Blogin nimi: Sielun kaivo
Blogimerkintöjä: 92 kpl
Avainsanat: armo, totuus, synti, ja, katumus kpl
Linnuista25.5.2024 klo 19:53 Kommentoi (1)
Linnuilla on luonteensa ja tehtävänsä sanansaattajina. Ne kertovat vuodenaikojen tulosta ja menosta, säätilat ne vaistoavat ja käyttäytyvät niiden mukaan.
'Vanha kansa' koki monenlaisia merkityksiä eri lintujen suhteen. Me vanhemmat ihmiset olemme kuulleet palokärjen koputuksen pihassa merkitsevän sairautta tai kuolemaa. Tosiasiassa se kai koputtelee puutsa ,ja etenkin lahosta kannosta syötäviään. Niin olen nähnyt mökillämme tapahtuvan.
Mökin nurkalla oli laho koivun kanto ja siitä se suuri palokärki nokki toukkia niin että lahot lastut lentelivät.
Mökillä näkikin paljon linnustoa. Kurjet tulivat keväisin läheisille soille pesimään. Meidän lähellä oli niille mieluiset ruokamaat. Oli heinä- ja viljapeltoja joista löytyi sammakoita tai niittokoneen alle kuolleita jyrsijöitä.
Järvellä soutelivat kuikat, joita sanottiin kaakkureiksi, mutta kuikka oli oikea rotumäärite.
Tietysti oli heinäsorsia ja telkkiä, mutta myös härkälintu asusteli silloin siellä lahdenpoukamassa monia vuosia.
Pöllöihin tutustuimme aivan mökin nurkalla jossa ison kuusen juurella mieheni piti loukkua supikoiraa varten. Pani syötiksi särjen tai lahnanläpykän, Niin, eikös eräänä aamuna loukussa itkenyt sarvipöllön poikanen. Se oli puusta kai pesästä pudonnut. Nostettiin puun oksalle. ja emo tuli pian sen luo. Sinä kesänä näimme usein ison sarvipöllön istumassa puun oksalla.
Lehtopöllöt liitivät iltakävelyillä mme päälakea hipoen kun oli jo lähes pimeää. Poikasiaan nekin suojelivat liikkujilta.
Yhtenä kesänä aamuisin isot kulorastaat käyskentelivät pihanurmikolla. Ruokaa ne siinä etsivät.
Isolepinkäinen jemmasi saalistaan istuttamalla sen piikkilangan piikkiin.
Maalla tutustui moniin lajeihin, mutta myös kaupungissa oli niin.
Asuimme lähellä Vesijärven rantaa, ja siinä oli oikein lintujen tarkkailutornit ja aikaisemmin myös Helsingin Yliopiston vesilintujen laittamat telineet veden päälle. tutkimuksia varten. Silloin nokikana oli päivittäinen näky siinä ruovikon reunalla. Ei ole enää.
Myöhemmin ilmestyi mm. harmaahaikara. Sen äänen kyllä tuntee kunhan on oppinut. Kuin pulloon puhaltaisi.
Rannan tervalepissä näin pikkutikkoja ja lähellä myös urpiaisia. Taviokuurnakin söi pihlajanmarjoja pihassamme ja kerran lensi varsinainen harvinaisuus, kuhankeittäjä pääni yli.
Sepelkyyhkyt kehräsivät ja kuhertelivat suuren tammen oksalla, aina samalla joka vuosi.
Puukiipijä, pyrstötiainen ja harmaapäätikka tilivat tutuiksi. Punarinta, mustarastas ja puukiipijä ovat suosikkejani, jokainen omalla olemuksellaan eri lailla viehättäen.
Ei tiaisissakaan, niinnä kaikissa lajeissa, ole mitään vikaan. Sinitiainen on niistä rohkein ja tarvittaessa röyhkeä.
Minulla oli vuosikausia oma lemmikkivaris, Klaus nimeltään. Syötin sitä lähes kämmeneltä, niin tutuiksi olimme tulleet. Sen vaimo ja pesä olivat vastapäisen harjanteen suuressa männyssä. Koskaan en nähnyt sen poikasia, vaimon joskus. Se oli aika töykeä rouvalleen kun jakelin niille ruokaa pihalle.
Tätähän olisi vielä vaikka kuinka, matkoilta saatuja kokemuksia , mutta nyt riittää.
R-m
Eläinten elämää elämässäni25.5.2024 klo 15:24 Kommentoi (0)
Olen perinyt kannakselaiselta isältäni eläinrakkauden. Äiti taasen ei kovinkaan paljoa välittänyt 'elikoista'. Ne sotkivat ja niitä piti ruokkia! Isä piti kissoista ja minäkin aluksi, mutta sitten kun valkoinen kissanpoikani kuoli ruttoon sen tapauksen suru piti minut erossa kissasta kauan. Se kissa oli kuurokin, albiino kun oli.
Isällä oli kissa nimeltä Pekka. Se oli hurjaluonteinen kolli, jotka kevättalviset ottelut toisten kollien kesken oli vienyt puolet toisesta korvasta. Naamassa sillä pysiyi pitkä raapaisun jälki loppuun asti. Lisäksi se oli aika vihainen luonteeltaan. Se hyökkäsi jos sitä joku häiritsi.
Pekan kuoltua haimme naapurista mustan narttkissan, Se muutti maalle mieheni kotiin navettakissaksi olosuhteiden pakosta. Vanhempani muuttivat kaupunkiin eivätkä enää kissaa tarvinneet. Mari-kissasta anoppini sai hyvän navetta- ja hiirikissan. Se kuulema kantoi pyydystämänsä hiiret aina karjakeittiön lattialle, näytille arvattavasti. Se eli kauan, teki monet poikueet naapuritalojen poikakissoille, mutta senkin loppu oli surullinen. Jotakin myrkkyä se oli syönyt. Ehkä joku sen saalistamista, ja syömistä hiiristä tai rotista sisälsi myrkkyä.
Tässä vaiheessa minut oli todettu erityisen allergiseksi kissoille, hevosille ja heinätöille. Eläinten epitelit ja kasvien siitepölyt aiheuttivat ja aiheuttavat edelleen silmien kutinaa, nuhaa ja astmakohtauksia.
Ihmeellisesti koirat ovat sopineet kaikesta huolimatta minulle.
Niitä on ollut kolme, kaikki lintukoirarotua. Mieheni on ollut innokas metsämies, ja siksi koirat on hankittu sen mukaan. Springerspanieleista Busse ja Basso, etenkin Basso ,oli minun koirani. Viimeisin oli Ranskasta haettu Boubonnaisen seisoja, ja narttuna se piti enemmän miehestäni.
Basso oli hyvästä kennelista, sen kasvattaja oli kasvattanut yhden uroksen joka oli muotovalio ja voitti useita kilpailuja Suomessa. Se koira osallistui myös kansainvälisiin kilpailuihin.
Meidän Basso oli sellainen mammanpoika ettei se malttanut näyttelykehässäkään kiertää kurkkimatta mamia, minua. Tytär ei saanut sitä kunnolla esitettyä. Ei sitä hylätty, muistaakseni, mutta ei palkittukaan.
Tytär on myös eläinrakas. Hänellä on ollut koiria ja hevosia, Nyt on kissoja puolestaan hänen puolisonsa lemmikkeinä.
Lapsena olin maalla tätini karjapiikana. Opin lypsämäänkin ja olin kiinnostunut tarkastuskarjakon kirjanpidosta. On minussa muutakin tilastonikkaria. Teen kirjanpitoa eri urheilukiltailuista ja jopa Euroviisuista.
Tämä ehkä liittyy tähän Älypää-pelaamiseenkin. Haluan tietää ja muistaa.
Linnut ovat luku sinänsä. Ne ansaitsevat oman kirjoituksen.
jatkuu...
Elämäni ruoat III23.5.2024 klo 16:47 Kommentoi (0)
Kun lapset oli saatu kasvatettua aikuisiksi alkoi puolisoni jälleen metsästää.
Maalaistalon poikana se oli hänelle tuttua ja mukavaa harrastusta. Saimme näin myös luomuruokaa pelkän 'kaupanruoan ' lisäksi.
Suurimmat saalismäärät tulivat hirvistä ja peuroista. Mutta myös lintuja hän metsästi. Jopa metso-paistin jouduin valmistamaan kerran. Vaikka siihen hölvättiin konjakkiakin, ei se minusta ollut läheskään niin hyvää kuin teeri ja etenkin pyy-paisti. Niitäkin maukkaammaksi koen heinäsorsan ja niitähän onkin aika paljon ammuttu ja kokattu. Myös jänis, hyvin riiputettu ja maidossa marinoitu on parhainta luomulihaa.
Mielusimmat on minulle aina kuitenkin olleet sienet. Juuri äsken söin jo toiseen kertaan tänään mustatorvisienikeittoa. Valmistin sen kevätsipulin, kana- ja lihaliemen, kerman, mausteiden ja suurusteen kera. Lopuksi kourallinen tai pari emmental-raastetta. Parvekelaatikossa on minulla nykyisiin ruokahommiini yrttejä . Persiljaa otinkin sienikeittoon, sekä muutaman oksan timjamia.
Nyt ei enää tule itsepyydettyä kalaa eikä lihaa muuten kuin lahjaksi sukulaisilta. Eikä enää liha maistukaan kuten ennen. Nyt, lääkärinkin määräyksestä, keskityn kasvisruokiin. Kaupoista saa vaikka minkälaisia 'etelän-hetelmiä' joten nyt tämä on jo helppoa.
Toisin oli lapsuudessa. Oli peruna, porkkana, lanttu, punajuuri, ja kaali. Oli omena, appelsiini ( sekin oli minulle uutuus 1940-luvun lopulla )sekä metsämarjat. Mansikatkin , siis puutarhamarjoina,tulivat elämääni vasta n. 1955.
Sen olemme puolison kanssa kumpikin huomanneet, että mikä meille on maistunut lapsina, oman äidin laittamana, maistuu edelleenkin.
Niimpä, vaikka Italian ruoat on maukkaita ja venäläiset sitäkin maukkaampia, ei äidin
R-mkeittämää hernerokkaa tai hiilisilakoita voita mikään !
Loppu ! ( tällä erää )
Elämäni ruoat II23.5.2024 klo 14:33 Kommentoi (0)
Aluksi pyydän anteeksi useita lyöntivirheitä. Näköni on huono.
Teini-ikäisenä opin koulun taloustunnilla joitakin ruokia ja leivonnaisia joita äitini ei tehnyt.
Muistan oppineeni leipomaan teeleipää, tuulihattuja ja kaneliässiä. Niitä olin saanut mummolassa ja tätilöissä, mutta äiti ei ollut innokas ruokien harrastaja. Hän oli käsityöihminen.
Opin opettajalta myös erilaisten mausteiden käytön, ja jopa paprika tuli tutuksi 1950-luvun lopulla.
Äidin laittamat maksapihvit ja paistettu hauki olivat kyllä hyviä ja erikoisen hyviä olivat hänen perunapiirakat. Niitä puolisoni yhä muistelee.
Rosollia ei meillä kotona ennen syöty jouluisin ennen kuin minä aloin sitä valmistaa. Lasimestarin silliä samoin.
Rannikon kasvattina äiti laittioi hailia monella tavoin, myös valurautaeissa paistinpannussa vedessä, suolassa, sipulissa ja pippureissa keittäen.
Kasvimaan anteja kesällä olivat mansikat ja salaatti. Salaattiin ei lisätty muuta kuin kastike ja se tehtiin kovaksikeitetyn kananmunan keltuaisestä joka hierrettiin suolan, sokerin ja sinapin kanssa . Lisättiin kerma ja kermaan hiukan etikkaa. Nyt oli salaatikastike valmis. Keitetyn munan valkuainen silputtiin ja käytettiin salaattivadin koristeluun.
Hilloamista riitti syksyisin, ja erikoisinta jota en ole muualla nähnyt oli kun mustikat kiehautettiin ja löysä hilloke, ilman sokeria .kaadettiin kuumiin lasipulloihin trattia apuna käyttäen. Vispilan varvulla autettiin keitosta sisään ja sitten pullot korkitettiin ja hartsattiin.
Talvella siitä tehtiin mustikkasoppaa tai mehua, lisäten sokeria.
Ei ollut pakastimia vielä silloin.
Oma itsenäinen ruoanlaitto alkoi avioiduttuani. Miehet muistavat kyllä ensimmäiset kaalikeittoni, lammaskaalin. En saanut sitä millään kypsäksi.
Mannapuuro, mustikkakiisseli ja riisimurot olivat aamiaisruokaa. Samoin Weetavix´t jotka liotettiin maitotilkassa. Rymdi-mehun maun muistavat lapseni, samoin katkarapukeiton, pussikeiton siis. Ja tietysti maksalaatikon.
Lihapullat, makaroonilaatikko, nakkikastike, arkiruokaa kaikki, ja ovat yhä.
1970-luvulla tulivat pizzat kuvioon. Niiden versioita olen tehnyt satoja, myös itsepoituista tateista ja kantarelleista.70-luvulla meillä oli mökki ja kalavesi viereeä. Verkkoa, katiskaa , rysää ja onkea oli kiva käyttää kesä-aamuisin. Etenkin saaliin nouseminen verkosta oli jännittävää. Yhä katselen samoin tunnoin telkkarista kun kalanpyydyksien nostamista näytetään.
Joskus saimme liikaakin haukia ja lahnoja. Niitä jaeltiin sukulaisille ja naapureille. Aluksi minullekin maistuivat uunihauki ja -lahja, mutta liika on liikaa ! Ainoastaan savulhnaa syön, ja sitäkin parempaa on kiukaan uunissa hiiloksella paperissa paistettu kala.
Seuraavaksi ruokia riistasta, jota mieheni saalisti...
Elämäni ruoat23.5.2024 klo 10:28 Kommentoi (0)
Olen jo ikäihminen ja muistan sodan jälkeisen pula-ajan. Ruoassa se kai eniten tuntui, mutta ei lapsi sitä oikein ymmäränyt. 1950-luvulla oli jo kouluruokaa. Oli puuroja ja keittoja, mutta ei muistaakseni kastikkeita ainakaan alkuvuosina. Syötiinkin syvistä emalikupeista, sellaisita harmaista joissa oli pilkkuja.
Kotona äiti koitti parastaan ja isä auttoi, hän oli ahkera sienestäjä ja marjastaja. Talveksi laitettiinn kellariin tiinut puolukkasurvosta ja suolasieniä. Perunaa saatiin omasta maasta ja jauhoja ja puuroksia mummolasta.
Emme asuneet kovin hyvien kalavesien äärellä. Kerran pari kuukaudessa kävi kadullamme kalakauppias silakkakaupoilla. Hän kulki hevosella eikä mitään kylmälaitteita tietekään ollut. Haju oli sen mukainen! Muistan yhä kuinka hän mittasi kalaa sellaiseen verkkopussiin, ja pani sen sitten puntarin nokkaan. Omaan astiaan ostettiin.
Joskus kalalaatikossa silakoiden seassa mönki minusra inhottavia kilkkejä. En olekaan niitä sen jälkeen nähnyt.
Lapsuuteeni kuuluu myös ravustus. Sekkujen kodin ohi virtasi ja virtaa edelleen Virojoki, ja siitä sai silloin melko hyvin rapuja. Serkkuni pyydystivät niitä ja myivät haminalaiseen hotelliin. Olen minäkin ollut rapumerroilla, ja keittänyt muuripadassa suuria määriä tätä herkkua !
Lapsuuden herkkuihin kuuluivat hellan liitalla ( metallipinta ) paitetut lantun ja perunan viipaleet. lanttuihin siirappia ja perunoihin ripaus suolaa, a´vot ! Niin tehtiin myös leipäviipaleille. Silloin ei tunnettu nimikettä paahtoleipä.
Koulun helmipuurosta en tykännyt, mutta minulle on aina ruoka maistunut hyvin. Myös sipatti ja tilliliha, joita nykylapset inhoavat.
lLittelen niitä yhä kerran-pari vuodessa.
Kaupassa ei karamellipuolella ollut paljon mitään. Oli sentään lakrisia, piippuin, paloina ja patykoina. Oli aniskaramellit ja eucaleptu, sekä fazerin sekalaikset. Suklaata sain kai vain jouluna.
Tämä oli varhaisen elämäni ruokamuistelo.
jatkuu...
R-m
Elämäni kirjat21.5.2024 klo 19:05 Kommentoi (0)
Onko vain sattumaa, että olen tuhansien lukemieni kirjojen joukosta poiminut kärkeen kaksi aivan äskettäin lukemaani teosta. Tämä saattaa johtua myös kuuntelemisen helppoudesta verraten huonosti näkevän vaivalloiseen etenemiseen. Saattaa johtua myös hienoista lukijoista, jotka kumpikin ovat ammattinäyttelijöitä. Pirkko Saisio lukee itse kirjansa Passio, ja Tuomas Kytömäki tulkitsee hienostuneesti Marcus Aureliuksen teoksen Itselleni.
Nämä kaksi huimaa kokemusta ovat aivan erilaiset. Saisio reväyttää Passiossa auki koko salatun ajatusmaailmansa. Myös kristityn Pirkko Saision, johon sain hiukan tutustua Heini Junkkaalan kirjassa Sopimaton. Saision värikylläinen kerronta vertautuu minulle Tuhannen ja Yhden yön satuihin.
Näin minäkin pääsin ennakkoluuloistani, mikä oli erinomainen kokemus, ja on mielestäni kenelle vain.
Vaikka ihmisen on leimauunut, leimattu, jopa itse auttanut leimautumiseesa, on hänessä aina myös muuta. Sitä alkuperäistä luotua mihin matkalla ei ole päästy vaikuttamaan.
Marcus Aureliuksesta on minulla vain kaukainen ja hämärä muisto historiantunnilta koulussa. Rooman keisari, se hän oli, mutta että tällainen ajattelija ! Filosofi hienoimmasta päästä, mielestäni. Helppotajuinenkin, sillä ajatelmat eivät ole ylipitkiä.
Kirjoissa yhtälailla nautin historian värikkyydestä, seikkailuomaisesta kerronnasta kuin sitten toisesta ääripäästä. Sitä edustavat myös Joel Haahtelan pienet kirjat. Tunnistan Haahtelan ortodoksisuuteen kääntyneenä veljenäni. Mystiikka elää myös hänessä ja niin kai myös minussa ,jos itse osaan itseäni arvioida. Ainakin pidän syvällisestä ajattelusta.
Sitä edustaa myös Olli Jalonen sekä vaimonsa Riitta Jalonen jonka kirjan Kirkkaus koin erityisen koskettavaksi. Janet Frame, uusseelantilainen kirjalija oli vaikuttava tavata myös hänestä tehdyssä elokuvassa.
Kaikista ja kaisessa olen eniten kiinnostunut ihmisestä ja hänen elämästään, kohtalosta tai johdatuksesta, miten vain halutaan.
R-m
Mistä viha syntyy20.5.2024 klo 18:51 Kommentoi (0)
Sanonta, Rakkaudessa ei ole pelkoa saa pohtimaan. Onko vihassa pelkoa.
Luulen että osassa vihasta on syynä myös pelko, esim. menettämisen pelko aikaansaa vihaa.
Mitkä muut syyt ovat synnyttämässä vihaa. Luulen että kateus on syy myös siihen. Se on monen pahan juuri. Pitkittynyt kateus saa aikaan toimintaa. Toiminta on joskus näkyvää, joskus salaista. Salainen ja vihainen toiminta on nimensä mukaan salakavalaa. Kun tällaisen ohteeksi joutuu on vaikeaa olla syttymättä vastavihaan.
Käännä toinen poski-neuvo, niin toimiva kuin se saattaisikin olla, on useimmille ylitsepääsemätön paikka.
Tuntuu että ihmiset ovat tulleet viime vuosina erityisen vihaisiksi. Milloin millekin, kaikki kohteet kelpaavat. Politiikka ensin, sitten kirkko, ja sen ratkaisut. Kaikki erilaisuus synnyttää vihaa, lievempää ehkä.
Sanassa sanotaan, vihastukaa mutta älkää vihatko. Tähän olisikin hyvä päästä. Asiat voivat suututtaa, harmittaa tai vihastuttaa, mutta jos ei ei ole 'sata-varma' syyllisisä, unohtakaa, antakaa niinsanotusti 'olla' ja jatkakaa elämistä vihaamatta.
Viha on helpompaakuin rakkaus, se on meille perisynnissä annettu. Siitä huolimatta, tuomitseminen ei kuulu meille.
R-m
Matkalla muuttuminen20.5.2024 klo 08:40 Kommentoi (0)
On varmaan ihmisiä jotka ovat aina samanlaisia kuin ovat. Ovat aina olleet.
Itse olen matkalla muuttunut , en kokonaan mutta melko paljon.
Olenko siis ' vaikutuksille altis henkilö', vaalikarjaa ,jota saa houkuteltua halpojen tarjousten avulla. En ole !
Olen antautunut ajatukselle, 'muuttukaa mielenne uudistuksen kautta.' Silloin voi kasvaa, niin ajattelen, ja koen.
Valinta on itsellä, pitääkö jääräpäisesti kiinni vai antautua johdatukselle.
Hyvälle johdatukselle onkin hyvä antautua, mutta mikä on hyvää.
Kristitylle se on ainakin lähimmäisyys ja armollisuus ,ja ennen kaikkea muuta rakkaus. Rakkaus on laaja-alainen käsite, paljon muutakin kuin eroottiset kokemukset.
Välittäminen, hoivaaminen, auttaminen, ja omasta lupuminen ovat rakkauden tekoja.
Juuri teoissa on rakkaus, toki myös ajattelussa. Kun ajattelee eri puolilla maailmaa olevien pienten lapsien nälkää, pelkoa ja kauhua, senkin voi tuntea rakkautena. Jopa fyysiseti. Silloin on toimimisen paikka.
Ihailen nuoria ihmisiä jotka eri puolilla maailmaa uskaltautuvat henkensä , ja ainakin terveytensä uhalla osoittamaan mieltä despoottien valtaa vastaan.
Demokratiassa on meillä mahdollisuus vaikuttaa antamalla äänemme vaaleissa hyvien ja kestävien arvojen kannattajille.
Kun olin nuori ja olimme juuri elpymässä sodasta, ajattelimme vain omaa maatamme, ja se olikin hyvä. Silloin jakauduttiin yhtä voimakkasti kahtia kuin nyt on käymässä. Globaalista maailmasta kuultiin, mutta ei siitä suuremmin välitetty.
Nyt on koko planeettamme sellaisessa jamassa kuin sen asukkaatkin. Voidaan huonosti kaikin puolin.
Mikä on avuksi. Jokaisen on mentävä itseensä, oman ruokakuntansa ruokapöydän ääreen ja tehtävä muutos. Muutos aineellisissa, mutta ennen kaikkea ajattekussa.
Mistä unet syntyvät18.5.2024 klo 09:02 Kommentoi (1)
Heräsin aamulla vaikuttavaan uneen. Se jäi joksikin aikaa yhä 'elämään' ja vaikuttamaan minuun.
Uni oli oikeastaan hyvin miellyttävä, suorastaan upea, mitä uneni eivät yleensä ole.
Jäin miettimään olinko se minä joka unessa sai niin hienon arvostelut testistä , ja lisäksi mentorin henkilökohtaisen lämpimän sanasen.
Uskoako uniin, ja miten ?
Elämäni kirjassa, Raamatussa puhutaan paljon unista ja niiden selityksistä. Kansakoulun uskontotunnilla kerrotuista Joosefin unista tämä uusin uneni oli samankaltaijen kuin se jossa viljalyhteet kumarsivat Joosefia
Koskaan en ole nähnyt kovin selkeää unta, saati imartelevan hienoa. Niinpä ajattelenkin sen olevan Kiusaajan viettelyä.
Yleensä uneni ovat olleet kaikki painajaisia joihin on entinen työni kaaosmaisissa tilanteissa vaikuttanut. Niihin on ikävä herätä, on ahdistunut olo pitkään. On myös päivän tapahtumiin hatarasti liittyviä 'arkisia' unia. Niissä ollaan usein entisellä kesämökillämme ja lapset ovat vielä pieniä.
Yleensä nukun melko hyvin, joskus jopa ilman unia.
Hyvällä mielikuvituksella on varmaan osuutensa näihin 'kuviin'. Kuvien ihailija olen muutoinkin, niin taiteen kuin elokuvien. Lisään vaikuttimia kirjoja kuuntelemalla.
En unelmoi mistään, mutta unia katselen kiinnostuneena. Ne ovat salatun elämän puolelta annettuja katseltavia.
Kaipaus ja ikävä, tunteiden tarkastelua17.5.2024 klo 20:22 Kommentoi (0)
Minulla oli jo aivan pienenä kansakoulaisena tapana jäädä omiin ajatuksiini. Äiti saattoi leikitellen kysyä : Mitä ' tuuma maksaa ?'
Istuin käsi poskella mitään näkemättä, vain o l i n, en oikein läsnäkään.
Siitä olemiseni on muuttunut asioiden miettisieksi, pohtimiseksi, syiden selvittelyksikin. Näin olen ilman suunnitelmaa muokkautunut siksi ihmiseksi joka nyt iäkkäänä olen.
Olemiseeni puuttui Herra Jumala voimakkaasti yli neljäkymmentä vuotta sitten. Se muutti lähes kaiken.
Sen jälkeen pohdiskelut ovat suuntautuneet hengellisiin, syntiin, sovitukseen, armoon ja rakkauteen.
Koko Luomakunnan yhteys Luojaan on alkanut aueta. Se on valtavaa ja osa kaipauksistani suuntautuukin Luomakuntaan. Eläimet, kuten omat edesmenneet koirat , niitä on välistä kova ikävä.
Entiset kesät. Silloin oli lehmiä laitumilla, hevosiakin taloissa. Heinäväki seivästi heinää pelloilla.
Kävimme marjassa, sienessä,kalassa ja polttopuusavotassakin.
Muistoissa entinen on todella kaipauksen arvoista.
Erityiskaipaus syntyy menetettyyn Karjalaan kun vain ajattelenkin mitä olen siitä kuullut ja lukenut. En ole käynyt, mutta tunnen Viipurin yhtä hyvin, melkein kai, kuin Helsingin. Kaipaan sitä kansainvälisyyttä mikä Viipurissa oli erikoista maan muihin kaupunkeihin nähden. Venäjää, saksaa, ranskaa ja tietysti ruotsia siellä kuuli, ja tietyskii mei ommaa karjalamurretta.
Ja sen kulttuuritarjonta ! Sieltäkö sain juuret omiin harrastuksiini, etenkin isän suvun kautta.
Edesmenneitä sukulaisia ja lukuisia ystäviä ajattelen usein, rakkaimpia lähes päivittäin.
Nyt kun olen vanha minulla on aikaa tällaiseen, eikä se suinkaan ole huusholliltai pois.
Tämä luettelo jatkuisi vaikka kuinka. Nyt käyn tarkastamaan lyöntivirheet ja sitten painan tekstin lähtemään.
Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa hyvää juhannusta kaikille pelaajille!
19.6.2025
Juhannustaiat, sauna, kokko, tanssit, hyvä ruoka ja yötön yö, tämä kaikki on taas täällä - unohtamatta tietenkään Älypään Juhannus-visaa!
Kaunista ja oikein hyvää juhannusta Älypään pelaajille!Tällä viikolla selviää, miten Erika Vikman ja KAJ pärjäävät Euroviisuissa!
13.5.2025
Viisuihin voi virittäytyä vaikkapa pelaamalla Älypään Viisut-visaa, josta löytyy euroviisutunnelmaa aina viisujen alkutaipaleelta tähän päivään asti. Hauskaa euroviisuviikkoa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään viisuvisaa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
17.4.2025
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!