntä.
Kahahdus. Ei minkäänlaista vaikutusta nukkujaan. Hetken hiljaisuus ja
vaimea narahdus sadetakin työntäessä kaapin oven auki. Lihattomat,
luuttomat hihat käsinään se lähti verkalleen etenemään kohti sänkyä:
vasen... oikea... vasen... oikea. Tällä kertaa ei matka tyssäisi puolitiehen,
tällä kertaa ei Yrmiö tulisi pettymään.
Puulattia vaihtui kashmirin harsoiseen pehmeyteen. Tohvelit
kyyhöttivät vierekkäin nukahtaneina dobemanneina, isäntänsä
suojelemisen laiminlyöneinä vartijoina.
Sadetakki ojensi vasemman, sitten oikean hihan patjan reunalle. Se
hivuttautui ylöspäin, kunnes oli sängyssä selällään makaavan kohteensa
vierellä. Pieni tauko ennen varsinaista tehtävää oli paikallaan.
Arvi ei herännyt takin siirtyessä peitolle. Kaikki kävi kivuttomasti.
Sadetakin hajotessa molekyyleiksi se syövytti kangaskuidut tieltään ja
sulautui Arviin, jonka iho kupruili kuin sata pientä ojankaivajaa olisi
työskennellyt sen alla. Hiljalleen oli niidenkin aika käydä levolle, ja yö
hengitti rauhaa.
Aamu. Arvi heräsi kuin uutena miehenä, kunnon yöunet saavat ihmeitä
aikaan. Tuttua ähkäisyä ei tullut ja olo oli muutenkin ihmeen kevyt. Hän
huomasi avoimen kaapin, meni sen luo ja laittoi sormellaan henkarin
keinumaan. Hymyillen Arvi sulki oven ja siirtyi kylpyhuoneeseen.
Siinä hampaita pestessään hän katseli itseään peilistä: yönmustat
viirusilmät, niiden yläpuolella lepakon siipinä kaareutuvat kulmakarvat,
kapeat pitkäkarvaiset posket ja kuolettavan ärhäkät raateluhampaat
nostattivat kurkusta matalan, hyväksyvän murinan. Lihaksikkaan vartalon
toimintaan lähes pakottava jäntevyys sai Arvin ensimmäisen kerran
tuntemaan, että hänen elämällään oli jokin tarkoitus. Hän tiesi olevansa
vain palvelija, herransa Yrmiön maallinen kuvajainen, mutta se oli hänen
unelmiensa täyttymys. Entiseen Arviin ei ollut paluuta. Se aika oli kuin
pahaa, pahaa unta.
Kiitos käynnistä, herra Puu29.1.2023 klo 08:34 Kommentoi (0)
Kallio viettää jyrkästi mereen, jonka tyyneen pintaan laskeva aurinko
luo punertavan polun. En näe sen kauneutta, vaan taistelen
tuntematonta voimaa vastaan, joka pakottaa ottamaan sillä
ensimmäisen ja samalla viimeisen askeleen. Alhaalla kivenlohkareet
tuijottavat ja aukovat huulettomia suitaan. Ne yrittävät keksiä jonkin
tarpeeksi raskauttavan syytteen suistaakseen minut kadotukseen.
Kaislikko kahisee. Se ojentelee ohuita käsivarsiaan vaatien
hyppäämään kiviystäviensä ärjyisiin kalloihin. Kahina yltyy, se kiipeää ylös
jyrkännettä kiertyen rihmaksi ja sitoo käteni selän taakse. Äkkiä on aivan
hiljaista ja saan aikaa miettiä tilannetta.
Seison menneisyyden ja tulevaisuuden rajalla enkä tiedä mitä tehdä.
Menneisyys. Tunnen sen liiankin hyvin luodakseni lisää. Tulevaisuus. Jos
edessä avautuva pudotus on sitä, on se lyhyt, mutta vapauttava. Ei enää
ahdistusta, murhetta, ei liiallisten odotusten tuomia pettymyksiä, ei enää
mitään. Huokaisen ja otan askeleen.
Aukaisin silmät. Sama painajainen kolme yötä peräkkäin! Mitä
alitajunta yritti kertoa? En ymmärtänyt, mielestäni kaikki oli hyvin. Olin
juuri saanut kiittävät arvostelut kirjasta 'Rapsutin karhua' ja sitä oli
tilattu yli kahteenkymmeneen maahan. Mistä siis kiikasti?
Joku nousi portaita. Kuka oli liikkeellä tähän aikaan yöstä? Raskaat
askeleet kumahtelivat yhä lähempänä kuudetta kerrosta, jossa asuin. Ne
saapuivat tasanteelle, pysähtyivät hetkeksi ja tulivat oven taakse.
Todella outoa. Kolme kopautusta oveen kuin tuomiopäivän - tai tässä
tapauksessa yön - nuijalla. Hätkähdin ääntä ja ajatusta yhtä paljon.
Menin ja kurkistin ovisilmästä: käytävässä seisoi vihreäkasvoinen,
monimuotoiseen kasvillisuuteen pukeutunut hyypiö. Taisin olla hullu,
mutta en halunnut loppuelämääni pohtia vihreän miehen arvoitusta.
Siitä huolimatta heitin yleisimmän suomalaisen avausrepliikin:
- Ei osteta mitään, kutsunko poliisin?
- Näytänkö teistä joltain tingelitangelikaupustelijalta?
- No, suoraan sanoen ette. Mitä asia koskee?
- Asiani on tärkeä. Voisimmeko jatkaa kynnyksen sillä puolen?
- Mikä ettei, käykää sisään.
- Kiitos.
Rahkasammaleen tuoksu lehahti eteiseen. Pyysin ottamaan kengät
pois ja hän teki niin. Tyyppi ei käyttänyt sukkia. Pulleasuonisten
jalkaterien kärjistä harottavat mullanmustat puunjuuret liikkuivat
edestakaisin kuin maaperää tunnustellen. Siirryimme ulohuoneeseen.
- Niin, se teidän asianne?
- Aivan. Saanen esittäytyä, nimeni on Aarni Puu. Kuten olette ehkä
saattanut päätellä ulkoisesta olomuodostani, tulen metsästä. Enkä
mistään luontopolun päässä uinuvasta pyökkilehdosta, vaan sieltä,
missä ihmisen jalanjälki on yhtä yleinen kuin jänkäkurppa
Senaatintorilla. Mutta itse asiaan. Toivottavasti en ole vallan
erehtynyt, mutta tehän olette se kuuluisa kirjailija, Urpo J. "Pluto"
Hämäläinen?
- Se olen minä, olette tullut oikeaan osoitteeseen.
- Mainiota, kerrassaan mainiota. Niin, kirjoitatte usein luontoon liittyviä
tarinoita, mutta ette kuvaile sitä likimain ollenkaan. Mitä mieltä itse
olette?
- Hmm... taidatte olla oikeassa, herra Puu, niinhän se on.
- Juuri sen takia tulin luoksenne. Haluaisin, että levitätte luonnon
sanomaa lukijoillenne ja heidän kauttaan siten useammallekin. Herra
Pluto, on tullut muutoksen aika, niin ihmiskunnalle kuin myös teille.
- Luonnonkuvaus ei ole tyyliäni ja omaa tyyliä on paha muuttaa. Se on
sama kuin soutaisi yhdellä airolla.
- Ostakaa perämoottori. Tehkää mitä vaan, tyylin on muututtava.
- Entä, jollei muutosta tapahdu?
- Silloin painajaisenne ei jatku, siitä tulee totta. Valinta on teidän.
- Taidetta ei voi pakottaa, eikä liioin minua. Olen aina ollut riskinottaja,
joten... kiitos käynnistä, herra Puu.
Kallio viettää jyrkästi mereen, jonka tyyneen pintaan laskeva aurinko
luo punertavan polun. Otin riskin ja hävisin. En silti kadu mitään, itsehän
polkuni valitsin. Huokaisen ja otan askeleen.
Älypää tiedottaa
Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!Älypää toivottaa hyvää juhannusta kaikille pelaajille!
19.6.2025
Juhannustaiat, sauna, kokko, tanssit, hyvä ruoka ja yötön yö, tämä kaikki on taas täällä - unohtamatta tietenkään Älypään Juhannus-visaa!
Kaunista ja oikein hyvää juhannusta Älypään pelaajille!Tällä viikolla selviää, miten Erika Vikman ja KAJ pärjäävät Euroviisuissa!
13.5.2025
Viisuihin voi virittäytyä vaikkapa pelaamalla Älypään Viisut-visaa, josta löytyy euroviisutunnelmaa aina viisujen alkutaipaleelta tähän päivään asti. Hauskaa euroviisuviikkoa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään viisuvisaa!