Blogi - Riitta-mummi - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Sielun kaivo

Blogi aloitettu: 14.5.2024
Blogimerkintöjä: 118 kpl
Avainsanat: armo, totuus, synti, ja, katumus kpl

• Pettymys15.9.2024 klo 17:50  Kommentoi (0)

  Pettymistä löytyy moneen . Ihmiset kokevat sen monin tavoin lähes päivittäin. Hedelmäpakkauksessa oli monta pilaantunutta luumua. Huolella valmistettu ruoka ei ollutkaan sitä mitä sen piti olla. Luettu kirja oli pettymys monella tapaa. Kirjasta tehty elokuvva oli fiasko.

  Sää sotki urheilukilpaun ja suomalaisten menestys oli surkea. Vika on johtajissa. Onneksi kaikki ymmärtävät erota. Vähän balsamia haavoille.

  Huonolle säälle ei ole paljon tehtävissä, eikä  huonoille suorituksillekaan ole yhtä seliytstä. Kaikelle pettymykselle ei ole selvää syytä, mutta joillekin on. Pahimpia pettymyksiä luulen koettavan ihmissuhteissa. Silloin etsitään syitä enimmäkseen siitä toisesta, harvemmin itsestä. Mutta syyllisen on löydyttävä, muuten seuraa pitkä hiljaisuus.

  Ihmissuhteissa on helppo sietää itseä ja vihata toista. Oma itse on useimmille tuttu, ainakin aikuisuudessa. Toisen sielunmaisema ja ajatusmaailma ei olekaan niin selvästi tunnettavissa. Ainakaan, jos näistä asioista ei kyetä keskustelemaan.

  Olisi parempi pystyä, sillä kipeäkin keskustelu avaa solmuja ja lisää ymmärrystä. Pettymys saattaa muuttua avoimuudessa uudeksi aluksi ns.

  'puhtaammalta pöydältä'.

   

  Meitä pettyneitä on monenlaisia. On ihmisiä joille loukkaus on kuin vesi hanhen selkään. On meitä jotka haudomme haavaamme pitkään ja raavimme haavaan yhä udestaan auki. On myös heitä jotka haavan saatuaan rupeen, antavat sen kasvavan niin paksuksi ettei sitä enää mikää läpäise, ei anteeksipyyntökään.

  Nykyään usemmat avioliitot päättyvät eroon kuin anteeksiantoon ja yhdessä jatkamiseen. Pettymys, on silloin jätetty hotamatta.

  Nykyään yhteisunnassakin odotetaan aina mokailijalta anteeksipyyntöä.

  Kristus opettaa;

  ?Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.?

  ---

• Ymmärryksestä7.9.2024 klo 10:07  Kommentoi (0)

  Ymmärryksestä voidaan olla montaa mieltä. Joillekin se on ainoastaan viisautta ja tietoa, tietomäärää.

  Monille se on empatiaa, toisen ihmisen syvempää ymmärtämistä. Tässä piilee kyllä vaara. Ei pidä kevyesti sanoa: Kyllä minä sinua ymmärrän, olen itsekin...

  Olen saanut kerran kipakan vastauksen : Et sinä voi minua ymmärtää ! Hän oli varmasti oikeassa, sillä itsekin koen aika usein ettei minua ymmäretä oikein. Kuka muukaan kuin Herramme Kristus voisi tietää kaikki sisälliset ajatukseni ja tuntemukseni . Kun tunnen Hänet sisälläni, tiedän myös että hän kyllä ymmärtää. Eikä vain ymmärrä, vaan auttaa ymmärtämään. Seppä Högman ymmärsi myös näin.

  Armosta on myös kysymys. Kun sen saa ymmärryksen yhteyteen avuksi, olemme melkoisesti edenneet ymmärryksen asiassa.

  Mitä kaikkea tulisi ymmärtää. Ehkä sekä hyvää että pahaa. Pahan ymmärtää jo silmillään kun katsoo kuvia sodista ja katastrofeista.

  Hyvän ymmärtää kauneutena ja kaikkinaisena hyvyytenä elämän anneissa. Kukat, linnut, luonto, eläimet, kaikki hyvin luotuja.  Ihminen on jo osan hävittänyt toiminnallaan. Sen ymmärtää jo pieni lapsikin, ilmastomuutos on niin yleinen aihe kaikissa yhteyksissä.

  Moni sanoo: Miksi Jumala sallii ? Eikä ymmärrä.

  Ei Jumala ilkeyttään salli, vaan tehdäkseen selväksi kaikkivaltiutensa. Lisäksi pahaa kokiessamme saatamme huomata kuinka hyvin itsellä oikeastaan on.

  Tämä on selvästi sanottu Raamatussa kohdassa jossa kysytään: Kuka on tehnyt syntiä, että tämä ihminen syntyi sokeana ?

  Ymmärrystä saa pyytää Jumalalta. Sitä karttuu myös ijän myötä, ainakin arjen asioissa. Myös muistelu ja arviointi ovat apuvälineitä.

  Kun Suomi oli sodissa, ymmärrämme nyt helpommin ukraina- ja palestiinalaisia.

  ---

• Ajattelun olemus3.9.2024 klo 13:07  Kommentoi (0)

  Joskus ajatus iskee kuin kärpäslätkällä, se on päästävä lopettamaan pian ettei se karkaa.

  Ajatusta voi myös hautoa. Siinä piilee se vaara että se kuumenee liikaa ja menee pilalle.

  Kun ajatus tulee, ei iskemällä, vaan hiipien sitä voi maistella, mutustella, herkutella ja lopulta nielaista. Sinne, minuuteen , se jää varastoon ja saattaa ilmaantua pitkänkin ajan päästä. Ajatusta olisi kiva vaihtaa toisen ihmisen kanssa.

  Onko ajattelijoita liian vähän ? Mihin ne ovat kadonneet ? Suunnittelijoita on paljon ja tekijöitäkin melkoisesti, mutta ajatushautomot ovat nykyisin enimmältään liike-elämän palveluksessa. Senhän tietää mitä liike-elämä tahtoo, tuotteita joita myydään.

  Useimpia ajatuksia ei voi myydä, ne on pidettävä omana omaisuutena, pääomana tavallaan,pään sisällä, tai sielun.

  Mikä synnyttää ajatuksia  ? Pää, sielu vai sydän. En usko sen olevän näin yksinkertaista, että ne putkahtavat elimistä, mutta ehkä hengestä kyllä. Henki asuu sielussa, ja sielu on kuin syvä kaivo. Siitä riittä ammennettavaa. Hyvä kaivo tuottaa raikkaita ajatuksia, mutta saastunut kelpaamattomia.

  Jumala on luonut sieljuemme kaivot, ja toivoo meidän puhdistavan sitä kuten kuuluu, vaihtaen vettä, pesten ja peraten roskat. Sitten annetaan pohjaveden tehdä tehtävänsä ja kun vesi on taas puhdasta, nautitaan raikkaasta vedestä.

  Toisinaan ajatus synkkenee, vihan tunne syvenee , katkeruus muuttaa asumaan sieluun ja olemme murtua kaiken alla.

  Mikä avuksi. Rukous ! Rukous on voitto kaikesta kun sen antaa vilpittömällä, vaikka murtuneellakin mielellä Taivaallisen Isän , Herran Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen hoidettavaksi.

   

  Nyt sanon Amen   R-m

  ... kärpäslätkä heilahti, oli pakko !

  ---

• Rakkaus erilaisina kokemuksina.1.9.2024 klo 10:03  Kommentoi (0)

  Kuuntelin hetki sitten Erna Tauron Höstvisa-lauleman Bo Anderssonin kauniina tulkintana. Se eon aina kosketanut minua syvästi.

  Siihen liittyy kaipuu ja rakkaasta eroaminen hyvin kauan sitten. Toinen laulema joka samaan liitty on Joseph Kosman Barbara.

  Nämä kaksi haikeaa melodiaa tekevät yhä saman vaikutuksen kuten Klaus Hoffmannin tulkita Mein Flanderland´sta.

  Rakkaus ihmiseen ja rakkaus kotiseutuun tuntuu näissä.

  Musiikki tulkitsee ehkä parhaiten rakkauden tunteen, sen kaikissa eri versioissa.

  Rakkaus Kristukseen soi Bach´n  Saavu Immanuel ja Jesus bleibet meide freude-tlkinnoissa.

  Äidinrakkaus , se lapsena koettu oli lämmintä syliä, lohduttelua pipin sattuessa ja iltasatua ja peittelyä nukuumaan. Suukko on pieni ja jokapäiväinen rakkaudenosoitus, jota on jaeltu milloin kennellekin rakkaalle ihmiselle. Se kertoo siitä että rakastaa.

  Toisten palveleminen, auttaminen kotona, kylässä ja yhteiskunnassa on arvokkainta rakkautta Se on sitä lähimmäisyyttä mistä Kristus meitä opettaa. Tee kaikesta sydämestäsi hyvää, tietäen tai tietämättäsi, niin täytät Kristuksen lain ! Hyvä ajatuskin on arvokas .

  Tehtävää on paljon. Koko maailma huutaa apua, sotien, katastrofien ja julmuuksien kirouksissa. 

  Rukouksessa voi auttaa myös itseään. Suhtautuminen asioihin muuttuu Jumalan rakkauden voimasta. Sydän avartuu, lompakko aukeaa, kädet tekevä työtä.

  Inhimillinen rakkaus on suloista, mutta Jumalan rakkaus on valtavaa voimaa. Siinä on kaikki.

  ---

• Kiinnostava kuvataide27.8.2024 klo 18:36  Kommentoi (0)

  En muista että alle kouluikäisenä olisin juuri piirtänyt. Muovailuvahat muistan, mutta vasta n. 10-vuotiaana löysin piirtämisen tai paremminkin maalaamisen ihanuuden. Silloin koulussa annettiin vesivärit ja opettaja oli kiinnostunut opettamaan vesivärien salat. En tiedä tulinko kunnianhimoiseksi, jota en yleensä ole missään lajissa, mutta kun työmme asetettiin liitutaulun reunustalle arvioitaviksi sain hyviä arvioita ja se innosti yrittämään.

   

  Oppikoulussa meillä oli kaksikin hyvää kuvaamataidon opettajaa. Puhuttiin jopa Kultaisesta leikkauksesta ja harjoiteltiin varjostamista ja perspektiiviä viivoittaen kuvaa.

  Silloin, kerron 1950-luvusta , ei ollut hienoja taidekirjoja, vain joitakin musta-valkoisia muistan kirjastosta lainanneeni. Luin kuitenkin H. Ahtelan (nimimerkki, oik. Einar Reuter ) kirjoittaman kirjan Helene Schjerfbeck´stä. Hän ei ollut silloin niin tunnettu kuin myöhemmin ja nyt on.

  Sattui mukavasti että opettajani nimi oli myös Ahtela.

  Kai oppitunnella silloin puhuttiin  myös impressionisteistä, sillä ostin itselleni muutamia pehmeäkantisia pieniä taidekirjoja impressionisteista. He tekivät, ainakin muutamat heistä vahvan vaikutuksen. Pidin , varauksin, Van Gogh´sta, mutta enemmän Gauguin´sta ja Henri Rousseau´n mielikuvitusmaisemista villieläimineen. Degas oli minusta liian sievää, pointtillistit eivät sytyttäneen, mutta symbolinen taide tuli jo silloin nuorena kaikkein kiinnostavimmaksi.

  Myös fauvismi, etenkin Pablo Picasson sininen kausi oli kiinnostava.

  Kotimaiset Hugo Simberg, Magnus Enckel Tampereen Tuomiokirkossa Lennart Segerstrålen alttaritaulu Rovaniemen kirkossa ovat minusta upeita.

  Nyt vuosikymmeniä myöhemmin tiedän  ja tunnen symboleiden ja mystiikan kiinnostavuuden. Niitä edustaa myös moderni maalaustaide, kuten Kuutti Lavonen. Hänen Pyhän Olavin kirkon maalaukset olen kokenut riipaisevan vaikuttavina. Olen nähnyt se livenä, kuten em. kirkkomaalauksetkin.

  Vahva ekspressionisti on Kuutti Lavonen, yksi parhaimmista.

  Kuutti Lavosen isän, Ahti Lavosen töihin tutustuin asueassamme Hämeenlinnassa. Näyttely vanhassa makasiinissa otti  minut sisään abstraktin kuvan nautintoon. Kuvan ei aina tarvitse esittää jotakin, vaan se tekee kuvasta sisäisen kokemuksen kompositiollaan, värivalinnoillaan, ilmeellään. Tavallaan siinä maalaa itse.

  Kontrasti tuossa näyttelyssä oli vahva kun toisella seinällä oli ripustettuna väkevä Akseli Gallen-Kallelan Väinämöisen hyvästijättö.

  Gallen-Kallelan Ruoveden silloisessa ateljeessa kävimme ja interiööri Ad Astra-töineen ihastutti. Ostin sieltä Lemminkäisen äiti-työn, kopion tietysti. Samoin olen hankkinut Helene Shjerfbeck´ä   Mäntän Joenniemestä.

  Lahtelaisia taiteilijoita tunsin muutamia ja olen ostanut töitä.suoraan ateljeesta ja myös taidekaupoista.

  Oma kiinnostukseni on jatkunut jälkeläisissäni, jotka lähes kaikki ovat maalaustaiteen ystäviä.

  Vanhemman vaikutus harrastuneisuuteen jatkuu ainakin minun osalta. Puolison metsästysharrastus ei niinkään. Mutta kalastus kyllä.

   

   

  ---

• Kun elämä käy pieneksi19.8.2024 klo 18:17  Kommentoi (0)

  Elän hyvin hiljaisesti, kahden puolison kanssa toki. Hän on käynyt entisestään hiljaisemmaksi infarktin jälkeen . Ymmärrän häntä .Haluaisin jutella mutta hän ei ole ollut koskaan puhelias.

  Kaipaan ihmisiä ja keskusteluja, mieluiten sellaisia syvällisempiä kuten uskosta ja elämästä ympäsillä ja itsessä.

  Itsessä käyvän elämän tiedän tarkoin, tutkin sitä jatkuvasti. Tarkkailen sairauksiani ja niiden vaikutusta vanhenemiseen.

  Nivelrikko on vioittanut pahiten polviani ja sormiani. Nämä ovat valitettavasti ne tärkeimmät liikkumisen ja kotitöiden osalta.

  Tavarat alkoivat jo muutama vuosi sitten putoilla käsistäni. Oikein ihmettelin käsiäni jotka ovat olleet tekevät ja pitävät,ja paljon käytössä.

  Ikäkin tekee sen etteivät useimpien purkkien ja tölkkien kannet ota auetakseen käsivoimin. Eivät sittenkään vaikka käytän avaajaa joka kiertyy purkinkannen ympärille. Kun saa lusikan varrella ilmat päästetyksi pihalle , aukeaa paremmin.

  Monia muitakin hankaluuksia kohtaan huushollinhoidossa lähes päivittäin.

  Kuinka kaikki sujuikaan ennen kuin leikiten ! Eivätkö kahvipakkaukset olleet silloin  yhtä tiukasti liimattuja ?

  Nämä eivät ole 'elämää suurempia' asioita, aina niistä jotenkin selvitään kun antaa ajan kulua.

  Liikuntaa saan kauppamatkat kävellen sen minimimäärän minkä lääkäri määrää. Hyötyliikuntaa kotona saan niin paljon kuin jaksan.

  Ahkerana kulttuurin kuluttajana olen luopunut kaikista tilaisuuksista johin tarvitsee lähteä, siis pukeutua ja siirtyä pois kodista.

  Korona-aika teki monista koti-ihmisiä, lähtemiset vähenivät.

  Enkä enää oikeastaan haluakaan. Näinkin voi vallan hyvin elää. Viestimet antavat mahdollisuuden nähdä ja kuulla kaikenlaista. Äänikirjat ovat aivan mainio keksintö. On kuin saisi palata lapsuuden iltaisiin satuhetkiin kun äiti luki minulle ja pikkuveljelle milloin mitäkin. Enimmäkseen Topeliuksen Lukemisia lapsille-kirjoja.

  Lukija on äänikirjassa yhtä tärkeä mielestäni kuin kirjailijan teksti. On ääniä jotka sopivat joihinkin kirjoihin niin hyvin että kun kuulee uuden äänen lukevan saman kirjailijan tekstiä, se oikein harmittaa.

  Äänten suhteen olenkin hiukan yliherkkä. Johtuu omasta lausuja-taustastani ja lisäksi korvani herkkyydestä.

  Siksi musiikkikin jota mieluiten kuuntelen on melodista, ei metallisointista eikä liian rytmikästä.

  Olen kai omaehtoisesti pienentänyt kin elämää yhä pienemmäksi. Toisaalta luulen useimipen vanhojen ihmisten tyytyvän vähempään, hiljaisempaan, tasaisempaan rytmiin ja pitävän juuri siitä.

  Kun pieniä poikkeuksia slloin tällöin tulee , ne kyllä piristävät.

  Voin sanoa olevani tyytyväinen vanhus, sairas kyllä ruumiiltani, mutta sielu yhä elää.

  Kiitos Herralle Kristukselle !  

   

  R-m

  ---

• Ajatusten vaihtoa itseni kanssa9.8.2024 klo 18:37  Kommentoi (0)

  Haluaisin olla hyvä, kiltti, rauhallinen ja viisas. En ole. 

  Miksi aina pintaan nousee kaikki se perimässä saatu johon kuuluu suunsoitto, äkäily ja viisastelu.

  Vaikka kuinka paljon sieluni kaivoa tästä happamasta vedestä lappaan pois, aina sitä riittää.

  On 'helppo nakki 'sanoa: Se on se ihmisen perisynti. Tai kuten Jaakob, se kaikkitietävä neuvojen antaja: Kieli on pieni elin, mutta sitä ei kesytä kukaan eikä mikään,

  Miten ihmeessä olenkin tänne asti elämässä päässyt. Saanut puolison yli kuusikymmentä vuotta sitten, lapset vuotta-paria myöhemmin. Tulin mummiksi 42-vuotiaana ja isomummiksi viisitoista vuotta sitten.

  En ainakaan omasta hyvyydestäni ole  näitä saanut , en ansioista. Jumalan armoa kaikki.

  Jo esiäitini oli rukoileva mummo. Sekö on se sukupolvien kantava voima. Itsekin olen kova rukoilemaan, itse asiassa pidän yllä keskustelua Kristuksen ja Taivaan Isän kanssa lähes jatkuvasti. Tällaista rukoilemista eivät korkeakirkolliset pidä oikeana rukouksena, mutta tämä on minun uskoni mukaista. 

  Ei liirumlaarumia, eri muotojumalisuutta, vaan omaa arkista elämää ja koko ajan Herran silmien alla.

  Tänään olen ollut oikein ilkeä puolisolle, eräästä syystä. Tiedän kyllä mistä se alkoi, mutta en kehtaa julkistaa. Niin mitättömiä ovat usein ne jutut mistä tulistun. Herra kyllä tietää tulikkonsa. Krisus armahtaa, kunhan nöyrryn tunnustamaan .

  Kristusta ei tarvitse lepytellä. Puoliso antaa anteeksi kun laitan jotain oikein hyvää herkkuruokaa. Olen jo laittanutkin.

  Olen pohtinut tulevatko mummot vanhoina kiukkuisiksi ja vaarit vähäpuheisiksi.

  Tässä onkin jo tekotarpeet jokapäiväseen torailuun.

  Onkohan kenelläkään muulla näin.

               

                  R-m 81v-kivulias ja kiukkuinen, mutta nuori mieleltään.

  ---

• Erilaisuus, sen arviointi ja arvottaminen5.8.2024 klo 18:20  Kommentoi (0)

  Pariisin 2024-olympialaiset ovat kuin näyteikkuna koko maapallon asujamiston arviointiin. 

  Jos ulkomuoto on kriteeri siihen mikä on kaunista, niin kyllä ainakin miesten mielestä pitkäraajaiset tummat tytöt ovat oikeita 'suklaanamuja'.

  Aikanaan, kun ei muusta maailmasta juuri tiedetty, piti ihon olla kuulas ja valkoinen, ainakin vaalea. Aurinkoa ei suinkaan otettu, sitä sai rahvas ulkotöissään. Herrasväen naistet käyttivät kesämekkoja ja parablyymejä.

  Vuosikymmenet ovat muuttaneet jatkuvasti 'kauneusihannetta'. Joskus pidettiin että naiselliset muodot ovat ok, mutta viimeistään 1920-luvulla naisen tulikin muistuttaa nuorta poikaa.  Lautavartalo ja polkkatukka tupsahtivat yht´äkkiä pitkien helmojen ja kureliivien aikakauden jälkeen. I Maailmansota köyhdytti Euroopan niin, että kankaassa säästettiin. Sen sijaan hempeät valssahtavat tanssirytmit kääntyivät jatsiksi. Jazz oli Pohjois-Amerikan Etelän köyhien mustien, jopa jo aikanaan pelto-orjien, laulamaa ja banjolla säestämää musiikkia. Siitä kehittyi myös gosbel, vai oliko toisinpäin.

  Säätyerot olivat tarkat ja kanssakäynnin rajat tiukat. Siitä alettiin päästä II Maailmansodan jälkeen. Se sota muutti paljon. Syntyi Itä ja Länsi, kommunismi ja kapitalismi, joilla maailmaa rakennettiin uudelleen.

  Jos ei aiemmin, niin nyt ei enää haluttu kuulua toisin ajatteleviin. 

  Tosin maailman nuoriso yhdistyi 1970-luvulla vastustamaan Vietnamin sotaa. Nuoret valitsivat hippiyden, vapauden lähes kaikessa.

  Nykyäpäivinä , ainakin nuoriso, arvottaa ulkoisesti lähes koko maapallossa samoja asioita. Poikkeuksin tietenkin.

  Pitää opiskella, mutta tehdä työtä usein samaan aikaa. Raha on tärkeä, ja sen mahdollistamat hyödykkeet. Ykkönen on älypuhelin ja jos et sitä omista et ole oikeastaan mitään, sillä ilman sitä et voi oikeastaan tehdä juuri mitään. Ainakin niin nuoret viestivät.

  Selvästi puhelimen hallussapito koulussa on vaikuttanut oppimishaluun, keskittymiskykyyn ja luovaan ajatteluun ja kirjoittamiseen.

  Esimerkki omasta elämästäni: 1950-luvulla käytiin koulussa ja töissä kuutena päivänä viikossa. Kuljettiin linja-autoilla ja junilla. Nyt pitää olla ainakin joku sähköavusteinen menopeli.

  Kirjoja luettiin, sekä koulukirjoja että kirjastosta lainattuja. Kirjat kuunnellaan älylaitteilla, muutkin kuin näkövammaiset.

  Radio soitti Lauantain Toivotut, ei juuri muuta kevyttä musiikkia.Viihteenä oivat elokuvat ja tanssit, ja monille urheilu.

  Moni löysi puolison juuri noista harrastuksista. Nyt ei juuri avioiduta ennen 30-ikävuotta, jos silloinkaan.

  Itse kuuluin urheiluseuraan, mutta järjestelypuolella. En ole koskaan urheillut, mutta olen innokas penkkiurheilija.

  Maassamme on vähitellen alettu tottua ihmisiin toisista kulttuureista. Ehkä juuri urheilijat ensin ja maahanmuuttajat vähitellen ovat totuttaneet suomalaiset erilaisuuteet, ainakin ulkoisesti.

  Se että ihminen on sielultaan, hengeltään ja uskonnoltaan erilainen, on vielä ns. vaiheessa...Uskovia pidetään friikkeinä...

  Vanha intiaanien sanonta on hyvä: Kun olet kävellyt viikon tuon toisen mokkasiineissa, sitten tiedät enemmän.

   

  ---

• Tiedonhalu, tietämisen tuska1.8.2024 klo 18:25  Kommentoi (0)

  Minulla tiedonhalu muistaakseni alkoi Armi Kuuselasta. Ensin keräsin hänen kuviaan, ja sitten eräiden muidenkin missien ja filmitähtien.

  Oliko ihmisen kaunes tien alku kaikenkattavaan kiinnostukseen ihmisiä ja heidän aikaan saannoksiaan kohtaan, kuka tietänee.Ehkä oli. Olen jo kirjoittanut kauneuden- ja harmonian-ihailustani. Olen esteetikko, mutta ehkä jo muutakin kun nyt itseäni katselen ja ymmärrän kokonaisuutta korkeasta 81-vuoden iästäni käsin.

  Onko syntiä pitää kauniista. Loihan Jumala kaiken kauniiksi ja oli mielestään onnistunut.

  Itse en ole luonut kuin jotakin vaatimatonta. Ihailen toisten töitä, suosikeitani suunnattomastikin.

  Kiinnostus ja uteliaisuus ovat ruokkineet tiedonhaluani. Takavuosikymmeninä hankinnat piti suorittaa lukemalla kirjoja, lehtiä ja etenkin eri alojen tieto-teoksia. Piti käydä taidenäyttelyissä, teatterissa ja elokuvissa. Eikä ollut vastenmielistä tehdä tuota. Ja aikaakin riitti vaikka oli perheasiat rakentamisineen, lapsineen ja omien vanhempien asioineen. Oli aikaa yhteisunnan ja seurakunnan yhteisten asioiden hoitoon. Näin nuorena.

  Nyt huolehdin vain viihtymisestäni ja muististani. Tähän onkin nykyään valtava, yksinkertainen, mutta monipuolinen apu, tietokone. Viimeisimpänä tekoäly. Kun haluaa jotakin tietää, muistaa tai tarkastaa, pitää vain istua 'koneelle' ja kaikki löytyy, lähes 99 -prosenttisesti minun tarpeisiini.

  Kääntöpuoli, kuten lähes kaikilla asioilla, on tiedon tuottama tuska ja suru.

  Koska lehtien luku ei minulta enää näön heikkouden vuoksi suju, luen tietsikalta isolla tekstillä.  ja kuvia piisaa ! Herkkään sieluuni kuvat tekevät raakuudessaa usein  pahaa. Olen oppinut valikoimaan, enkä katso enkä lue enää kaikkea mikä kiinnostaisi, etenkään iltaisin.

  Lapsena kirjasin siniseen ruutuvihkoon urheilukilpailujen tulokset. Ensin kuuntelin lähetykset radiosta korva tarkkana ja vein tiedot vihkoon.

  Tämä on minusta ilmiselvä kuva tiedonhalusta, ja muistiin tallentamisesta.

  Vihkot ovat kadonneet, mutta tietokoneessa tieto säilyy. Ilmeisesti osa on yhä tallessa aivokapasiteetissa. Huomaan Älypäävisailuissa monien vastauksien nousevat kansakoluaikaisista opinnoista.

  Muistaako kukaan enää satua Tynnyrissä kasvaneesta tytöstä ?

   

  ---

• Julkisuus24.7.2024 klo 20:13  Kommentoi (0)

  Julkisuus on monien, etenkin nuorison, mielestä hohdokasta. Siitä kertovat peukutukset ja tykkäykset tubetuksissa ja lehtien palstoilla. Vallitseeko jopa kilpailu 'peukkujen' lukumäärästä. Ainakin olen huomannut että täällä IltaSanomissakin on lajiteltu lukijoiden vastaukset sekä vanhimpiin, ja uusimpiin, mutta erityisesti Eniten luettuihin.

  Tämä jo kertoo jotakin.

  Ikävämpää julkisuutta on päivittäin lehtien kuvissa jotka otsikoidaan julkkis-liitteellä.

  Näitä julkkis-titteleitä hakemalla hakevat etenkin nuoret nätit tytöt paljastamalla vastaloaan hyvin rohkeastikin. Siitä seuraa julkisuutta joka voi olla todella karua. Vai onko samaa julkisuushakuisuutta kun missukat kertovat törkeistä textareista. Ovatko he puhelinnumeronsalin itse antaneet, ja missä tarkoituksessa.

  Monille myös yksityiselämän ilot mutta etenkin surut ovat yhteistä omaisuutta. Synnytykset, jopa vauvan kuolema kuvaillaan , mutta vauvan kasvot kuitenkin peitetään. Voiko siis vastasyntynyt vauvakin olla vaarassa tulla julkkikseksi.

  Kuolleet julkkikset ovat julkkiksia kauan, suurimmat satoja vuosia.

  Kun olet antanut itsesi julkisuudelle, voi seuraus olla kuoleman vakava.

  Nimenomaan ovat monet julkisuudessa eläneet ja juhlineet ihmiset menettäneet kykynsä elää normaalia, arkista ja perhe- tai yksilökeskeistä elämää.

  Ja sitten kun elämä koettelee tarpeeksi, tai muuten saapuu tyhjyys ja ankeus keskeisimmäksi olomuodoksi halutaa luopua elämän lahjasta.

  Kyllä itsemurha kuuluu muidenkin kuin julkkisten kuolinsyyksi, mutta niistä ei tiedetä muuta kuin vuosittaisten kuolinsyiden tilastoista.

  Itsemurhien syitä on monia, yksi saattaa olla julkisuuden petos.

  Minulle ihminen, ja elämä on aina ollut suurin kiinnostuksen kohde. Siksi näitä kai taas pohdin, onhan tänään saatu uutinen erään tunnetun julkkisen kuolemasta, jonka hän mitä ilmeisemmin on itse valinnut.

  Elämä on lahja, sitäkään ei pitäisi antaa pois, vaihtaa tai myydä.

   

  miettii... R-m

  ---