Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 925 kpl
  • Alikehittyneisyyden teoriaa28.8.2023 klo 23:10

    Maailma on jakautunut. Kahtia. Se tarkoittaa, että maailma koostuu kahdenlaisista valtioista: ylikehittyneistä  ja alikehittyneistä. Toinen maa on siis kehittynyt ilmeisen rasistisesti ohi toisen maan. On siis ylempänä. Rasismi tarkoittaa tässä ylempänä olemista.

    Työnantajajärjestöjen mukaan esimerkiksi Ruotsi on kehittyneempi kuin Suomi, joten Suomi on selvästi alikehittynyt. Esimerkiksi työntekijä voidaan sanoa Ruotsissa helpommin irti kuin Suomessa. Ja työantaja voi Ruotsissa sopia paremmin paikallisesti kuin Suomessa. Yleisurheilussa Suomi on hävinnyt säännöllisesti Ruotsille, joten tässäkin suhteessa Suomi on selvästi alikehittynyt. USA:ssa sukupuoliakin on enemmän kuin Suomessa. Luin äskettäin otsikon, jonka mukaan USA on jo tunnustanut kolmannen sukupuolen. 

    Mitä huonompia entistä useamman seikan suhteen johonkin toiseen valtioon nähden olemme, sitä alikehittyneempi Suomi on. Siitä taas seuraa se, että joudumme usein tuomioistuimien moittimiksi kehityksen unohtamisesta, tai velkaantumisen hillitsemisessä. Suomettumisesta puhumattakaan. Kansalainen puolestaan joutuu oikeuteen, jos ei seuraa aikaansa, vaan siteeraa vanhoja kirjoituksia.

    USA on läntisen maailman vähiten suomettunein valtio, joten eipä ihme, että olemme entistä tiiviimmin kytkeytyneet läntiseen maailmaan. Siitäkin huolimatta, että se tulee kalliiksi. Itse asiassa on jo tullut. Enää emme voi tuoda halpaa öljyä Siperiasta ja valmistaa suomalaisia laatutuotteita itäisille markkinoille. Kaiken lisäksi olemme suututtaneet pienen itäisen naapurimme läntiseen ampumakerhoon liittyessämme.  Pieneen BKT:llä mitattuna, kuten on tapana sanoa.

    Edistys ei täällä pohjan perukoilla rynnistä. Yhä vielä Raamattu on voimissaan ja tangossa liehuu Suomen lippu. Tosin orastavaa edistystä on tapahtunut siinä suhteessa, että värikäs kankaanpalanen on syrjäyttämässä perinteen lippuasiassa, ja lupa Raamatun polttamiselle nuijittaneen läpi leikkausten ja yleisen kurjistamisen sivutuotteena. 

    Radikaaleja Suomi ei suvaitse. Parta-Kallen kuvasta saa kohta tuomion. Toisin sanoen siitä tulee kielletty symboli. Rumien puhuminen puolestaan osoittaa rasistisen mielenlaadun siitä riippumatta, mitä puhuu, kunhan puhuu, tai ainakin aikoo puhua. Siis rasistisesti. Ei, kun rumia.

    Asian nimeäminen riittää tänään osoittamaan asian olemassaolon. Näin siksi, että maailma on siirtynyt edistyksen aikakauteen, jolle lienee olemassa ainakin filosofiset perusteet, jos ei muuta, kuten ei. Siis ole. Perinteinen empiirinen tiede on porvarillista hupsuttelua, jonka juuret pitää kitkeä yhteiskunnallisista rakenteista ihmistä orjuuttamasta. Valitettavasti olemme tässäkin perässähiihtäjiä. Rakenteita riittää.

    Urheilussa tärkeintä on nauttiminen. Menestyminen ei tapahdu enää valtion puolesta tai ehdoilla, vaan puhtaan persoonakohtaisen nautinnon. On toki mahtavaa, jos sattuu voittamaan, mutta turha valtion on tulla siihen pullistelemaan. Eivät valtiot urheile, vaan urheilijat. Tosin valtio voidaan sulkea kisoista, joten mahdollisuudet henkilökohtaisiin voittoihin paranevat huomattavasti. Näin Suomenkin tilanne on kohentunut merkittävästi.

    Onneksi valtion merkitys vähenee. Kiitos fördjupade samarbete. Kun unioni päättää yhä useammasta asiasta, ei meidän tarvitse vaivata päätämme kehityksen suhteen. Unionin päätös ei voi olla alikehittynyt. Eivät sentään kaikki jäsenmaat voi olla yhtä tyhmiä. Kyllä ainakin osa päättäjistä on sen verran välkkyjä, ettei edistys lopu maailmasta. Tai ainakaan Euroopasta.

    Finland


  • Kauhea rasismi17.8.2023 klo 01:31

    Pahuus Suomessa lisääntyy. Ennen pauhattiin vihapuheesta ja maalittamisesta. Sittemmin alettiin jahdata terroristeja ja saatiinkin laki urkintaoikeuksien laajentamiseksi. Nyt sitten pahuuden syövereistä on pinnalle putkahtanut rasismi. Yksi pahuuden laji, joka on kuuleman mukaan helppo määritellä. Ja koska näin on, niin se on myös helppo kitkeä ihmisiä jahtaamalla.

    Sitä en vain tiedä, miten rasismi eroaa esimerkiksi maahanmuuttovastaisuudesta. Ilmeisesti ihminen on rasisti, jos ei toivota vieraitaan tervetulleeksi jääkaapilleen, vaan vaatii omat eväät mukaan. 

    Vakoilua puolestaan ei kannata harjoittaa noviisipohjalta. Käy nolot, jos jää kiinni, kuten näyttää. Tosin ilmitulo voi olla informaatiovaikuttamistakin. Vaikea sanoa, kun maailma elää trollitodellisuudessa.

    Rasismin alkuperä on mielestäni orjuudessa ja sen perusteluissa.. Siksi tuntuu oudolta väittää Suomea rasistiseksi. Eihän täällä ole orjaa nähtykään. Vieraita ihmisiä ylipäätään. Naisasialiike tosin meuhkaa, että perhe orjuuttaa naisen, joten tästä näkökulmasta eräänlainen ?perherasismi? olisi tietysti mahdollinen. Eräänlaisesta perhedraamastahan nykyinenkin rasismin puuska syntyi, kun ex-morsian, ilmeisesti ennen häitä, julkisti ylkäehdokkaansa rasistista mielenlaatua osoittavia viestejä. 

    Sana rasismi on lainasana. Ilmeisesti siksi, ettei ilmiö ole suomalainen lainkaan, kuten olen epäillytkin. Sana mainitaan lainatun Suomeen vasta 1960 -luvun loppupuolella. Kielitoimiston tiedossa sana on ollut vasta 1960 -luvun loppupuolelta. 

    Google hakukoneen mukaan orjuuden ideologia näyttää seuraavalta:

    Some slaveholders believed that African Americans were biologically inferior to their masters. During the 1800s, this arguement was taken quite seriously, even in scientific circles. Defenders of slavery argued that slavery had existed throughout history and was the natural state of mankind.

    Eugeniikka puolestaan on oma opinkappaleensa, josta Wikipedia kertoo seuraavaa:Eugeniikka eli rodunjalostusoppi on ihmisten jalostamista väestön parantamiseksi sukupolvien myötä. Eugeniikkaa on kahdenlaista. Positiivinen eugeniikka tarkoittaa parhaimpina pidettyjen yksilöiden lisääntymisen rohkaisemista. Negatiivinen eugeniikka tarkoittaa huonoimpina pidettyjen lisääntymisen rajoittamista tai kokonaan estämistä.

    Karhu


  • Terveiset lomalta5.8.2023 klo 00:17

    Loma on moniulotteinen käsite. Suorastaan kirjo. Siksi onkin hyvä puhua pikemminkin loman kuin sukupuolen moninaisuudesta. Eihän kaksi vaihtoehtoa juuri täytä moninaisuuden ehtoa. Myönnän toki, että kysymys kahden moninaisuudesta on filosofinen kysymys. Toisin sanoen kysymys, johon sen enempää pähkäileminen kuin mikään muukaan ei tuota järjellistä vastausta.

    Yleensä pähkäileminen sekoittaa pään, joten en yhtään ihmettele, että oppimistulokset laskevat, kun jo koulutaipaleen alussa aakkoset korvautuvat binäärisen maailman kieltämisellä. Sen sijaan keskittyminen lomapäivien laskentaan, palkan ansaitsemiseen ja palkkojen kirjaamiseen kirjanpitoon kohottaisi oppimistulosten määrää verrattomasti.

    Saamani didaktiset instrumentit painottavat tavoitteellista opettamista, jota en opiskelijana havainnut missään, joten panostaminen opetusmenetelmiin tuottaisi varmasti tulosta sen sijaan, että vain lisää rahaa kaadetaan moninaisuuksien edistämiseen.

    Sitten myöhemmällä iällä, kuten tapauksessani, voi loman ymmärtää haluamallaan tavalla. Kuten teenkin. Titenkin ymmärrykseni sallimissa rajoissa.

    Tällä kertaa lomani suuntautui Längelmäveden rannalle Orivedelle, ymmärtääkseni. Pitkä matka ei ollut myöskään Eräjärvelle. Längelmävesi on tuttu kesäpäivästään, josta Topelius, pahojen kielten mukaan nousuhumalassa, taiteili runon, jonka mukaan oli näkevinään jotakin. Muiden muassa Längelmäveden. Harjulan seljänne lienee kaiketi Kangasalla sijaitseva Haralan harju tai Vehoniemen harju.  Gabriel Linsen on tehnyt runoon sävelen niin että nyttemmin taideteos tunnetaan nimellä Kesäpäivä Kangasalla.

    Loma onnistui. Kiitos yhden poutapäivän. Mitä enempää vaatimaton ihminen tarvitseekaan? Erityisen mieleenpainuvaa oli jälleen kerran maalaisympäristö, järven ranta ja sauna. Erityisesti hiljaisuus. Ehdin juostakin parikymmentä kilometriä, kahtena päivänä kympit. 

    Pitkästä aikaa pääsin juoksemaan peltojen keskellä maantietä. Tosin osan pikitietä. Ympärillä viljavat vainiot ja ilmassa joutsenet. Hämmästyin kauran viljelyn määrää. Ajattelin ensin, että kaurasta on alettu värkätä viinaa, mutta sitten muistin, että maitoahan kaurasta nykyään tiristetään, ja muita ekologisesti kestäviä tuotteita, niin että maapallon tulevaisuus turvautuu.

    Jopa keskushermostoni toimi yhtenä päivänä ennen näkemättömän tehokkaasti. Kaadoin 2150 Elon botin omalla 2500 arvoisella keskushermostoni Elolla. Lukemat perustuvat botin tekemään analyysiin. Ottelu oli lyhyt, botti murti sisilialaisen puolustukseni kekustan, joten väistin kuningattarella kohti vastustajan kuningasta, jonka edessä odotti oma sotilas. Sitten vain tuikkasin kuningattaren soltun eteen, ja se oli siinä. Se matsi.

    Kahtena päivänä söin oriveteläisessä kahvilassa lounaan ja näin myös paikallisen kirkon, joka on tosi hieno ja mielestäni omaperäisen näköinen.  Se on Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelema luomus 1960 -luvun alusta. 

    Eräjärvi on niin ikään mielenkiintoinen paikka. Erityisesti mieleeni jäivät Vihasjärven koulu ja Kivimuseo. Vihasjärven koulun vaiheet alkoivat 1906 ja päättyivät keväällä 1968. Parhaimmillaan oppilaita mainitaan olleen mittavasti yli sata. Itse rakennus on vaikuttava ympäristöineen ja historiallisine esineineen. Eräjärvi on ollut muinoin itsenäinen kunta, joka on sittemmin liittynyt Oriveteen. Muistaakseni 1973. 

    Kivimuseossa huomioni kiinnittyi Eräjärven vaakunaan, jossa on punaisella pohjalla kolme puista valkoista ongenkoukkua. En olisi tiennyt esineitä puisiksi ongenkoukuiksi ellen olisi kysynyt. Itse museo on entinen 1864 valmistunut lainaviljamakasiini. Mielenkiintoista oli tutustua kiven kiertokulkuun luonnossa kuten myös erilaisiin koti- ja ulkomaisiin kivilajeihin.

    Längelmävesi


  • Vanha hyvä aika takaisin12.7.2023 klo 02:00

    Ehdin luulla, ettei Suomessa ole rasismia. Mutta ihminen erehtyy. Kun avasin paikallislehden luin, että jopa presidentti on jyrähtänyt. Sitä en tiedä mistä, mutta otsikko viittasi rasismiin ja suomalaisiin arvoihin. 

    Sauli näkyy kasvaneen pituutta. Myös hymy on entistä leveämpi sen jälkeen, kun Suomi pääsi Naton jäseneksi. Toivottavasti Nato -jäsenyys ei peruunnu Riikka Purran aiheuttaman kohun vuoksi. Taisi Turkki olla oikeassa toppuutellessaan. 

    Ehkä rasismia löytyy, kun tunkioita riittävästi kaivellaan. Eikä varsinaisesti tarvitse kaivella  tunkiota, jopa taiteesta on löydettävissä nykypäivälle epäilyttäviä arvoja. Taiteessa ei ole esimerkiksi otettu huomioon sukupuolen kirjoa eikä sitä, että valkoihoisuus on yliedustettuna.

    En ymmärrä, miksi ulkomaiden pitää puuttua Suomen sisäisiin asioihin. Ainakin Saksa öyhöttää siinä missä paikalliset hyvyyden vartijatkin. Jopa entinen pääministeri näyttää entistäkin hurskaammalta, Kepusta puhumattakaan. Toki jälkimmäisillä ei liene tekemistä ulkomaiden kanssa, mutta kumminkin. Ihmetys on yhtäläinen.

    Kohu on kummallinen sikälikin, ettei siihen liittyne rikosta. En ole nähnyt uutista, että poliisi olisi kohun aiheuttanut. Rasismi on ymmärtääkseni rikos. Mutta ehkä kysymys on jostakin uudistetusta rikoslaista, jossa presidentti ja muut kanssajuoksijat voivat antaa tuomion niin kutsutusti lennosta. Mitä ison talon väki edellä, sitä pienen talon perässä. Ehkä tästä kuitenkin vielä sikiää poliisikeissi. Menee tietämään.

    Sitäkään en ymmärrä, miten Riikan somekirjoittelu on ylipäätään paljastunut, jos ylipäätään. Eikö nimimerkki olekaan anonyymi? Kuka on laulanut, vai onko peräti hanuri ollut asialla? Sitä paitsi eikö hallituksen toimintaa ohjaa hallitusohjelma eikä Riikan somepäivitykset? 

    Porvarillisten työmarkkinajärjestöjen hurskaus yllättää. Puljujen pomot näyttävät olevan itkettävän yksimielisiä siitä, että Suomelle on aiheutunut suuri mainehaitta. Siitäkin huolimatta, että työntekijän asemaa ollaan heikentämässä, lakko-oikeutta rajoittamassa ja tekeillä on veret seisauttavat leikkaukset. Ilmeisesti pamppujen rinnassa sykkii sula hyvyys. Hyvyys, joka ohittaa jopa riiston. 

    Vaihtoehtohan on se, että hallitus pyllähtää, vasemmisto palaa valtaan siinä missä hyvyyskin, vanhat hyvät ajat niin ikään, ja uutta rahaa lainataan entiseen tapaan kaikkien hyvien asioiden toteuttamiseksi. Että näin 1.

    Täytyy nyt varmuuden vuoksi ilmoittaa, että kannatan ehdottomasti kaikkia hyviä arvoja ja pyydän anteeksi, jos hyvät arvoni eivät syystä tai toisesta hyviä olekaan. Että näin 2.

    Kanto


  • Kävin kotona8.7.2023 klo 02:13

    Kertovat, että luontokadoksi nimitetty ilmiö on todellinen. Ja että sitä pitää torjua. Sitä luontokatoa. Näyttää siltä, että tämä on samaa luokkaa oleva ongelma kuin rasismin kitkeminen alueilta, joissa sitä ei ole. 

    Toki pääkaupungissa katuja kävellessä syntyy vaikutelma, että luonto on kadonnut. Esimerkiksi eduskuntatalossa ei ole juurikaan lehtivihreää. Ehdotan, että Paavo Arhinmäeltä tilataan luontoa simuloiva seinämaalaus, jotta illuusio luonnon olemassaolosta säilyy.  Pääkallon paikallakin. Toki sekin voidaan maalata. Siis se pääkallo.

    Kävin vuosien jälkeen kotona ja havaitsin, ettei luonto ollut kadonnut minnekään, vaan sitä oli tullut rutkasti lisää. Puut olivat kasvaneet metrikaupalla ja pellot olivat parimetrisen pajun täyttämät. Maisema oli muuttunut niin oudoksi, etten ollut osata perille. Joka paikkaan oli tämän lisäksi ilmestynyt kasveja, joiden olemassaolosta en ole tiennyt höykäisen pölähtävää. 

    Isän haudalla täytynee käydä tarkistamassa, onko kivi vielä paikallaan. Olen varma, että isäukko on kääntyillyt, jos on aavistellut, että vaivalla raivatut pellot pukkaavat tänään pajua. Muistan vielä ajan, kun taistelimme pajuja ja ympäröivää vettä vastaan. 

    Eikä tämä muutos rajoittunut ?kotikartanoon?, vaan koko matkan varrelle luontoa oli tullut lisää. Puut olivat kasvaneet pituutta ja puita ja pensaita oli ilmaantunut kasapäin aikaisempaa enemmän. Luulin myös, että korona ja muut onnettomuudet olisivat kurjistaneet maaseudun, mutta mitä vielä. Kaikki näytti elinvoimaiselta, tienooot olivat hyvin hoidetut ja vilja kasvoi pelloilla. Kenties jopa voimallisemmin kuin koskaan.

    Ilmeisesti väki on myös vaurastunut, koska kotirannat notkuivat luksusveneitä väärällään. Jopa siinä määrin, että arvelen Päijänteen pinnan olevan tavallista korkeammalla. Muistelen saaneeni opetusta kappaleen syrjäyttämästä vesimäärästä, joten arvelen usean veneen syrjäyttävän vettä nimenomaan rannalle päin.

    Olen elänyt uskossa, että luksusveneen omistajan täytyy olla rikas. Onneksi tämä kotiranta on kotimökistä etäämmällä. Ei täysijärkinen, vähäjärkisestä puhumattakaan, ymmärrä venemoottoreiden, ylipäätään moottoreiden, pärinää. Päijät-Hämeessä pärinä kuitenkin on yhtä tarpeellinen kuin aamiainen. Muutoin bisnes kärsii.

    Kotona käynti onnistui yllättävän hyvin. Suoli toimi tällä kertaa lähes normaalisti. Jos ei olisi toiminut, olisin tällä hetkellä vankilasta. Ilmeisesti luontoarvojen rikkomisesta, yleisen siveellisyyden loukkaamisesta ja ties mistä. 

    Keskellä tietä asiointi ei sovi läntiseen demokratiaan, kuten ei juuri mikään muukaan. Kapitalismikin etenee vauhdilla. Kohta rintalapseltakin peritään maksu maitokulauksesta, jos sattuu sellaisen saamaan näinä energiakriisin, kylmän sodan ja muiden itsen ja toisten aiheuttamien ongelmien aikakaudella.

    Keisarinkruunu


  • Hyvää juhannusta 202322.6.2023 klo 21:48

    Hyvää juhannusta 2023. Se on täällä taas. Ajankohta, jolloin edellinen talvi kääntyy seuraavaksi talveksi. Eli päivän pituus ryhtyy lyhenemään, lunta tippumaan ja kurjuus kasaantumaan. Näin siitä syystä, että valtakuntaan on saatu porvarihallitus. 

    Tosin voi olla, että maapallo lämpenee sen verran, että seuraava talvi on peruttu. Joten pieneen optimismiin löytyy hyvä syy. Joka tapauksessa perinteisiin kuuluu tehdä juhannustaikoja, kun vain tietäisi oikean. 

    Mikään ei estäne kehittämästä omaa taikaa. Kenties entistä parempaa. Vaikkapa, jos juhannuksena putoaa tuolilta, se tietää sitä, että olet humalassa. Sama pätee myös veneeseen. Laidan yli tippuminen ennustanee vahvaa humalatilaa. Maalla voi mennä sian tykö ja jos sika röhisee, niin se tietää hyvää ruisvuotta, arvelen. Kokonaisen veneen kaatuminen ennustaa hallitsemisen ongelmia. Saattaa olla, että hallitus kaatuu. Omaan mahdottomuuteensa.

    Jos talous tervehtyy sillä, että siitä viedään rahat, niin se olisi jo juhannustaikaakin suurempi ihme. Eikö velkaa oteta sitä varten, että talous kasvaa, rahamäärä lisääntyy ja kansalaiset rikastuvat? Ylipäätään, miten talous rahoittaa hankkeitaan, jos maksuvälineet nyysitään?

    Onneksi kansalaisen ei tarvitse tietää taloudesta mitään. Siitä pitävät huolen ihmiset, jotka tietävät. Sijoitusneuvojat, konsulentit ja valtiovarainministeriön virkamiehet. Sitten kun nämä tietävät, sen jälkeen tietävät myös Petteri ja kumppanit. Listasta unohtuivat vielä pankkien ekonomistit, EVA, ETLA ja erilaiset kolumnistit, jotka ovat sen verran kuuluisia, että saavat mielipiteensä lehteen.

    Uutta velkaa otetaan varmasti tulevalla hallituskaudellakin. Vihreästä siirtymästä lähtee värit, ellei siihen panosteta. Hyvä niin. Kun julkisella rahalla pystytetään tuulimyllyjä joka kunta kukkuralleen, niin se turvaa takakylien talouden. Siitä taas seuraa kiinteistöjen arvon nousu ja rikastuminen. Se taas, mikä on otettavan velan loppusumma on riippuvainen siitä, miten paha rahapula uhkaa EU:ta ja miten paljon pitää panostaa Ukrainaan ja valtakuntamme militarisoimiseen. Yritysjohtajille pitää tietysti löytää kenkärahaa, jotta he jaksavat ahkeroida ja kääntää talouden pyörät kohti ylämäkeä. 

    Luottavaisin mielin täytynee tänäkin juhannuksena katsoa tulevaisuuteen. Kommunistit on syösty vallasta ja porvarit ovat ohjaksissa. Rodun tulevaisuuskin on hanskassa. Katso perussuomalaiset. Pahuuskaan ei pääse irti. Katso kristillisdemokraatit. Joten mikä ollessa. 

    Orvokit


  • Taloudellinen kasvu12.6.2023 klo 23:56

    Suomen Yrittäjät esittää johtajansa Mikael Pentikäisen johdolla hurjia (IS.6.6). Tuntuu siltä, että voiton maksimointi on kohonnut tappiin. Reippaasti ylikin. Vaatimukset uudelle hallitukselle ovat vallankumouksellisia. 

    Kun tarkastelee yrittäjien listaa, niin joutuu kysymään, mihin järjestö pyrkii? Suomen talouden näivettämiseenkö? Ainakaan kasvu ei yrittäjien opeilla kohene. 

    Kaikki esitetyt keinot ovat sellaisia, jotka edistävät vain yrityksen kannattavuutta. Kuten irtisanomisten helpottaminen, sunnuntai- ja ylityökorvausten poistaminen, paikallinen sopiminen ja hirmuiset leikkaukset sosiaaliturvaan.

    Taloudellinen kasvu lähtee mielestäni siitä, että palkkatulo kasvaa. Se vaikuttaa eniten BKT:hen. Toki omistajan ansiokin vaikuttaa, mutta koska omistajia on työläisiä vähemmän, niin  omistajan tienestit eivät johda kansakunnan vaurastumiseen. Pikemminkin päin vastoin. Tuloerojen kasvu hajottaa ennen pitkää yhteiskunnan.

    Pahin kannustinloukku liittyy Pentikäisen mukaan sosiaaliturvaan. Kuinka muuten. Etuuksien taso nousee kuuleman mukaan palkkoja nopeammin, mikä vähentää kannustinta tulla töihin. Mikä käsitys työnhakijasta! Eikö tätä voisi jo kriminalisoida. Eikö samalla logiikalla yrittäjän tulojen vähentäminen kannusta yrittäjää yrittämään enemmän?

    Sen sijaan palkkojen nostaminen on helpoin keino purkaa kannustinloukut. Kun palkkataso ylittää reippaasti sosiaaliturvan, niin työantajan oven taakse muodostuu jono. Tosin näitä jonoja on ollut jo ammoisista ajoista saakka, joten mihin ne olisivat tällä välin hävinneet. Ei tarvitse olla kummoinenkaan työtehtävä, kun hakijoita on useita kymmeniä. Koulutuksiin satoja, jopa tuhansia. 

    Työvoimapula selittyy usein pelkästään sillä, että työnantaja tarvitsee vain sellaista työvoimaa, joka osaa ratkaista yrityksen akuutit ongelmat. Ongelmat, jotka osaamattomuus, kyvyttömyys ja muu tohelointi on tuonut tullessaan. Ja eihän tällaisia ihmeihmisiä kasva joka oksalla. Jos ylipäätään. Oksalla.

    On paljon puhuttu taloudellisesta kasvusta. Valitettavsti monellakaan ei ole käsitystä termistä. Siksi kannattaa turvautua Wikipediaan. Mainittu lähde määrittelee talouskasvun talouden tuottamien tavaroiden ja palvelujen tuotantomäärän lisääntymisenä. Sitä mitataan tavallisesti reaalisen BKT:n määrän vuotuisella prosenttimuutoksella. Reaalinen tarkoittaa todellista tuotannon arvon kasvua, josta on poistettu hintojen nousun, eli inflaation, vaikutus.

    Moisessa määritelmässä on se hassu ongelma että, miten tavaroiden ja palveluiden määrä kasvaa ilman rahaa? Eikö yritystoiminta perustu siihen, että tavaroita ja palveluita tuotetaan palkkatuloa vastaan. Nyt jos palkkoja pienennetään, niin tavaroiden ja palveluiden määrä vähenee ja päin vastoin.

    Blume


  • Nysväämisen aika2.6.2023 klo 03:28

    Urbaani sanakirja määrittelee yhden tekemisen tavan, nysväämisen, seuraavasti:

    ?Olla aikaansaamaton, tehdä jotain tehottomasti, koska huomio takertuu epäoleellisiin yksityiskohtiin?.

    ?Hoitaa liian hitaasti ja vaikeasti jotain yksinkertaista pikkuasiaa maksimaalisella etanamaisuudella ja ärsyttävyydellä?.

    Katson, että nysvääminen on periporvarillinen tapa hoitaa asioita. Jos katsoo Suomen taloutta, jonka kunnosta nimenomaan porvarin pitäisi kantaa huolta, niin pahalta näyttää, etten sanoisi huonolta. Kuten sanonkin. Ei tosin niin, että mikään kriisi välittömästi uhkaisi, vaan mahdollisuuksiin nähden asiat ovat retuperällä. 

    Kokonainen maailma luotiin kuudessa päivässä, mikäli saamani tieto pitää paikkansa, mutta porvareiden hallitusneuvottelut ovat kuin nälkävuosi. Pitkä siis.  Luulisi, että porvarillinen ote asioihin olisi vähintäänkin ytimekäs. 

    Näyttää siltä, että suur- ja pikkuporvareiden välillä vallitsee juopa, jonka yhteen kurominen kivestää. Aiheuttaa hankaluuksia. Syynä kenties repaleinen ideologia. Tosin voi olla, että ongelma on syvempi identiteettipoliittinen kysymyskin. Moni porvaripoliitikko näkyy hilluneen sateenkaarikulkueessa, joten kysymys identiteetistä ei luullakseni ole kaukaa haettu. Nykyään identiteetti on tärkeä asia. 

    On vaikea ymmärtää, mitä kuntoonpanemista Suomen taloudessa ylipäätään on. Miksi velkaantumista pitää hillitä leikkaamalla? Eikö olisi yksinkertaisempaa olla ottamatta enää velkaa? Muutoin talous kyllä toimii ilman nysväämistäkin.

    Lisävelkaa todennäköisesti kuitenkin tarvitaan. Juuri luin, että Nato -jäsenyys luo meille lähes uuden puolustusjärjestelmän, joka varmasti syö varoja vähintään saman verran kuin opetus. Uusia ukkoja, niin kutsuttuja sotilaitakin tarvitaan hirveä määrä. Sellainen määrä, että reservin ikärajaakin pitää nostaa, jotta saataisiin tarvittavat komentoketjut ja hierarkiat sääntöjen ja määräysten mukaisiksi.

    Varmaan nysvääminen tuottaa uusia rauhojakin. Jo nyt meillä on kehorauha, ruokarauha, naisrauha, Pähkinäsaaren rauha, Stolbovan rauha, Uudenkaupungin rauha yms.  Urheiluvalmentaja ei saa enää puuttua valmennettavan syömisiin eikä toimenpiteisiin, jotka aiheuttavat kipua ja ahdistusta. Urheilun ja liikunnan pitää olla kivaa ja syödä pitää, jotta jaksaa. Eipä ihme, että valtakunta marssii vatsallaan. Kun jalat eivät enää kanna. Kaikki tämä siitä syystä, että uusien rauhojen rauhanehdot kieltävät tuloksiin johtavan harjoittelun.

    Kuten sanottu, identiteetti on tätä päivää. Ei normaali. Identiteettiä pitää puolustaa, sen asiaa pitää ajaa liput ja torvet töristen. Normaali on pahan alku ja juuri. Se on yhteiskunnallinen rakenne, joka pitää murtaa, maksoi mitä maksoi, kuten tekeekin. 

    Kana


  • Suomi kuntoon22.5.2023 klo 18:27

    Petterin porukka on sorvannut hallitusta pitkään. Etten sanoisi hartaasti. Onhan mukana myöskin valtakuntamme hengellinen kokoomus eli kristillisdemokraatit. Valmista ei vain synny. Olisiko syy siinä, että käsitys syntymisen saloista on viime  aikoina hämärtynyt? Kansa on muuttunut sukupuolineutraaliksi kirjoksi.

    Asiantuntijoiden mukana olo ei näytä asioita ripeyttäneen. Pikemminkin päin vastoin. Oikeusministeriökin toppuuttelee jo rangaistusten koventamisvaatimuksia.Työperäisestä maahanmuutostakin kinataan. Ilmeisesti ongelmat liittyvät siihen kuinka suuri laiva tarvitaan lisätyövoiman valtakuntaan roudaamiseen. Kuuleman mukaan tämä edellyttäisi ensin rasististen rakenteiden purkamista. Tosin uusi rakenne saatiin aikaiseksi, kun itärajalle saatiin aita. Yksi keino rakenteista eroon pääsemiseksi olisi jättää rakenteet tekemättä.

    Ehkä Petterin pitäisi harkita lisää asiantuntijoita porukan terästämiseksi. Miten olisi kehonkielen asiantuntija? Entä ennustaja? Niin ja kristallipallo. Niistä saattaisi lohjeta uusia näkökulmia jo kansanperinteeksi muodostuneisiin Suomi kuntoon vinkaisuihin. Sitä paitsi eihän valtakunnan kuntoon paneminen ketään edes kiinnosta. Vääntö koskee vain sitä, mitä kukin puolue yrittää lypsää kannattajilleen. Petteri tietysti palkkaveron alentamisen, jotta rikkaimmalle desiilille saataisiin enemmän ?fyrkkaa?.

    Björn Wahlroos esitti äskettäin mielenkiintoisen ajatuksen talouden tervehdyttämiseksi. Hän kun loihe lausumaan, että julkinen tuki pitäisi kohdistaa vain hyvin menestyville yrityksille. Onhan tässä ideaa, jos ajatusta kehitellään eteenpäin. 

    Julkinen tuki tulisi kohdistaa vain toimialoille ja yrityksille, joilla on menestymis- ja kasvumahdollisuuksia. Näin kuitenkin vain alkuun pääsemiseksi ja siten, että tuki tippuu aikaa myöten ja sitä ripeämmin, mitä huonommalta menestys alkaa näyttää.

    Samaan aikaan tuki pitäisi ehdottomasti lopettaa kannattamattomilta yrityksiltä ja ne pitäisi päästää kaatumaan mahdollisimman pian resursseja syömästä. Kun talous alkaa kasvaa, se syö pois työvoimaa kannattamattomilta aloilta ja julkiselta sektorilta ja siirtää työvoiman kannattavalle sektorille. Näin talous alkaa kukoistaa ja kestävyysvaje poistuu. Samoin työvoimapula, koska työvoima toimii nykyään jokseenkin epätarkoituksenmukaisissa tehtävissä, kuten rahastaa viekkaasti ja vääryydellä pysäköinnistä.

    Sanottu ei tietenkään toimi, koska ihminen ei toimi kapitalistin laatiman matemaattisen mallin tapaan. Kuka julkisen sektorin pomo esimerkiksi suostuu vaihtamaan tehtäväänsä toiseen ilman että saa korvaukseksi vähintään kultaisen yöastian? Ei niin kukaan. Vielä kun tuntee millä vakaumuksella yritykset rekrytoivat henkilöstöään, niin eihän tästä mitään tule. Työvoimapula on pitkälti yritysten itsensä aiheuttama ongelma. Edunvalvontaväline, jolla pyritään palkkatason madaltamiseen yrittämällä saada aikaan riittävä työvoiman ylitarjonta.

    Jotta valtakunnan asiat saataisiin yhtä hyvään kuntoon kuin pääkaupungissa ehdotan presidenttiehdokkaaksi Juhana Vartiaisen. Sen jälkeen maa ei enää kasva rikkaruohoa, vaan tilalla lainehtii satoisa viljapelto. 

    Jyväskylä


  • Nokituksia11.5.2023 klo 02:10

    Kestävyysvaje tuli ja menee kohta.. Suomalainen terveydenhoito on tarttunut rivakasti ongelmaan ja pitää huolen siitä, ettei väestö pääse ikääntymään. Ainakin jokunen lääkäri on alkanut kirjoittaa elvytyskieltoja haudan partaalla hoippuville. Näin ainakin mediassa levinneen kahden lukemani kauhutarinan mukaan.

    Tai mikä kauhutarina elvytyskielloista uutisointi on? Moni suomalainenhan vain nyökyttelee ja öhisee jotakin siihen tapaan, että niinhän se on, ja justiinsa niin. Kyllä se armomurha pitää saada lakiin kirjatuksi. Juu. Se on ihmisoikeus. Ja ihmisoikeus kuuluu juuri vanhalle ihmiselle, jos kenelle. Kyllä tässä nyt pitää vähintään adressi kerätä.

    Tästä näkökulmasta Petterin porukan Suomi kuntoon reseptit näyttäytyvät kerrassaan ylimitoitetuilta. Niin, ja Petterin olan takaa pilkottavat silmälasit. Niin kutsutut takapirut, jotka kuiskuttelevat Petterin korvaan sen, mitä Petterin kuuluu tehdä ja mitä ei. Ja tottakai Petteri tekee, mitä käsketään ja on tekemättä täsmälleen sen, mikä kielletään. 

    Ylin päättävä elin valtakunnassa on valtiovarainministeriö, joten tutkainta vastaan potkiminen on vähintäänkin turhaa. Eläkeläisen kimpussa on valtiovarainministeriökin. Näyttää siltä, että elvytyskielto on laajennettu kielto, joka koskee niin taloutta kuin ikäihmistäkin. Joten ei muuta kuin elpymiset mullan alle kantokykyä rasittamasta.

    Nyt tosin EVA pistää paremmaksi. Nokittaa. Suu maireana kuin Hangon keksi laitos konsulttinsa kautta kailottaa, että leikkaustarve kahden seuraavan hallituskauden aikana on 13 miljardia. Se vastaa pikaisen arvioni mukaan suunnilleen valtakunnan uusimpia varustautumismenoja. Että siinäpä miettimistä varustaako vai panostaa sen verran muuhun, että saadaan vaikkapa potilaan suoli kunnolla tähystetyksi.

    Työhön pakottaminen ei Iltalehden toimittajan mukaan ole rikos. Ihme kyllä, koska pakottaminen muussa yhteydessä nimenomaan on. Rikos. Jos pakottaminen ei ole rikos, niin ei muuta kuin valtio pakottamaan yritykset työllistämään, niin saadaan se toimittajan parkuma työllisyyskin kohoamaan kohisten. Etten sanoisi tappiin, kuten teenkin, eli sanon.

    Wikipedian mukaan tutkain merkitsee terävää kärkeä, piikkiä tai pistintä. Kudontaterminä tutkaimet sana tarkoittaa loimilankojen loppupäitä. Itse sanonta on peräisin Raamatun vanhemmista suomennoksista, ja sillä tarkoitetaan teräväpäistä keppiä, jota käytettiin vetohärkien ohjaamiseen. Samasta sanavartalosta kuin tutkain ja verbi tutkia on johdettu myös sana tutka. Ensimmäiset tutkalaitteet saatiin Suomeen vuonna 1943.

    Kaksi ensimmäistä saksalaista Freya-ilmavalvontatutkaa saatiin huhtikuussa 1943. Niiden avulla lähestyvät viholliskoneet havaittiin 75-120 km:n etäisyydeltä.

    Nyt kannattaa pohtia hoitotestamentin tekemistä. Olen ajatellut, että ihmisen kuoleman varmistamiseksi tarvitaan vähintään muutama riippumaton asiantuntija. Näin, ettei liian pintapuolisen exituksen toteamisen vuoksi joudu elävänä haudatuksi. Porvarillinen maailma näyttää tällä haavaa sen verran epäilyttävältä, että menettely tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Sama koskee myös elvytyskieltoja ja diagnooseja. Niitä ei pitäisi jättää yksittäisen pulliaisen kontolle missään tapauksessa. 

    Esimerkiksi oman suoleni kunnosta löytyy kaksi vastakkaista näkemystä. Toinen sanoo, että tila on huono, ja toinen, ettei suolessa ole mitään vikaa lekaasivauriota lukuunottamatta. 

    Muutoin kunto on muuttunut vuodesta 2018 seuraavasti:

    Hemoglobiini 90 - 145

    Cea 140 - 206

    Kreatiini 60 - 102

    Punnerrukset 10 - 56

    Juoksuvauhti on nyttemmin 6-7 min/km. Aiemmin kilometrivauhti oli 4 min/km ja vauhtia pystyi pitämään yllä 42 195 metriä. 

    Nokitus tarkoittaa paitsi panna paremmaksi niin myös etupyörällä jarruttamista niin että takapyörä nousee ilmaan. Jää nähtäväksi. Siis, että nouseeko. Se takapyörä. Edes. 

    Blommor


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita