Kysymyksiä ajan ilmiöstä8.5.2020 klo 15:53
Elämme merkillisiä aikoja. Se tarkoittaa normaalin järkkymistä. Esimerkiksi suojelu on saanut eriskummallisia piirteitä, kun eristämistäkin on alettu pitää suojeluna. Aikaisemminhan eristäminen on ollut rangaistus. Rationaalisuus on muuttunut yksilön rationaalisuudesta lauman rationaalisuudeksi. Ainakin, jos on uskominen laumaimmuniteetin ajatukseen.
Laumaimmuniteetin ajatushan olettaa, että lauma on perustettu suojelemista varten, vaikka äkkiseltään saattaisi ajatella, että lauma on lähinnä saalistusta varten luotu yksikkö. Toki voihan olla, että susi elää laumassa siksi, että yhdessä on kivaa pikemminkin kuin siksi, että lauman avulla on helpompi saalistaa.
Joku saattaa liittää lauman ajatuksen paniikkiin joutuneeseen ihmisjoukkoon, jonka käyttäytymisessä puolestaan ei ole ajatusta ollenkaan. Päin vastoin: porukkahan säntää joukkona kuin päätön kana, vaikka päättömien kanojen lauma lienee perin harvinainen. Joukossa tyhmyys tiivistyy, on tunnettu sanonta, ellei peräti sananlasku. Siksi moni suhtautuu laumaan epäluuloisesti.
Laumasuojasta puhutaan silloin, kun tarttuvaa tautia vastaan on saatu rokotetuksi riittävän suuri määrä ihmisiä, jolloin rokottamattomat ovat ikään kuin suojassa, kun ei ole enää ketään, jolta tartunnan saisi. Nyt näyttää siltä, että laumasuoja syntyisi rokottamattakin, kunhan riittävän suuri määrä ihmisiä sairastaa taudin, jotta heille syntyy samanlainen vastustuskyky kuin rokottamallakin. Näin ainakin median välittämän niin kutsutun luotettavan tiedon mukaan.
Nyt herää kysymys, onko taudin tukahduttaminen itse asiassa sama asia kuin rokottaminen? Eikö rokottaminenkin tukahduta taudin? Vaikka rokote keksittäisiin, niin eihän sekään hetkessä vaikuta, eikä tiettävästi lopullisesti sekään. Jos taudin etenemistä ryhdyttäisiin systemaattisesti ja ponnekkaasti nitistämään ilman rokotettakin, niin luulisi viruksen lopulta, jos ei muuta niin masentuvan.
Mielenkiintoinen kysymys, jota kaikkitietävä media ei ole vielä käsitellyt, on se, onko kaikkien ihmisten pakko saada tauti, jos taudin pysäyttämiseksi ei tehdä mitään. Kaikki taudit eivät tiettävästi edes tartu, ja moni syö punaista lihaa halukkaasti saamatta syöpää, tai muitakaan oireita. Luulisi, että viruksiin pätee sama asia. Jos joku saa viruksia sisäänsä, niin sairastuvatko kaikki, vai vain osa ihmisistä. Sen sijaan, että messutaan riskiryhmäläisistä, kannattaisi puhua niistäkin, joille ei vuorenvarmasti kehity tautia, ja erityisesti siitä, miksi ei.
Auttavatko terveet elämäntavat, punaisen lihan välttäminen ja urbaanit elämäntavat viruksen torjunnassa? Tähän mennessä tiedämme, että vain ulkoista desinfiointia suositellaan. Siitäkin huolimatta, että perinteiset terveyssuositukset ovat terva, viina ja sauna, joista jälkimmäisen on korttelikomitea kieltänyt monessa taloyhtiössä.
Oheen ajankuvan mukainen hedelmäasetelma.

Bara vatten 202030.4.2020 klo 17:38
Hyvää suomalaisen työn päivää. Sitä vietetään vuosittain toukokuun ensimmäisenä päivänä. Vuodesta 1979 lähtien päivä on ollut virallinen liputuspäivä.
Mitenkään väheksymättä työtä liputtamisen aiheena, olen kuitenkin sitä mieltä, että liputuspäiviä on liikaa. Niitä pitäisi karsia ja tehdä jäljelle jääneistä kiertäviä aiheeltaan. Mikä järki on siinä, että vain muutama merkkihenkilö saa itselleen liputuksen ja muut eivät?
Kyllä työttömänkin kunniaksi pitäisi lipun liehua mahdollisimman komeasti, muulloinkin kuin silloin, kun työtön heittää niin kutsutun veivinsä. Tai potkaisee tyhjää. Näin siinä tapauksessa, että joku ylipäätään tietää työttömän poistuneen yhteiskunnan kantokyvystä, tai pikemminkin sen puutteesta.
Olisi kiva, jos missitkin saisivat oman liputuspäivän, vaikka muutaman tuhannen vuoden välein. Miksi vain naisasianaisia arvostetaan? Kyllä tasa-arvo edellyttäisi nimenomaan tasa-arvoa. Sitä paitsi, kuka muu kuin missi nykypäivänä on huolissaan ilmastonmuutoksesta, naisasiasta, ihmisoikeuksista ja ylipätään hyvistä asioista?
PÄKS on jälleen aktivoitunut. Se ehtikin olla jo lomautusten, koronan, tai muun syyn vuoksi hiljaa useamman kuukauden ajan. Nyt sitten on tullut kutsu muutaman yli hypätyn kontrollin jälkeen normaaliin arkeen. Yleisfobikko ei ole erityisen ihastunut verikokeen ottamisesta, kuten ei kontrolleista ylipäätään, joten moni lienee ottanut hiljaiselon loman kannalta.
Laitoksen viereen rakennetaan parhaillaan uutta laitosta, joten paikalla on toistaiseksi suuri monttu, jonka olemassaolo huolestuttaa siinä missä riehuva viruskin. Maastahan nimenomaan voi nousta ilmoille ties minkälaisia viruksia, mikrobeja, bakteereja tai peräti zombeja, huonosti kuolleita potilaita.
Viina ei varsinaisesti kuulu suomalaisen työn päivään, vaan lähinnä samppanja ja sima. Molemmissa on alkoholia, joten kannattaa jättää väliin, sillä alkoholi aiheuttaa syövän siinä missä punainen lihakin. Terva niin ikään kuuluu saman taudin aiheuttajiin, joten paras olla juomatta sitäkään. Lähes sataprosenttinen votka muistuttaisi luonteeltaan desinfiointiainetta, mutta valitettavasti nykyään saa vain vihervotkaa, joka on lähinnä kasvojenpesuvettä, ja kaikenlisäksi huonoa, joten paras juoda vain vettä. Bara vatten.

Quick ratio22.4.2020 klo 18:10
Sijoitetun pääoman tuotto on kapitalistinen luku, joka ei ole lakannut kummittelemasta sen enempää Euroopassa kuin muuallakaan. Näinä aikoina sen rinnalle on ilmaantunut tartuttavuusluku. Sillä tarkoitetaan sitä, kuinka monta ihmistä yksi tartunnan saanut tartuttaa edelleen. Ilman rajoituksia tartuttavuusluvuksi on kerrottu 2,2-2.7. Viimeaikaiset tiedot kertovat luvun olevan jo lähempänä ykköstä. Joko yli tai ali. Missään ei ole kuitenkaan kerrottu, millaiseksi luku muuttuu, kun rajoitukset poistetaan.
Tartuttavuusluku muistuttaa olemukseltaan liiketaloudesta tuttua quick ratiota, maksuvalmiussuhdetta tai happotestiä, acid test. Luku mittaa yrityksen kykyä selviytyä lyhytaikaisista veloistaan pelkällä rahoitusomaisuudellaan. Konkreettisesti se tarkoittaa sitä, kuinka paljon yrityksen kassassa on rahaa lyhytaikaisten velkojen maksuun. Periaatteessa lukua voi käyttää myös epidemian etenemisen mittaamiseen. Niin kauan kuin quick ration arvo on alle ykkösen, niin kauan kassassa on koronaa. Jos taas mittarin arvo kipuaa yli ykkösen maailma tervehtyy, ja sijoittaja saa pääomalleen tuoton.
Lyhytaikaisiin velkoihin kirjattaneen myös pääoman käytöstä maksettava korvaus, joten yhteiskunnan tuki yrityksille saattaa merkitä sitä, että sijoittaja saa riehuvasta taudista huolimatta yhtä muhkean korvauksen kuin ennenkin, ellei vielä julkisella tuella terästetyn. Pääoman käyttö kannattaa tulkita niin kuin se pitäisi tulkita, eli laajasti.
Pääoman käytöstä saatua korvausta on vuokrasta, veroista ja itse rahallisesta sijoituksesta saatava korvaus. Joku tietysti kysyy, miten verot liittyvät pääoman käyttöön. Vastaus kuuluu, että jos liiketoimintaa harjoitetaan jossakin maassa, niin valtiotahan siinä silloin käytetään, joten kyllä valtio eräänlaisesta kiinteästä pääomasta käy, henkisestä pääomasta puhumattakaan. Henkisellä pääomalla voidaan ymmärtää vaikka koulutusta, ellei se sitten jostakin syystä ole valunut hukkaan.
Adjektiivi quick on puolestaan tuttu jo ruton ajoilta. Rutto levisi aikoinaan nopeasti, joten eipä ihme, että kysymys on kaimasta. Jos siis kassan suhde lyhyihin velkoihin on alle ykkösen, niin noutaja tulee nopeasti. Vaikka yritys kuinka kannattaisi, mutta jos raha loppuu, niin lähin perillinen lienee hukka. Toivottavasti nykyinen tauti on aikaisemmista poikkeava siinä mielessä, että se myös häipyisi mahdollisimman rivakasti.
Oheen olen muokannut maiseman Azoreilta korona-aikaan sopivaksi. Kuva on vanhoilta hyviltä ajoilta, joten siinä ei pitäisi olla ainakaan virusta. Tekstiä on täytynyt käyttää siksi, että meri on usein niin samanlainen kuin mikä tahansa meri, että sekaannuksen välttämiseksi meri kannattaa aina nimetä. Puiden välin pitäisi sääntöjen mukaan olla ainakin pari metriä, mieluummin enemmän.

Hyvää pääsiäistä 20208.4.2020 klo 20:29
Hyvää pääsiäistä 2020. Piinaviikko on tänä vuonna tavallista pidemmän tuntuinen. Nimitys piinaviikko juontaa juurensa Kristuksen kärsimyskertomuksesta. Muita nimityksiä ovat hiljainen viikko, suuri viikko tai pyhä viikko. Viikon nimenä voisi näinä päivinä olla myös koronaviikko. Se taas merkitsee kärvistelyä sisätiloissa ihmisiä vältellen.
Syöminen on yksi pääsiäisen rituaaleista. Erityisesti kananmuna on kohonnut merkittävään asemaan. Munan kerrotaan symboloivan ikuista elämää. Edessä häämöttävä uusi elämä symboloituu kananmunaan. Uusi elämä on munaan piiloutuneena, kunnes kuori rikkoutuu, ja uusi elämä murtautuu esiin.
Myös kani ja jänis symboloivat uutta elämää. Syy piilee siinä, että molemmat eläimet ovat nopeita lisääntymään. Saksalaisten kerrotaan ottaneet kanit ensimmäisenä käyttöön 1500-luvulla ja pääsiäispuput 1700 -luvulla. Näitä eläimiä ei tosin syödä niinkään pääsiäisenä, mutta ne ovat kuitenkin yksiä juhlan symboleja. Sen sijaan lammas on perinteinen pääsiäissyötävä. Lammasta kerrotaan nautitun jo 600 -luvulta lähtien pääsiäisruokana.
Joihinkin uskonnon suuntauksiin kuuluu myös pääsiäisen aikainen paasto. Paaston aikana maitoa ja kananmunia kertyi varastoon suuri määrä, joten paaston päättymisen aikaan niitä oli sitten järkevää ryhtyä syömään tavallista runsaammin. Suuri paasto kestää varhaiskristilliseltä ajalta periytyvän tavan mukaan 40 vuorokautta. Paasto alkaa ennen pääsiäistä ja päättyy pääsiäiseen.
Jänönratamo, Plantago ovata, Plantago ispaghula, on yksivuotinen vanakasvi, joka kasvaa kuivilla seuduilla erityisesti Aasiassa sekä Välimeren alueella. Kasvi on levinnyt myös Pohjois-Amerikkaan (Wikipedia). Kasvia ei mainita erityisenä pääsiäisherkkuna, mutta sillä on suoliston toimintaa parantava vaikutus, joten jos noudattaa perinteitä, kannattaa harkita kyseisen ratamovalmisteen nauttimista muiden herkkujen ohella.

Kärvistelyn aikakausi3.4.2020 klo 15:10
Meneillään oleva epidemia on hermoille käypää sorttia, kun ei voi mitenkään arvioida taudin todellista luonnetta. Aluksi mediasta sai kuvan, että kysymyksessä on vain flunssan tapainen ilmiö, josta ei todennäköisesti ole suurtakaan haittaa. Sittemmin tilanne on muuttunut moneen kertaan ja yllätyksiä ilmaantuu lähes päivittäin.
Suuri kysymys on se, pitävätkö julkisuudessa esiintyneet tiedot paikkansa. Miksi joitakuita kansoja kuritetaan ja toiset näyttävät suorastaan säästyneen. Miksi asiantuntijat eri maissa päätyvät erilaisiin arvioihin. Miksi kestää ja kestää, ettei edistynyt tiede ole kyennyt selvittämään mitä ilmeisimmin yksinkertaisen viruksen ominaisuuksia. Ymmärtääkseni virus on lähes, ellei täydellisesti, eloton partikkeli, mikä siitä niin vaikean tekee?
Myös olisi kiva saada tietää normaalit kuolleisuusluvut, jotta voisi arvioida sen perusteella taudin vaarallisuuden asteen. Kuolleisuus vaihtelee ajankohdittain, mutta jotakin luvuista olisi pääteltävissä. Valitettavasti Googlen, tuon nykyajan hengenjättiläisen, avullakaan en ole onnistunut löytämään tietoja Kiinan normaalista kuolleisuudesta. Suomen osalta löysin luvun 54 000, joten normaalikuolleisuus olisi päivää kohti jotakin 147, jos en ole laskenut kovin paljon väärin ja saamani luku on oikea. Tilastoista olisi pääteltävissä, lisääkö epidemia kuolleisuutta normaalin vaihtelun mukaisesti vai sen yli, ja jos, niin kuinka paljon.
Taudin leviämistä voisi arvioida Fibonaccin luvuilla, lukusarjalla, joka lienee kehitetty alunperin kanin lisääntymisen ennustamiseen tai kuvaamiseen. Käsittääkseni virusta kantavien lisääntyminen, viruksen leviäminen, tapahtunee hieman samaan tapaan. Tarvittava tieto on kuitenkin kiven alla, sitä piilotetaan, se on maksullista tai muuten vain harvojen ja valittujen hallussa. Google Scholarkin on lähinnä huumoria. Olisi kiva, jos sieltä löytäisi tieteen viimeisen sanan. Tai edes lähes. Tai edes jotakin.
Fibonacci oli oikealta nimeltään Leonardo Pisano, Pisalainen, oli italialainen matemaatikko, joka eli vuosina 1170-1250. Hän on vaikuttanut muiden muassa arabialaisen lukujärjestelmän yleistymiseen Euroopassa. Parhaiten Fibonacci tunnetaan kuitenkin nimeään kantavasta lukusarjasta, Fibonaccin luvuista. Joidenkin tietojen mukaan Fibonaccin syntymä- ja kuolinajat ovat epävarmoja, eikä varmuutta ole siitäkään, onko hän myöskään lukusarjan ensimmäinen keksijä. Kerrotaan, että jo ennen Fibonaccia lukusarja olisi tunnettu Kiinassa, kuinka muuten.
Hallitus pelastaa talouden uuden kriisiryhmän avulla. Ryhmän kokoonpano muistuttaa Jurassic Park -elokuvaa, joten tuskin mitään pehmeitä keinoja on luvassa. Epäilenpä, että päällimmäiseksi toimenpiteeksi kohoaa suojelurahan periminen yli 70 -vuotiailta. Onhan se nyt vallan tavatonta, että valtakunta valjastetaan vain ja yksinomaan vanhusten suojeluun. Milleniaalit ovat mediatietojen mukaan jo raivosta punaisia. Vanhukset ovat vieneet heidän tulevaisuutensa.
Milleniaalit ovat 1980-luvun alun ja 1990 -luvun puolivälin välillä syntynyttä porukkaa. Netistä löytyneen määritelmän mukaan milleniaalit ovat suvaitsevaisia ja kokeilunhaluisia maailmankansalaisia, joten kasvojen värin muuttuminen kuulostaa oudolta. Ettei tässä nyt vain lietsottaisi vastakkainasetteluja. Onneksi meillä on uudenlainen Vogue -vetoinen hallitus ja potentiaalinen nyrkki, joten tilanne vaikuttaa olevan hallinnassa.

Voiko tyhmyydestä parantua26.3.2020 klo 15:26
Voiko tyhmyydestä parantua? Nähdäkseni vastaus vaihtelee ihmiskäsityksen mukaan. On otettava huomioon sekin, ymmärtävätkö kaikki tyhmyyden samalla tavalla. Jos tyhmyys on geneettinen ominaisuus, niin joidenkin arvioiden mukaan puolet tyhmyydestä on synnynnäistä ja puolet ympäristön aiheuttamaa. Jos näin on, niin ainakin puolet tyhmyydestä on parannettavissa, jos ympäristö muuttaa tyhmät tapansa.
Jos tyhmyys on materiaa, kuten materialistinen ihmiskäsitys olettaa, niin mitään materiasta irrallista henkeä ei ole olemassa. Tästä näkökulmasta tyhmyys on aineellista. Voisi ajatella, että mitä vähemmän ihmisessä on materiaa, sitä viisaampi hän on, tai päinvastoin, jos materia on viisasta, niin suuri massa jo sinällään tekee tyhmyyden mahdottomaksi. Kannattaa kokeilla. Esimerkiksi antamalla siirtolohkareelle ylioppilaskokeen prosenttilaskutehtävä ratkaistavaksi. Tai nuppineulalle.
Holistisen ihmiskäsityksen mukaan tyhmyys on vain osa ihmistä. Muut osat voivat olla harvinaisen fiksuja. Jos aivot eivät toimi aivan priimasti, niin sen sijaan vaikka maksa voi toimia erinomaisesti.
Essentiaalinen näkemys ihmiseen tarkoittaa sitä, että ihmiseen on sisäsyntyisenä rakentunut missio, jota hän elämänsä aikana toteuttaa. Jotkut meistä ovat syntyneet kommunisteiksi, toiset porvareiksi ja toiset ammattiyhdistysjohtajiksi. Sen sijaan, että työttömiä yritetään pakkotoimin työllistää, pitäisi ottaa huomioon tämä ihmisen sisäsyntyinen missio. Eritotenkin, kun valtiosääntö ei tunne kahta presidenttiä, tai käytännöt tuplamiehitystä taloudellisissa ja julkisrahoitteisissa organisaatioissa. Tähän ihmiskäsitykseen on vaikea sijoittaa tyhmyyttä, mutta ehkä se liittyy eräänlaisena luontaisetuna missioon.
Naturalistinen ihminen on osa luontoa. Se on hienotunteinen tapa vihjata, ettei ihminen ole mikään erillinen osa ravintoketjua. Siksi suurpetoja suojellaan, ettei ravintoketju katkea, vaan myös suurpedoille jää jotakin purtavaa. Koska ihminenkin on sitä mitä syö, niin tyhmyys piilee jossakin osassa ravintoketjua.
Eksistentialistinen ihminen on sellainen, miksi ihminen itsensä kokee. Kuten yleensä tekeekin. Näiden ihmisten määrä on lisääntymässä, koska juuri ihminen itse on oman itsensä paras asiantuntija, joten muiden on paras olla mussuttamatta. Nämä mussuttajat ovat yleensä valtiollisen opetusjärjestelmän tuotteita, joten tyhmyys voi aiheutua yksinomaan puutteellisesta resurssoinnista opetussektorille.

Kovat lääkkeet22.3.2020 klo 12:03
Yhä vain kovempia keinoja koronan torjumiseksi vaaditaan. Kuinka muuten. Ilmeisesti vaatimus on unohtunut päälle talouskriisin ajalta. Erityisesti porvarit uskovat, että köyhää kovasti rokottamalla talous ampaisee nosuun ja lähtee tuottamaan hyvinvointia. Siis tuottoa pääomalle. Yhtä hyvin voisi väittää, että jos usko on riittävän kova, niin pienetkin toimet riittävät. Jos eivät, niin usko ei ole ollut riittävän luja.
Todennäköisesti verrattain pienilläkin toimilla saadaan aikaan ihmeitä, jos keinot ovat oikeat. Sen sijaan silmitön hosuminen, kuten tähän mennessä, ei näytä tuottavan tulosta. Nykymenolla tehokkain toimenpide näyttäisi olevan vankiloiden määrän lisääminen. Kun yhä suurempi joukko ihmisiä laitettaisiin vankiloihin lukkojen taakse, niin ihmisvaurioilta vältyttäisiin. Nythän vankilaan on laitettu vain yli 70 -vuotiaat, mutta ongelma on vartioinnin puute. Ainakin median kyttäävien agenttien mukaan.
Onneksi tiede on selvittänyt, mistä taudin leviämisessä on kysymys. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin pienistä pisaroista, joiden kautta tauti siirtyy ihmisestä ihmiseen. Siksi itsensä vapaaehtoinen eristäminen lienee yksi tehokkaimmista tavoista, ellei sitten keksitä minkälaisissa tapaamisympäristöissä virus ehtii kuolla ennen kuin se saavuttaa maalinsa.
Yrittäjät voisivat selvittää esimerkiksi lämpötilan, jota virus ei kestä, niin pääsisimme ryyppäämään kaljaa entiseen malliin ja turvallisesti. Toinen kehittelyn arvoinen idea olisi viruksen tappava terveyskalja. Jo näillä toimenpiteillä pelkästään ryyppäämällä saisimme talouden jälleen jaloilleen ja uskon kapitalismin yhteen ja ainoaan oikeaan järjestelmään palautetuksi.
Nythän näyttää siltä, että vapaa markkinatalous ja niin kutsuttu demokratia on nykyisen kriisin pääasiallinen syy. Kun kaikki liikkuu vapaasti, niin miksi virus tekisi tästä poikkeuksen. Ei tietenkään mitenkään. Jäljelle jääkin enää hyväksi koettu kommunismi, ihmisten laittaminen vankilaan yhteiskunnan turvallisuutta järkyttämästä. Kaduilla toimittajat jo vahtivat, kuka mummo rikkoo lakia ja viestii tästä valtakunnan ylimmälle johdolle yhteisessä palaverissa jossakin Petäjämäellä.
Salaisen poliisin robottikorva kuuntelee pian yksityistä viestintää ja kotien datakaapelista kurkistaa ylimääräinen silmä sen tarkistamiseksi noudattaako laitteen haltija annettuja määräyksiä. Jos ei, niin tekstiviesti napsahtaa puhelimeen ja vastaanottajaa pyydetään saapumaan vankilaan heti eikä viidestoista päivä. Tottakai kommunisti kunnioittaa yksityisyyttä ja selvittää ilmoitukset vain anonyymisti massaurkinnan avulla ja automatisoidusti.

Esimaku16.3.2020 klo 19:34
Nyt se tapahtui. Hallitus meni lääkepullolle korona -epidemiaa suitsiessaan. Valitettavasti kysymyksessä ei ollut kaikilta osin lääke, vaan joukkoon oli pujahtanut, hupaisa ilmaisu, ureaakin. Itse asiassa lorahtanut. Miksi yli 70 -vuotiaat piti kahlita paikoilleen? Tämähän sotii kaikkea tasa- ja muuta arvoa vastaan. Ei siksi, että asia olisi omalta kohdalta akuutti, vaan ihan ihmisen vapauden kannalta tästä on kannettava huolta.
Ikärasismi on valtakunnassa muutoinkin itse kulkutautia pahempi vitsastus, joten ei tässä olisi ollut tarvetta lyödä lisää löylyä. Paremminkin ihmistä. Eritotenkin, kun hallituksessa vihertää ja punertaa samanaikaisesti. Luulisi, että valtakunnassa vallitsisi demokratia eikä diktatuuri. Keskustankin pitäisi periaatteessa syödä aidan molemmilta puolilta, joten ainakin vähän demokratiaa olisi luullut heruneen. Termi, jonka pitäisi olla tuttu ainakin maidontuotannosta.
Sen sijaan joukkokokoukset ja alituisen ulkomailla ramppaamisen voi allekirjoittanutkin kieltää, vaikka pysyvästi. Epidemian vuoksi ei ole ennen kielletty juuri mitään, joten tässä lienee kysymys kokeilusta, siitä kuinka pitkälle kansalaiset ovat valmiit alistumaan diktatuuriin. Sitä kun mitä ilmeisimmin tarvitaan, jahka joku huomaa, että ulkona tuulee ja sataa rakeita. Toisin sanoen, kun säätilan muutosta ryhdytään todenteolla suitsimaan. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä toimittajat keksivät, kun jo nyt puhutaan kovista lääkkeistä. Madonluvutkin on jo käytetty, joten saattaa olla, että toimittajat kokevat ennen pitkää vakavan ahdistumisen, tai peräti stressaantuvat, kun ei ole enää mitään käyttämättä jäänyttä keinoa kansan kurittamiseksi.
On merkillistä, miksi demokratian esitaistelijoista on tullut diktatuurin puuhaihmisiä. Tällä tarkoitan ihmisryhmää, jota kutsun toimittajiksi. En tietenkään tarkoita koko ryhmää, vaan tyhmintä osaa porukasta. Sitä, jonka ymmärrys ei yllä nykyteknologian tasolle. Olisiko toimituksissa karsittu koulutusmäärärahoista vai olisiko toimituksiin palkattu epäpätevää väkeä median sijoitetun pääoman tuoton kasvattamiseksi. Vai onko kysymyksessä vieraan vallan ostamat myyrät, jotka valmistelevat valtakuntaa toisenlaiseen komentoon. Olenkin odotellut kyberturvallisuuskeskuksen kannanottoa asiaan. Turhaan, vaikka muutoin varoituksia tippuu kuin sieniä parhaan syyssateen aikaan.
Seuraava askel lienee ilmiannot. Kansalaista velvoitetaan antamaan ilmi sairas naapurinsa, jotta valtio voi ottaa ohjat käsiinsä ja estää taudin leviämisen ihmiskuntaa uhkaavaksi katastrofiksi. Enpä ihmettelisi, jos ovisilmän takana kiiluu hetken päästä toinen silmä. Vaikka seurakunnan työntekijäksi naamioitunut vakooja. Nythän kirkkokin on liittynyt hallituksen riveihin ja ajaa puhdistusta uskonnon harjoittamiseen, pyrkimyksenä tehdä sisäsiisti uskonto, jossa sympatiaa riittää niin pitkälle kuin tarve vaatii. Hätätilassa enemmänkin, jos tuomioistuin niin hyväksi katsoo. Perisynti tullaan rankaisemaan, ja uusia vankiloita pystytettäneen.
Pitää vielä lisätä vanha sananlasku: Mitä iso edellä, sitä pienet perässä. Kuin pienen talon porsaat. Tarkoitan tietysti maailmaa johtavaa kommunismia. Linnan juhlat varmaan peruutetaan. Mihinkäs me joutuisimme, jos älymystömme muuttuisi toimintakyvyttömäksi.
Kuvassa karanteeniin joutunut Ursus arctos Skansenilla.

Kristityn vaino7.3.2020 klo 16:23
Uskonsotaa ei vielä ole sodittu. Eikä ihme. Suomi on sen verran takametsässä, ettei kulttuuri ole tänne vielä saapunut. Ehkä Ähtäriä lukuunottamatta. Kristityn vainokin on täyttä totta. Kun kristitty sanoo jotakin, niin kirkko tyhjenee edes piispan omaa asiaansa puolustamatta. Päin vastoin, pyhä sormi tartuu ensimmäisenä kiveen tarkoituksenaan kiven energiatilan muuttaminen kohti vihoihin joutunutta kristittyä. Kulttuurieliitti raivostuu ja oikeuslaitos kaivaa esille Noitavasaran.
Raamatun julistetaan edelleen olevan sallitun kirjan. Sitä saa kuuleman mukaan edelleen myydä, pitää esillä ja myös vapaasti siteerata ja sen sisältöä saa myö välittää. Sen sijaan Raamatun teksteihin vetoamalla omaa mielipidettä ei saa esittää. Ei etenkään silloin, jos mielipide Raamatulla vahvistettuna loukkaa toisen ihmisen perus- ja ihmisoikeuksia. Jos näin käy, kysymyksessä on kuuleman mukaan kiihottamisrikos.
Jos tässä ei ole kysymys sanomisen rajoittamisesta, niin mistä sitten? Raamattukin on sallittu, kunhan sitä ei käytetä mihinkään. Eli kysymys on samasta asiasta kuin mitä nykykirkko edustaa. Kirkossa on Raamattu, mutta sillä ei tehdä yhtään mitään. Mielipidettä ei saa perustella lähdeaineistolla. Siis juuri päinvastoin kuin esimerkiksi tieteessä. Eikö ihmisoikeuksia tai lakeja saa arvostella? Eikö lähdemateriaalia saa ylipäätään käyttää? Näyttää siltä, ettei laki ohjaa oikeudenkäyttöä, vaan viranomainen toimii nykyään fiilis -pohjalta. Kysyä sopii, onko nykylaki sen täsmällisempi kuin Mooseksen laki? Toisin sanoen voiko lainkäyttökin olla kiihottamista kansanryhmää vastaan? Tässä tapauksessa kritittyjä vastaan?
Joka tapauksessa allekirjoittanut on saanut tarpeekseen. Olen kehittänyt itselleni uuden uskonnon ja sitä myötä uuden maailmanjärjestyksen, johon ei vanha maailma mahdu. Oppini filosofinen perusta on marxilainen kosmologia, jonka mukaan maailman olemus on luonteeltaan henkinen. Tai itse asiassa materiaalinen, koska ilman materiaa mitään ei ole olemassa. Kaikkein vähiten huonoja lakeja, huonoja tuomareita ja huonoja piispoja, teologeista puhumattakaan.
Henki on opissani vain korkeasti järjestäytynyttä materiaa. Siksi lainsäädännössä pitää ottaa huomioon myös eloton luonto, koska kivetkin edustavat hengen alkeismuotoja, joten kiviäkin pitää kohdella kunnioittavasti eikä niin muodoin niiden tunteita saa loukata, esimerkiksi sallimalla kallioiden räjäytykset. Keskeistä opissani on ennen kaikkea hengen kunnioitus. Henki on pyhä, älköön sitä huonoihin lakeihin ja asetuksiin vedoten ja huonolla ymmärryksellä liattako.

Ajankuva Suomesta4.3.2020 klo 15:27
Jo kauan Suomi on ollut osaamisen luvattu maa. Ainakin siihen saakka, kunnes Nokian puhelimet katosivat maailmankartalta. Sen jälkeen osaamisen tasosta ei ole havaintoja. Ilmeisesti jotakin on jäljellä, koska eräs toimittaja kehui suomalaista yliopistojärjestelmää. Yliopistot saavat rahansa markkinoilta, joiden tehtävä on ohjata resurssit oikealla tavalla oikeaan tarkoitukseen.
Mutta on Suomessa huonokin puoli. Se on mediatietojen mukaan rumien puhuminen. Vihapuhe, rasismi, törkyviestit, ovat eetterissä kiertävän möykän määrästä päätellen osa kansallista identiteettiä. Pasta lentää kuin keihäs aikoinaan. Nykyään ei lennä enää keihäs, vaan edellä mainittu. Eipä ihme, että voimakeinot on otettu käyttöön. Käytöstapoja ovat ryhtyneet parantamaan niin armeija, poliisi kuin salainen poliisikin, toimittajista puhumattakaan.
Poliiseille on kustannettu panssarivaunut, konetuliaseet, ja haittaohjelmat pyörivät jo kansalaisten tietokoneissa. Kohta narahtaa, paitsi oven sarana, niin myös itse kansalainen kammottavista koneillaan suojaamattomissa kansioissa olevista vihaviesteistään, pyhien kirjoitusten siteerauksista, vieraslajeja koskevista artikkeleista yms, jotka ovat olleet niissä jo vuodesta 1500 lähtien. Tuskin erehtyy, jos arvaa, että Agricolaa kehotetaan saapumaan päiväksi Pasilaan kuulusteltavaksi. Pasilan mies siellä jo odottaa. Innokkaana.
Vialla ei ole ainoastaan se, mitä suusta tulee ulos, vaan myös se, mitä suuhun laitetaan. Sekin on väärin. Punainen liha, sokeri, valkoinen jauho, alkoholi yms. ovat tämän päivän kuolemansyntejä. Ei päivää, ettei meitä ohjeisteta oikealle tielle senkin suhteen, mitä suun kautta sisään laitetaan. En epäile hetkeäkään, etteikö armeija ja poliisi ennen pitkää vahdi ruokapöytääkin. Yhteiskunnan resurssien haaskaus sairaiden hoitamiseen ei käy päinsä. Ei riitä, että vain vanhukset jätetään hoitamatta. Kohta jätetään muutkin, elleivät he tee parannusta. Pääomalle pitää saada aikaisempaa suurempi tuotto. Kilpailu on kiristynyt. Kaupungille on saatava myös pormestari. Siihenkin on jostakin säästettävä.
Sen sijaan, että valtiovalta suojelisi tavallista kansalaista, niin valtiovalta suojelee vain itseään, virkamiehiään ja muita, niin sanottuja, parempia ihmisiä. Kansa on syyllinen niin vihapuheeseen, maalittamisiin kuin kaikkeen muuhunkin pahaan kybersota mukaan lukien. Kansa ei näet välttämättä osaa erottaa vihamielisen valtion kybervaikuttamista oman valtion oikealla tiedolla vaikuttamisesta, vaan toimii kenties kerrassaan päin vastoin, eli harhautuneesti. Tämä puolestaan aiheuttaa kansan kahtiajakautumisen ja levottomuutta poliittisessa kentässä. Kerrotaan. Bikinikuvat ovat kenties yksi merkittävä syy kybersotaan. Botit niitä kuvia sitten arvostelevat kriittisesti, niin että lähettäjät masentuvat.
Nyt ilmestyi vielä korona -virus. Sillä saattaa olla vaikka minkälaiset vaikutukset. Ainakin median välittämän tiedon mukaan. Joka tapauksessa virus antaa mahdollisuuden laittaa kansa karanteeniin. Valtiovallan tiukkoihin pihteihin, joista ei pääse eroon ilman kahden vuoden vankilarangaistusta.
Agricola is a noun, meaning one who farms or farmer. Kuvassa näkymä kaukaiselta Atlantin saarelta, Azoreilta. On se niin toisenlainen. Kuva.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!