Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut
Blogimerkintöjä: 48 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl
Rusinakakkua, olkaa hyvä!20.5.2023 klo 00:22 Kommentoi (0)
- Kyllä on kaunis kakku, ihan tässä silmät kostuu. Ja ajatelkaas, rakkaat
lapset, se on teille - kokonaan teille! Kuka ottaa ensimmäisen siivun?
- En minä ainakaan!
- No, mutta Niilo! Miksi et?
- Siinä on rusinoita, minä en tykkää niistä.
- Höpsistä, rusinat on terveellisiä ja lisäksi hyviä! Maija, sinä nyt ainakin
otat, eikös vaan?
- Enkä ota, rusinat on ryppyisiä ja lisäksi pahoja!
- No, johan on kumma, ettei kakku kelpaa. Kyllä maailma on muuttunut.
Ei meidän lapsuudessamme vaan nirsoiltu, ei tullut kuuloonkaan. Vai
mitä Väinö?
- Tuo on niin totta, Marjatta. Nykylapset eivät osaa arvostaa, kun kaikki
tuodaan heille valmiina pöytään kuin kakku. Toista se oli ennen, oltiin
kiitollisia ihan pienestäkin.
- Isi hei - rusinastakin?
- Silloin kun isä oli sinun ikäisesi, ei meidän perheellä ollut varaa
sellaiseen ylellisyyteen. Mutta jos olisin saanut rusinan, olisin varmaan
laittanut sen tyynyn alle pahan päivän varalle.
Tapahtui tätä ennen:
Saapuivat zliponit kaukaa tuolta
ohittaen auringon vailla huolta
vaan kuumeni turbiini käämit suli
laskeutumiseen kiire silloin tuli
Kiertyi paikalle sopivasti Maa
tokaisi kapteeni Brux: a-haa!
jämät kaasun pohjaan survasi
kohti Suomea aluksen kurvasi
Ihan turha oli Helsinkiin mennä
ei zliponien huuli siellä lennä
löytyisikö maalta meno rento?
seudulle Savon päättyi lento
Humisi hongat kukkui käki
raivasi korpea vieras väki
kaukaa ihmiset heidät kiersivät
ääni ja muoto välejä hiersivät
Niinpä savolaisiksi he muuttuivat
johtajat Zliponissa siitä suuttuivat
eivät zliponit asioihin muiden puutu
planeetalle toiselle asumaan juutu
Ajat paremmat kuitenkin alkoivat
vääräleuat uudet tuulta halkoivat
eloon yhteiseen kyräily vaihtui
vieraus korvesta tyystin haihtui
Vuodet kuluivat, vaan johtajat Zliponissa eivät unohtaneet.
Luopioporukan perään lähetettiin rankaisuretkikunta Öx komissaari
Rötöxin johdolla. Karkureita ei auttanut jäljityssignaalin sulkeminen, sillä
Maassa heidät jäljitettiin biogeneettisen tutkan avulla.
Siinä elokuun kuutamossa kaurapellon laitaa kulkiessaan tunsivat Öxin
jäsenet jopa kunnioitusta maallistuneita maanmiehiään kohtaan. Nämä
olivat uutteralla työnteollaan luoneet kukoistavan maatilan viljavine
peltoineen ja karjoineen. Mitä he itse olisivat tehneet samassa
tilanteessa? Varmaan aivan samoin, sillä isänmaa Urumaton ilmapiiri oli
ajautunut lähes ketofyysiseen tilaan suurmoguli Brasörin tultua valtaan.
Sanassa liikkumisvapaus oli enemmän kirjaimia kuin askeleissa, jotka
saattoi ottaa ilman Koraxin (Valtion tarkkailuministeriön) seurantaa. Ei
siinä sinänsä vielä mitään, mutta asukkaita katosi perhepotreteista
nopeammin kuin niitä ehdittiin ottaa. Tehtävä oli kuitenkin hoidettava,
muuten se tiesi lentolippua Tawarinon loputtomille suolakaivoksille.
Yksikään sieltä palanneista ei enää puhunut elämän suolasta saati
pyytänyt ruokaillessa ojentamaan sirottimen.
Savolaiszliponit yllätettiin täysin. Kuinkas muutenkaan, ei korvessa
ollut tapana lukita ovia yöksi. Kartanossa asui kolme avioparia, joilla oli
yhteensä viisi lasta. Koko porukka oli tarkoitus rahdata Tawarinolle.
Seuraava Rötöxin ja kapteeni Bruxin välinen keskustelu käytiin kaprolin
kielellä, jolla Urumatossa pruukattiin hoitaa viralliset asiat.
- Öprönös prau pritox?
- Töröny zeron pruitui.
Suomeksi käännettynä se meni kutakuinkin:
- Teillä on puoli tuntia aikaa pakata kimpsunne ja kampsunne, ja sitten
lähdetään sellaista haipakkaa, jota ei tällä planeetalla ole kuunaan
nähtykään. Onko asia ymmärretty?
- On toki, ei se siitä kiinni ole. Putkahtipa tässä vaan mieleen, että
onkohan Maalla ja Zliponilla planeettojen välistä luovutussopimusta?
Olisin sangen yllättynyt, mikäli näin olisi. Että sillee.
Turha tässä on tämän enempää veivata yksityiskohtia, todetaanpa
vain, että aamuun asti kestäneiden neuvotteluiden tuloksena saatiin
ratkaisu aikaan. Sen seurauksena rankaisuretkikunta Öx komissaari
Rötöxin johdolla suuntasi aluksensa kohti Zliponia ilman maallistuneita
maanmiehiään.
Savon korpisanomien erikoistoimittaja Niiranen kävi päivällä Lipposten
kartanossa saatuaan vinkin jutun aiheesta. Kylänmies, emeritustyötön
Anselmi Vähärousku, oli aamulla ulkohuussissa asioidessaan havainnut
tunnistamattoman pellolta nousevan esineen. Ääntäkään päästämättä
se oli kiitänyt jyrkästi taivaalle ja kadonnut. Kartanon väen leukaperiin oli
iskenyt jäykkäkouristus, mutta isäntä Väinö (kapteeni Brux) sanoi, että
hän voi ottaa toisen asteen yhteyden sitten joskus.
Puolen vuoden kuluttua Brux toimitti lehdelle runomuotoisen kirjeen
Lipposten tilanteesta. Hän tiesi tapauksen herättävän joka tapauksessa
huomiota yhteisössä, joten oli parempi itse kertoa totuus ennen kuin
nimismies Haukkanen ilmestyisi ovelle sitä tivaamaan. (Runo kuten alun
vuoropuhelukin on käännetty kirjakielelle, toim. huom.)
Äärellä pöydän istuu koko suku
aivan normaalilta kaikki näyttää
vaan tähän meidät tuo eräs luku
joka murheella mielen nyt täyttää
Määrämme ollessa täysi tusina
laitetaan kakkuun tietty rusina
seassa muiden kohtalo säätää
lapsista kenet se pois häätää
Valona hän lähtee muisto jää
on kätköissä tähtien määränpää
varmaa lienee ainoastaan tää
emme häntä enää koskaan nää
Syvällisesti ottaen onhan näin
pyrki jo Buddhakin valoon päin
emmekö mekin niin tehdä vois
ja muuttua valoksi - lentää pois
- Kyllä on kaunis kakku, ihan tässä silmät kostuu. Ja ajatelkaas, rakkaat
lukijat, se on teille - kokonaan teille! Kuka ottaa ensimmäisen siivun?
Uhkupuhkua22.4.2023 klo 19:10 Kommentoi (0)
- Ettäkö mitä odotan? Maailmanloppua, sitä minä odotan. Ei niin, että
sitä toivoisin, vaan siksi, koska tiedän sen tulevan. Niin siinä tulee
käymään, saattepa nähdä. Te voitte nauraa nyt, mutta kun maa järisee,
tärisee ja katoaa jalkojenne alta, te kadutte ja parutte - jos ehditte.
Näin jupisi Ping Pong kaivautuessaan yhä syvemmälle ja syvemmälle
maan uumeniin. Lapiollinen hiekkaa, lapiollinen soraa, yksi kerrallaan
ne veivät häntä kohti päämäärää.
Puoli vuotta aikaisemmin eivät asiat olleet tällä mallilla. Silloin Ping
ajeli Huanpahoen katuja lakaisukoneella, jonka ohjaamoon hän nipin
napin mahtui, sillä illat ja pullat kuluivat sotapelien parissa tietokoneen
äärellä.
Eräänä koleana syysiltana puiden pudotellessa lehtiään Pingin
työllistämiseksi, oli tämä sattunut internetiä selaillessaan äkkäämään
"Taivaassa tavataan"-suomalaissivuston. Koulussa luetun pakkosuomen
ansiosta hän tajusi Häjy-komeetan uhkaavan maapallon ekosysteemiä.
Amatööriplanetööri Kauko Putkinen oli tehnyt havainnon huntukuulasta
siiloon rakentamastaan tähtitornista. Laskettuun aikaan oli vuosi. Toisin
sanoen: jos aikoi jatkaa elämää maan päällä, oli mentävä maan alle.
Aamulla Ping meni töihin, mutta lehtien vihmomisen sijaan hän
suuntasi lakaisukoneeen nokan kohti rautakauppaa. Sieltä mukaan tarttui
markkinoiden pitkävartisin, kaksimetrinen Tapio-lapio, sillä kuopan piti
olla tosi syvä.
"Vielä kolme lapiollista ja sitten saa riittää: yk-si... kak-si... kol-".
Viimeinen survaisu sujahtikin yllättäen pohjasta läpi ja Ping syöksyi
lippalakki edellä avautuneeseen onkaloon. Hiekkaa posket pullollaan
hän eteni halki pimeyden, kunnes lopuksi pullahti lammen viileään
syleilyyn. Lumpeenkukkia kaulasta roikkuen Ping kahlasi rantaan, jossa
häntä odotti tutun näköinen miekkonen.
- Päivää ja tervetuloa Sisä-Suomeen. Saanen esittäytyä: olen paikan
perustaja, planetööri Putkinen, voitte sanoa Kauko.
- Päivää, olen Ping, voitte sanoa Pong.
- Mistä kaukaa te tänne noin tupsahditte?
- Huanpahoelta, Huanpahoeltahan minä.
- Hyvänen aika sentään, Juupajoelta asti saapuu vieras luoksemme!
Valitettavasti minun on pakko myöntää, etten tunne ketään sieltäpäin.
- En minäkään, en minäkään.
Sisä-Suomi oli kaikin tavoin sangen viihtyisä paikka. Oli maaseutua
viljavine peltoineen ja vilkkaine kyläyhteisöineen. Kaupunkeja oli kaksi:
Eka ja Toka. Asukkaat tulivat pääosin Suomesta, mutta mahtuipa
joukkoon niin saamelaisia, raumalaisia kuin savolaisiakin.
Ping sai vuokrattua asunnon Tokasta aivan torin laidalta. Sen keskellä
oli valtava trampoliini, jolla väki pomppi jopa kuudennen kerroksen
korkeudelle, jossa hän asui. Kerrankin eräs vanhus lensi keppeineen
olohuoneen parketille. Onneksi ikkuna oli auki, sillä uuden ruudun
laittaminen Tokassa oli suoraan sanoen härskin hintavaa.
Päivisin Ping Pong (työtovereiden kesken Pöytätennis) ajeli taas
lakaisukoneella, johon hän nyt mahtui helposti laihduttuaan kuopan
kaivuussa. Illat kuluivat pesäpallon ja karaoken parissa, ja pullat olivat
vaihtuneet ruisleipään. Muuan seikka maahanmuuttajaa kuitenkin vaivasi.
Television ja radion uutislähetyksissä ei mainittu sanaakaan lähestyvästä
Häjy-komeetasta, ei edes Kymmenen uutisten loppukevennyksessä.
Todella kummallista!
Eräänä maanantaiaamuna töissä asiaa pohtiessaan, hän oli hieman
huolimaton. Suojatiellä kävellyt Putkinen näet jäi lakaisukoneen alle.
Toiminnan miehenä Ping ei aikaillut, vaan riensi välittömästi kysymään
komeetan nykyliikkeistä, olihan sen laskettu aika - hyvänen aika sentään -
jo seuraavana päivänä.
- Ai niin, se komeetta, sanoi Putkinen kättään heilauttaen.- Se oli vaan
sellaista uhkupuhkua, vaaran lietsontaa, jotta saataisiin haalittua
mahdollisimman paljon porukkaa tänne Sisä-Suomeen. Bisnestä,
silkkaa bisnestä, sitähän se.
Ping tuijotti hämmentyneenä bluffitööriä. Huippukallis Tapio-lapio,
puolen vuoden raadanta ja pulleat hiekkaposket. Katkeruuden musertava
terrakotta-armeija vyöryi kohti haudatakseen hänet alleen. Viime hetkellä
se murtui tomuna maahan varisten. Anteeksiannon vapahtava hymy
kasvoillaan ojensi Ping kätensä ja auttoi Putkisen lakaisukoneen alta.
Uhkupuhkua - totta kai!
Kuusi gurua19.3.2023 klo 18:06 Kommentoi (0)
Juurella luumupuun kuusi gurua
istuu mukanaan ruukullinen surua
kuiskaa puu ruukusta luopukaa
tuulena luotain kauas joutukaa
Juurella luumupuun kuusi gurua
nuokkuu mukanaan ruukullinen surua
huokaa kuu tuumaan suostukaa
murheen suuren luota poistukaa
Juurella luumupuun kuusi gurua
nukkuu mukanaan ruukullinen surua
tummuu huntu huomenen kuussa
humisee kutsu tuonelan puussa
Juurella luumupuun kuusi gurua
vaipuu tuntematta suurta surua
joukkoon gurujen unohtuneiden
tuhkana ruukkuun joutuneiden
Outo voima4.3.2023 klo 16:52 Kommentoi (0)
Se luokseen sua kutsuu
silmiin katsoo ja hymyilee
totuuden taakseen kätkee
vain tyhjyys siellä lymyilee
M. Ahti Pontinen kurkisteli esiripun raosta yleisöä. Sitä oli tullut
tarpeeksi kuittaamaan teatterille hänen palkastaan aiheutuvat kulut.
Raha oli löytänyt kotiin. Katsojat äkkäsivät kuuluisan näyttelijän ja sitä
tämä oikeastaan oli hakenutkin. Suosionosoitusten raikuessa asteli
Pontinen ylväänä parrasvaloihin käden laajalla kaarella heitä tervehtien.
Liioitellun syvän kumarruksen seurauksena ylikireät trikoot repesivät ja
Pöntinen perääntyi. Ikuinen sivuosien esittäjä V. Allan K. Ehno oli nähnyt
halkion.
Hän lausui:
Miks' pyllistit sä mulle irvistäin
parren haljunko olen haastanut?
hiipuuko ystävyys jo silmistäin
meidät riitaanko olen saattanut?
Johon Pontinen:
Ällös veikkonen hulluja höpise
puheita joutavia korvaani löpise
puhtahiks' verest' miekat nuollaan
yhdess' eletään, yhdess' kuollaan!
Tähän Ehno:
Noin jälleen olet mahtipontinen
paisutellen sanoja kielen käytät
hetkisen kun asiaa pohtinen
julistajalta totuuden kohta näytät
Siihen taas Pontinen:
Vaikk' vaate roolin on mun yllä
salin tyhminkin ymmärtää kyllä
mä aurinko näyttämön olen ain'
kykkivät toiset mun varjossain
Tämän sanottuaan hän poistui pukuhuoneeseensa ja istuutui
peilipöydän ääreen. Sen kulmalle oli maskeeraaja Meikki Pussinen
tuonut tuhdin pinon ihailijapostia. Jo kirjeiden tuoksu huumasi, mutta
Pontisen aistit olivat turtuneet moiselle. Kuin kriitikon arvostelun hän
otti yhden hyppysiinsä, silmäili hetken ja nenää nyrpistäen tipautti
roskakoriin. Armeliaasti näyttelijä vaivautui vielä toistakin vilkaisemaan,
tuhahti ottaen sitten koko nivaskan käteensä. Hän meni takan luo -
sellainen oli vain tässä pukuhuoneessa - ja viskasi kirjeet tuleen.
Palavien sydänten valaistessa noita huvittuneen ivallisia kasvoja, kuului
käytävästä askelia.
- Viisi minuuttia! kailotti ohjaaja Edvin Lainelauta. Niin tuntemattomat
kuin tunnetutkin näyttelijät saivat pontta pohkeisiin rynnäten paikoilleen
kuin asemasodassa.
Yksi ei kuitenkaan ilmestynyt huoneestaan, nimittäin M. Ahti
Pontinen. Hän istui peilin ääressä tuijottaen lumoutuneena kasvojaan
kahdenkymmenen reunuslampun - enemmän kuin kellään muulla -
loisteessa. Jo pelkästään lainehtivat, ohimoilta hieman harmaantuneet
kullankeltaiset hiukset keräsivät naisten ihailun ja miesten kateuden. Ja
kun hän aivasti, vetivät naiset syvään henkeä rukoillen saavansa
tartunnan.
Pöydällä maljakollinen ruusuja oli kalvennut Pontisen ulkoisen
koreuden uuvuttamana. Sen sijaan kimppu narsisseja näytti saaneen
elämänsä tarkoituksen ylistäen häntä sädehtivällä keltaisuudellaan.
Nyt ei kaikkien aikojen lavatähti voinut enää pidätellä itseään ja hän
kumartui kohti peiliä ollakseen mahdollisimman lähellä rakkautensa
kohdetta. Pöyheä otsakiehkura ei litsaantunutkaan pintaa vasten, vaan
pää edellä Pontinen painui sisään jonkin oudon voiman vetämänä.
Ymmärsikö hän mitä oli tapahtumassa, niin rauhallisesti kaikki tapahtui?
Kuiskaaja Hilja Huutonen kurkisti ovenraosta ja huhuili mestaria,
mutta häntä katselivat vain seinillä roikkuvat Pontisesta tehdyt
muotokuvat. Peilissä näkyivät vielä varpaat - kymmenen, yhtä monta
kuin muillakin - joita Huutonen ei kuitenkaan havainnut. Oven
sulkeutuessa ne heiluttivat hyvästinsä maailmalle, kaikille, joiden
rakkaus ei riittänyt niitä täällä pitämään.
Se luokseen sua kutsuu
silmiin katsoo ja hymyilee
totuuden taakseen kätkee
vain tyhjyys siellä lymyilee
.... ja M. Ahti Pontinen
Tutkimus26.2.2023 klo 02:19 Kommentoi (0)
On kesä
mies alla heinien makaa
löytyy myös
siihen syy vakaa
Hän tutkimuksen tekee
on varmaan se tärkeä
eihän muuten
maata alla heinien ole järkeä
On syksy
mies alla lehtien makaa
löytyy taas
siihen syy vakaa
Hän tutkimuksen tekee
on taatusti se tärkeä
eihän muuten
maata alla lehtien ole järkeä
On talvi
mies alla lumen makaa
täytyy löytyä
siihen syy vakaa
Hän tutkimuksen tekee
on tietenkin se tärkeä
eihän muuten
maata alla lumen ole järkeä
On kevät
mies alla veneen makaa
pohjaa kittaa
edestä keskeltä ja takaa
Ei enää tutkimusta tee
vain elämä on tärkeä
eihän muuten
maata alla veneen ole järkeä
Viikon kuluttua vene upposi Suomenlahdella n. 42 km Porkkalasta
kaakkoon. Kittaukset olivat pettäneet perinpohjaisesti. Vakuutusyh-
tiö 'Köyhän äyskärissä' ei sääli ollut korvausperuste ja marmorikäytä-
villä kaikui nauru iltamyöhään asti. Mies ei tästä hätkähtänyt, vaan ha-
ki ja sai valtion 'Tutki älä hutki'-apurahan Borneon sademetsiin suun-
tautuvaan tutkimukseen. Sen tarkoituksena oli selvittää miten kauan
ihminen voi maata aluskasvillisuuden alla maatumatta. Siitä sen enem-
pää kuin miehestä ei ole vuoteen tihkunut tiedon pisaraakaan, on kuin
maa olisi hänet niellyt. Asiasta on vireillä tutkimus.
Olisiko mahdollista?18.2.2023 klo 10:21 Kommentoi (0)
- Anteeksi, hyvä rouva. Voisitteko auttaa?
- Tottahan toki.
- Olen eksynyt. Missä me olemme?
- Arvoisa herra, kertokaa ensin, minne te olette matkalla?
- Tuota... en muista.
- Täytyyhän teidän, miettikää.
- Ei auta, minulla ei ole mitään mielikuvaa asiasta.
- Oliko teillä kiire jonnekin?
- Nyt kun mainitsitte, taisipa olla. Muuten, minne te olette matkalla?
- Minäkö? Minä olen... kyllä se kohta... asiasta toiseen: oletteko te
aivan kunnossa?
- Miksi te tuollaista kysytte? Olen elämäni kunnossa!
- Näytätte jotenkin... kalpealta.
- Kuutamossa jokainen näyttää kalpealta, tekin.
- Voihan se olla niinkin. Pyydän anteeksi tyhmää kysymystäni.
- No, hyvä. Eikä tule toistumaan?
- Eikä tule toistumaan.
- Voinko olla varma?
- Teidän täytyy luottaa minuun.
- Kuinka voisin, enhän edes tunne teitä. Luottamus täytyy ansaita
ja se syntyy vain tuntemisesta.
- Siksi sanoinkin, että teidän täytyy luottaa minuun.
- Vaikeaa se on, kun ette osaa edes auttaa eksynyttä.
- Kuulkaas nyt, herra, te olette eksynyt itseltänne!
- Miten se on mahdollista, tässähän minä olen? Hullu eukko!
- Itse olette. Haukutte vierasta ihmistä, joka haluaa vain auttaa.
- Mistä minä sen voisin tietää? Te tuijotitte minua ties mitkä
aikeet mielessä!
- Vaikka sanoisin mitä, niin te käännätte sen minua vastaan.
- No... tuota tuota... taidatte olla oikeassa.
- Mistä tämä äkillinen myönteisyys?
- Tunnustin tosiasiat, ei sen kummempaa.
- Mistä tiedän, että tarkoitatte mitä sanotte? Ettei vaan olisi osa jotain
katalaa, suurempaa suunnitelmaa?
- Umpihullu akka! Epäilette ihmistä, joka vilpittömästi tunnustaa
virheensä. Kiteyttäen totean: teillä on ongelma.
- Minulla? Olette kyllä kova poika vaahtoamaan, mutta kun talo palaa,
te olette pelkkä tyhjä sammutin.
- Vai niin. Te taas olette kuusen oksalla roikkuva märkä lapanen.
Vaikka teitä heittäisi kilolla pähkinöitä, ette te siitä oravaksi muutu.
- Hyvä herra. Jos olisin lapanen, niin pystyisinkö käymään tätä lähes
järjetöntä keskustelua teidän kanssanne?
- Tuossa on kyllä järkeä... hmm...
- Näytätte kovin mietteliäältä, kertoisitteko miksi?
- Te sanoitte, että minä olen tyhjä sammutin?
- Tyhjä mikä tyhjä.
- Ja minä sanoin, että te olette märkä lapanen?
- Enkä siitä oravaksi muutu.
- Putkahti tässä vaan mieleen, että olisiko mahdollista...?
- Niin mikä?
- Olisiko mahdollista, ettei meitä kumpaakaan...
- Olisi olemassa?
... kuljettaja oli menettänyt autonsa hallinnan ja se oli syöksynyt tien
toisella puolella kävellyttä naista päin. Alustavan tutkimuksen mukaan
mies oli saanut sairauskohtauksen ja molemmat, sekä mies että nainen,
menehtyivät onnettomuuspaikalla. Ja sitten säähän...
Pahaa, pahaa unta11.2.2023 klo 18:08 Kommentoi (1)
Keskiyö. Arvi oli hyvää vauhtia liukumassa unen usvaiseen olematto-
muuteen, kun jokin ääni veti takaisin todellisuuteen. Hän sytytti pöytä-
lampun ja kuulosteli, josko ääni toistuisi. Ei mitään. Oliko se tullut omas-
ta korvasta? Löikö vasara alasimeen, hankautuiko jalustin kuuloluun ku-
peeseen? Se taisi olla kahahdus. Sen oli pakko tulla vaatekaapista, joka
seisoi viattoman näköisenä nurkassa. Arvi vääntäytyi ähkäisten istu-
maan. Itseään rauhoittaakseen hän ujutti pulleat jalkansa hitaasti tohve-
leihin ja laahusti kaapin luo. Sydän pelon kylmän kouran otteessa hän ny-
käisi oven auki.
- Ulos tai kutsun poliisin!
Ei sieltä ketään tullut. Ainoa poikkeus normaaliin oli pohjalla lojuva
sadetakki. Miten se oli päässyt putoamaan? Arvi otti viidestä henkarista
keskimmäisen, ainoan vapaan, ja tutkiskeli sitä. Samanlainen se oli kuin
muutkin, vankka puinen ripustin. Hän nosti sadetakin, laittoi sen
roikkumaan ja sulki oven. Kumma juttu, mietti Arvi mennessään takaisin
sänkyyn.
Seuraava yö. Arvi havahtui kahahdukseen. Hän meni kaapille ja
sadetakki oli taas pohjalla. Arvi nosti sen ja laittoi henkariin.
Käsittämätöntä: henkari kunnossa, sadetakki kunnossa, omasta
mielestään itsekin kunnossa - missä siis vika?
Uusi yö. Arvi jätti kaapin oven auki. Jos jotain tapahtuisi, se tapahtuisi
hänen avoimien silmiensä edessä. Kattolampunkin hän napsautti
valaisemaan asiaa. Nyt ei tarvinnut muuta kuin odottaa. Odottaa... ja
nukahtaa.
Aamu. Aurinko lähetti säteensä halki avaruuden, jotta Arvi saisi
havaita tyrineensä valvontavelvollisuuden perusteellisesti. Toki hän oli
velvollinen vain itselleen, mutta kuitenkin. Tällä kertaa sadetakki oli
kaapin ja sängyn puolivälissä, ikään kuin se olisi ryöminyt häntä kohti ja
voimat olivat loppuneet. Arvi laittoi sen takaisin - ainakin keskiyöhön asti.
Yrmiö, illan ja aamun väliin jäänyt aikaolento, oli viikkoa aikaisemmin
muuttanut Arvin makuuhuoneen kaappiin asumaan. Se vihasi nimensä
lyhennystä Yö, tuntien syvää katkeruutta ihmiskuntaa kohtaan.
Käännettyään selkänsä Keskusvalolle, oli Yrmiöstä tullut synkkämielinen
pimeyden viittaan kietoutunut levoton kulkija. Sen elämässä ei ollut
valonpilkahdustakaan. Sellaisen havaitessaan se väisteli ja piiloutui
varjoihin, jotka tummentuivat entisestään. Yrmiö huomasi vaikutuksensa
ympäristöön, joka alkoi versota kavalia pahuuden kukkia. Ensimmäinen
eikä varmaan viimeinen välikappaleeksi joutunut oli muratinvihreä
sadetakki.
Keskiyö. Arvi oli nukahtanut, mutta takille tämä oli heräämisen aikaa.
Kuten jokainen perinteistä sadetakkia käyttänyt tietää, ei se niin sanotusti
hengitä. Tämä sadetakki oli nyt kaukana perinteisestä. Polyuretaaniin
imeytynyt pimeyden voima sikisi pahuuden kasvualustana miljoonille
mikrohuokosille vahvistuen yö yöltä. Hengitys huoahti kuin tähkäpäät
tuulessa takin havahtuessa jälleen tietoisuuteen tehtävästään.
Arvi nukkui. Päivä ojan kaivuutöissä rantatiheikön läpi oli valuttanut
hänen voimansa Lummejärveen. Uppouupuneena oli Arvi painellut
lakanoihin hyvissä ajoin. Hän oli unohtanut sadetakin, mutta sadetakki ei
häntä.
Kahahdus. Ei minkäänlaista vaikutusta nukkujaan. Hetken hiljaisuus ja
vaimea narahdus sadetakin työntäessä kaapin oven auki. Lihattomat,
luuttomat hihat käsinään se lähti verkalleen etenemään kohti sänkyä:
vasen... oikea... vasen... oikea. Tällä kertaa ei matka tyssäisi puolitiehen,
tällä kertaa ei Yrmiö tulisi pettymään.
Puulattia vaihtui kashmirin harsoiseen pehmeyteen. Tohvelit
kyyhöttivät vierekkäin nukahtaneina dobemanneina, isäntänsä
suojelemisen laiminlyöneinä vartijoina.
Sadetakki ojensi vasemman, sitten oikean hihan patjan reunalle. Se
hivuttautui ylöspäin, kunnes oli sängyssä selällään makaavan kohteensa
vierellä. Pieni tauko ennen varsinaista tehtävää oli paikallaan.
Arvi ei herännyt takin siirtyessä peitolle. Kaikki kävi kivuttomasti.
Sadetakin hajotessa molekyyleiksi se syövytti kangaskuidut tieltään ja
sulautui Arviin, jonka iho kupruili kuin sata pientä ojankaivajaa olisi
työskennellyt sen alla. Hiljalleen oli niidenkin aika käydä levolle, ja yö
hengitti rauhaa.
Aamu. Arvi heräsi kuin uutena miehenä, kunnon yöunet saavat ihmeitä
aikaan. Tuttua ähkäisyä ei tullut ja olo oli muutenkin ihmeen kevyt. Hän
huomasi avoimen kaapin, meni sen luo ja laittoi sormellaan henkarin
keinumaan. Hymyillen Arvi sulki oven ja siirtyi kylpyhuoneeseen.
Siinä hampaita pestessään hän katseli itseään peilistä: yönmustat
viirusilmät, niiden yläpuolella lepakon siipinä kaareutuvat kulmakarvat,
kapeat pitkäkarvaiset posket ja kuolettavan ärhäkät raateluhampaat
nostattivat kurkusta matalan, hyväksyvän murinan. Lihaksikkaan vartalon
toimintaan lähes pakottava jäntevyys sai Arvin ensimmäisen kerran
tuntemaan, että hänen elämällään oli jokin tarkoitus. Hän tiesi olevansa
vain palvelija, herransa Yrmiön maallinen kuvajainen, mutta se oli hänen
unelmiensa täyttymys. Entiseen Arviin ei ollut paluuta. Se aika oli kuin
pahaa, pahaa unta.
Kiitos käynnistä, herra Puu29.1.2023 klo 08:34 Kommentoi (0)
Kallio viettää jyrkästi mereen, jonka tyyneen pintaan laskeva aurinko
luo punertavan polun. En näe sen kauneutta, vaan taistelen
tuntematonta voimaa vastaan, joka pakottaa ottamaan sillä
ensimmäisen ja samalla viimeisen askeleen. Alhaalla kivenlohkareet
tuijottavat ja aukovat huulettomia suitaan. Ne yrittävät keksiä jonkin
tarpeeksi raskauttavan syytteen suistaakseen minut kadotukseen.
Kaislikko kahisee. Se ojentelee ohuita käsivarsiaan vaatien
hyppäämään kiviystäviensä ärjyisiin kalloihin. Kahina yltyy, se kiipeää ylös
jyrkännettä kiertyen rihmaksi ja sitoo käteni selän taakse. Äkkiä on aivan
hiljaista ja saan aikaa miettiä tilannetta.
Seison menneisyyden ja tulevaisuuden rajalla enkä tiedä mitä tehdä.
Menneisyys. Tunnen sen liiankin hyvin luodakseni lisää. Tulevaisuus. Jos
edessä avautuva pudotus on sitä, on se lyhyt, mutta vapauttava. Ei enää
ahdistusta, murhetta, ei liiallisten odotusten tuomia pettymyksiä, ei enää
mitään. Huokaisen ja otan askeleen.
Aukaisin silmät. Sama painajainen kolme yötä peräkkäin! Mitä
alitajunta yritti kertoa? En ymmärtänyt, mielestäni kaikki oli hyvin. Olin
juuri saanut kiittävät arvostelut kirjasta 'Rapsutin karhua' ja sitä oli
tilattu yli kahteenkymmeneen maahan. Mistä siis kiikasti?
Joku nousi portaita. Kuka oli liikkeellä tähän aikaan yöstä? Raskaat
askeleet kumahtelivat yhä lähempänä kuudetta kerrosta, jossa asuin. Ne
saapuivat tasanteelle, pysähtyivät hetkeksi ja tulivat oven taakse.
Todella outoa. Kolme kopautusta oveen kuin tuomiopäivän - tai tässä
tapauksessa yön - nuijalla. Hätkähdin ääntä ja ajatusta yhtä paljon.
Menin ja kurkistin ovisilmästä: käytävässä seisoi vihreäkasvoinen,
monimuotoiseen kasvillisuuteen pukeutunut hyypiö. Taisin olla hullu,
mutta en halunnut loppuelämääni pohtia vihreän miehen arvoitusta.
Siitä huolimatta heitin yleisimmän suomalaisen avausrepliikin:
- Ei osteta mitään, kutsunko poliisin?
- Näytänkö teistä joltain tingelitangelikaupustelijalta?
- No, suoraan sanoen ette. Mitä asia koskee?
- Asiani on tärkeä. Voisimmeko jatkaa kynnyksen sillä puolen?
- Mikä ettei, käykää sisään.
- Kiitos.
Rahkasammaleen tuoksu lehahti eteiseen. Pyysin ottamaan kengät
pois ja hän teki niin. Tyyppi ei käyttänyt sukkia. Pulleasuonisten
jalkaterien kärjistä harottavat mullanmustat puunjuuret liikkuivat
edestakaisin kuin maaperää tunnustellen. Siirryimme ulohuoneeseen.
- Niin, se teidän asianne?
- Aivan. Saanen esittäytyä, nimeni on Aarni Puu. Kuten olette ehkä
saattanut päätellä ulkoisesta olomuodostani, tulen metsästä. Enkä
mistään luontopolun päässä uinuvasta pyökkilehdosta, vaan sieltä,
missä ihmisen jalanjälki on yhtä yleinen kuin jänkäkurppa
Senaatintorilla. Mutta itse asiaan. Toivottavasti en ole vallan
erehtynyt, mutta tehän olette se kuuluisa kirjailija, Urpo J. "Pluto"
Hämäläinen?
- Se olen minä, olette tullut oikeaan osoitteeseen.
- Mainiota, kerrassaan mainiota. Niin, kirjoitatte usein luontoon liittyviä
tarinoita, mutta ette kuvaile sitä likimain ollenkaan. Mitä mieltä itse
olette?
- Hmm... taidatte olla oikeassa, herra Puu, niinhän se on.
- Juuri sen takia tulin luoksenne. Haluaisin, että levitätte luonnon
sanomaa lukijoillenne ja heidän kauttaan siten useammallekin. Herra
Pluto, on tullut muutoksen aika, niin ihmiskunnalle kuin myös teille.
- Luonnonkuvaus ei ole tyyliäni ja omaa tyyliä on paha muuttaa. Se on
sama kuin soutaisi yhdellä airolla.
- Ostakaa perämoottori. Tehkää mitä vaan, tyylin on muututtava.
- Entä, jollei muutosta tapahdu?
- Silloin painajaisenne ei jatku, siitä tulee totta. Valinta on teidän.
- Taidetta ei voi pakottaa, eikä liioin minua. Olen aina ollut riskinottaja,
joten... kiitos käynnistä, herra Puu.
Kallio viettää jyrkästi mereen, jonka tyyneen pintaan laskeva aurinko
luo punertavan polun. Otin riskin ja hävisin. En silti kadu mitään, itsehän
polkuni valitsin. Huokaisen ja otan askeleen.
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!